lauantai 24. joulukuuta 2016

Pöllöilyä jouluna



Pöllöilyä

Sehän lähti sitten käsistä kokonaan! Tyttöjen innostamana aloin tehdä pöllöjä ja niitähän syntyikin vaikka kuinka monta :D 



Tuolla edellisessä postauksessa kerroin tyttöjen
 pöllöinnostuksesta, siellä myös ohje: 




Nämä on n. 20-30cm korkeita, isoin on tuo sininen tuolla yläkuvassa. Tumman punaisessa ja valkoisessa on tuplana Novitan Joki ja koukku 8. Todella nopeaa tehdä! 

Muissa on ihan mitä sattuu lankaa, kaksi tai jopa kolme ohuempaa yhdessä, isolla koukulla. 

,

Onhan ne aika sympaattisia? :P

Pukinkonttiin ne lennähtivät ja toivottavasti tuovat iloa <3


Sydämet sykkiköön rakkauden kieltä,
olkoon kotinne tulvillaan jouluista mieltä.


Kiitos mummi ja vaari ihanasta 
tunnelmallisesta joulusta <3






keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Toiveesta PÖLLÖN ohje


Virkattu PÖLLÖ

Pöllöt on aina IN! Jokainen tuntuu tykkäävän symppis pöllöstä, meillä tytöt on innostuneet näihin ja tehneet niitä aina välillä jo vuosien ajan. 

En ole koskaan tainnut laittaa mitään ohjetta näihin, enkä nytkään mitään ihan silmukantarkkaa laita, mutta sellaisen, että kokeilemalla pääsee pitkälle! :) 


OHJE 

Valitse paksu lanka tai liitä useampi lanka yhteen niin kuin noissa ylemmissä on tehty. Ohuemmasta tulee toki nätti ja siisti, mutta ainakin lapset ja lyhyellä kärsivällisyydellä varustetut (minä :D) saavat nopeasti valmista paksulla langalla. Tulee hyvä mieli nopeasti :P 

Koukku saa olla vähän pienempi kuin muuten lankaan nähden. Esim. vitosen tai kutosen koukulla tuollaista paksuhkoa lankaa voisi kokeilla. 


Tee aloitussilmukka > Ohjevideo
(tai vaihtoehtoisesti kuusi ketjusilmukkaa ja sulje piilosilmukalla ympyräksi. Tälloin voit lopuksi neulalla sulkea liian ison reiän)

Virkkaa ympyrään kiinteitä silmukoita n. kahdeksan ja kiristä sitten vetämällä langanpäästä ympyrä kiinni. Sanon noin siksi, etten koskaan ole lapsillekaan opettanut tiettyjä silmukkamääriä vaan mutu-tuntuman :) Sehän tarkoittaa, että jokaisesta pöllöstä tulee oma yksilönsä. Jos haluat tehdä prikulleen samanlaisia pöllöjä, tee alkusilmukat ja levennykset oheisen ohjevideon mukaan: 


Virkkaa ensimmäisten silmukoiden jälkeen suoraan seuraavalle kerrokselle spiraalina. Virkkaa seuraavalla kerroksella kaksi silmukkaa jokaiseen silmukkaan ja kolmannella silmukalla kaksi enää vain joka kolmanteen jne. 

Kun pohja on mielestäsi riittävän iso sinun pöllöösi, lopeta lisääminen ja jatka virkkaamalla jokaiseen silmukkaan yksi silmukka. Kun jatkat hetken, huomaat, että reunat alkavat nousta. Jatka edelleen virkkaamista normaalisti, yksi silmukka yhteen niin kauan, että pöllö on mielestäsi riittävän korkea.

Näissä yksilöissä tytöt ovat lopuksi kaventaneet eli vastaavalla tavalla kuin levennyksissä, aluksi pidemmillä väleillä ja lopuksi kiristetään kaventamisen tahtia. Kaventaminen tapahtuu siis niin, että jätetään yksi silmukka väliin kokonaan ja koukataan vasta seuraava silmukka. 

Yhtä hyvin pöllön voisi lopettaa niin, että jättää kaventamatta kokonaan ja lopuksi virkkaa etu- ja takareunat yhteen (tai neulalla ompelee). Näin reunat näyttää korville ilman, että niitä tarvitsee erikseen virkata :) 



Silmät voi tehdä esim. niin, että virkkaa ensin mustalla ohuemmalla langalla muutamia kerroksia (sama aloitus kuin aikaisemmin) ja jatkaa valkoisella vielä muutaman kerroksen. Sitten neulalla kiinni pöllöön. 

Nenäänkin voi tehdä ensin pienen ympyrän ja muutama silmukka vielä samaan kohtaan niin näyttää nokalta :)


Tuolla noita aikaisempia pöllöjä lasten tekeminä muutamien vuosien takaa:





Kyllä kuka vaan olisi iloinen tällaisesta sydämen sulattavasta lahjasta, eikö vaan? :) 

Parasta on, että näihin voi upottaa kaikki langanjämät ja melkein mitä värikkäämpi sitä parempi!



Minut teki äidin muru, 
enkä ole mikään pulu! 
Minua voi rutistella ja 
tarvittaessa ongelmista kertoilla. 
Minulta löytyy viisaita neuvoja 
sekä ajatuksia mullistavia 

<3 <3 <3 




sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Superhelppo virkattu lumihiutale



Ihanan helppo ja nopea lumihiutale

Tämä ohje tuli vastaan muistaakseni Virkkaus- tai Villiä virkkausta-facebookryhmässä. Otin sen talteen ajatellen pikkuneitiä, joka on tosi innostunut askartelemaan ja tekemään käsillään vaikka mitä. Näitä on helppo tehdä vaikka joululahjaksi.



Alettiin yhdessä tekemään ja neiti innostuikin, mutta niin innostuin itsekin! Kun yhdessä hiutaleessa on vain kolme kerrosta, sen saa valmiiksi kymmenessä minuutissa. Siinä telkkaria katsellessa valmistuikin jo mukava kasa lumihiutaleita. Nuo yläkuvassa olevat koukuttelin neulekerhossa tänä iltana :)

Hyvin selkeä video-ohje löytyy tuolta: 






Nopea kirjallinen ohje: 

1. Pyöritä lanka sormen ympärille ja vedä laka näin muodostuneen silmukan alta (Ohje) Virkkaa silmukkaan neljä ketjusilmukkaa, 1 pylväs, 2 ketjusilmukkaa, 1 pylväs,  2 ketjusilmukkaa. pylväs... kunnes pylväitä on kuusi kappaletta ensimmäinen ketjusilmukkapylväs mukaan lukien. Vedä sitten "hännästä" eli langanpäästä niin, että saat vedettyä alkuympyrän kiinni. Sulje viimeisten kahden ketjusilmukan jälkeen kiinteällä silmukalla ympyräksi. 

2. Virkkaa kaksi (videossa kolme, mutta kaksikin riittää :) ) ketjusilmukkaa ja kolme pylvästä. Väliin kaksi ketjusilmukkaa ja tämän jälkeen jokaiseen väliin neljä pylvästä. Jokaisen neljän pylvään ryhmän väliin siis kaksi ketjusilmukkaa. Sulje viimeisten kahden ketjusilmukan jälkeen kiinteällä silmukalla ympyräksi

3. Siirry piilosilmukoilla seuraavaan isompaan väliin. Virkkaa kolme ketjusilmukkaa > kiinnitä piilosilmukalla samaan väliin - siitä muodostuu kaari. Virkkaa viisi ketjusilmukkaa > kiinnitä piilosilmukalla samaan väliin. Virkkaa seitsemän ketjusilmukkaa > kiinnitä piilosilmukalla samaan väliin. Virkkaa viisi ketjusilmukkaa > kiinnitä piilosilmukalla samaan väliin. Virkkaa kolme ketjusilmukkaa > kiinnitä piilosilmukalla samaan väliin. Eli 3, 5, 7, 5, 3 ketjusilmukkakaarta jokaiseen väliin. Siirry tämän jälkeen piilosilmukoilla seuraavaan välikköön ja toista edellinen vielä viisi kertaa. 



Jos haluat kovettaa hiutaleen, tee esim. liima/vesi-seos (1 mitta liimaa + 1 mitta vettä) ja uita hiutale siellä. Kiinnitä sen jälkeen  kuivumaan. Kiinnitä sakarat nuppineuloilla sakarat tiukasti pitkäksi, että saat oikean muodon esiin. 


Näitä muutamia pieneen laatikkoon tai vaikka kynttilöiden kaveriksi lahjapakettiin, tulee tosi kiva lahja. Tai omaan kuuseen koristeeksi, joulumobile pöydän päälle, ikkunaan hiutaleita tai vaikka joulukorttiin <3


Rauhallista joulunodotusta <3





sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Lapaset intialaisella peukalolla




Lapaset intialaisella peukalolla

Mummi on tehnyt kahdet lapaset intialaisella peukalolla ja sanoi, että tällä mallilla aikoo tehdä jatkossakin, koska on niin istuva ja hyväntuntuinen käteen. Eikä ilmeisesti ollenkaan vaikeakaan. 

Minun on pitänyt kokeilla tätä jo miljoona kertaa, mutten vaan ole saanut aikaiseksi. Jotenkin lapaset vaan ei ole mun juttu :D 

Laitan tähän ohjeen, koska tiedän, että teissä on kyllä niitä, jotka lapasista innostuu. Joten ei kun hommiin!  :)

OHJE lapaset intialaisella peukalolla



Täällä Pirkanmaallakin oli jo lapaskelit viime viikolla ja tuolla mummolassa, pääkaupunnkiseudulla, vasta olikin! Siellä oli jopa yli 30cm lunta! 

Nyt näyttää jo vähän erilaiselta täällä kuten sielläkin, mutta eiköhän sitä vielä tule uudestaan :)



Aamuisin ajellessani töihin pientä hiekkatietä pitkin, 
muistelen minkälaista oli ennen lähteä aamulla töihin. 
Suoraan kehä III:n ruuhkaan tuhansien muiden 
autoilijoiden kanssa puhisemaan kiirettä ja turhautumista. 

Nyt ei kiirettä, vain muutama muu auto  tulee vastaan, 
kaunista maisemaa, rauhoittavaa metsää ja välillä 
jänis tai peura heittävät heipat
juostessaan tien yli. 

Kyllä maalla on mukavaa! <3


keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Pipo päähän ettei palele - HELPPO TUPSU


Kylmä tulee, jos ei ole pipoa päässä! 

Jostain iski pipovillitys vaihteeksi ja muutama pipo tupsahti tupsuineen esiin.


Tarkemmin sanoen Instagramissa olen ihaillut tämän tyyppisiä pipoja, missä on sellainen karvatupsu. No, ei löytynyt karvatupsua, enkä jaksanut lähteä sellaisia etsimään mistään, joten ajattelin, että mennään tällä vanhalla tutulla tupsulla :)


Näissä on lankana Novitan isoveikka (koska olen joskus hamstrannut sitä alesta :D), tupsuissa ihan mitä sattuu lankaa. Harmaista tein toisen isommilla puikoilla (6) ja toisen pienemmillä (4). Kutoset on 60cm pyöröt, jotka sopii justiinsa pipolle, ja neloset on 120cm pyöröt, joilla täytyy loopata eli ottaa loppupätkä puolesta välistä pipoa ulos.


Molemmissa on 90 silmukkaa alussa. Kutospuikoilla tehty on ok kokoinen nuorelle/aikuiselle, nelosilla tehty on pienen lapsen kokoa. Tähän tietysti vaikuttaa suuresti myös käsiala.  


Nyt kuitenkin ohjeistaisin ensin tekemään resorin 94 silmukalla ja lisäämään sitten vielä 2 silmukkaa, jotta silmukat riittävät kuvioon. (Noissa molemmissa jäi vajaaksi, mutta kun tuosta ei niin huomaa niin en jaksanut antaa vaivata).

Resoria 2 oikein 2 nurin olen tehnyt 15 kerrosta, tämä on makuasia.

Resorin jälkeen 10 kerrosta pelkkää oikeaa, jonka jälkeen palmikonkierrot "selät vastakkain" neljällä silmukalla. 

*
Ensin neljä silmukkaa TAAKSE apupuikolle,  neulo seuraavat neljä silmukkaa, sitten vasta takana apupuikon neljä silmukkaa. Kierto kallistuu tällöin oikealle

* Väliin neljä silmukkaa. 

*
Sitten neljä silmukkaa ETEEN. Ensin eteen nostettujen jälkeiset silmukat ja sitten apupuikolta edessä olevat silmukat. Näin on kaksi palmikonkiertoa "selät vastakkain". 

*
Väliin taas neljä silmukkaa  ja sen jälkeen sama kuvio uudestaan. 

* Kun koko kerroksen palmikonkierrot on tehty, voit surruutella taas menemään kymmenisen kerrosta pelkkää oikeaa

* Tämän jälkeen taas palmikonkierrot, mutta toisin päin kuin ensimmäisellä kerralla. Ensin neljä silmukkaa oikein ennen kiertoja, sitten apupuikolle neljä silmukkaa eteen, neljä väliin ja sitten apupuikolle neljä taakse, ja neljä väliin.

* Näin kierrot kallistuvat vastakkain, eri suuntaan kuin ensimmäisellä kierroksella. 

* Itse tein vain nämä kaksi palmikonkiertokerrosta ja sen jälkeen  pelkkää oikeaa n. 25 kerrosta. Sitten kavensin n. kymmenen silmukkaa tasaisin välein ja vedin loput silmukat langan läpi ja kiristin kiinni. 

* Voit tehdä myös korkeamman pipon, jos jaksat, jolloin resorin voi kääntää päällepäin. On kivan näköinen : )   


Sininen pipo on tehty samoin, mutta resori on vähän pidempi. Tässä vain 86 silmukkaa aloituksessa, joten pienempi koko. 


Mun mussukka oli niin yhteistyöhaluinen malli taas  :) 


Iso tupsu on todella helppo ja nopea tehdä kädessä 
- tai vielä ISOMPI vaikka pahvin ympärillä! 


Ei todellakaan kannata alkaa niitä pyöreitä pahviläpyköitä leikkaamaan.  Paljon nopeammin voi langan kieputtaa käden ympärille. Sitten vaan lanka siitä ympäri ja TIUKASTI kiinni! Naps naps, pyöreäksi ja tupsu on valmis. Menee noin 3 min :)



Saadaankohan tänne meillekin kohta lunta!? 

Uno ainakin tykkäis kovasti :D 




keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Muitaihania-sukat


Mehän innostuttiin porukalla tekemään IHANIA
 Muita ihania-blogin syyssukkia! 

Neulekerhon porukasta viisi potkaisi syyssukkaprojektin käyntiin kymmenien ellei satojen muiden innokkaiden sukankutojien kanssa toissa lauantaina. 


Näitä ihanuuksia voi käydä instagramissa katsomassa lisää häästägillä #muitaihaniasyyssukat. Sieltä voi käydä vaikka värivinkkejä katsomassa, jos haluaa vähän suunnitella minkä väriset haluaisi itse tehdä. 


Kolmosen puikot ja esim. Nalle-lankaa. Ja siitä lähti. 

Itse kyllä nappasin 3,5 puikot kun en kolmosiakaan löytänyt kymmentä kappaletta siihen hätään. No, ei kyllä löytynyt noita 3,5 numeroisiakaan kuin kahdeksan (koiran ryökäle on syönyt pari...!), joten kaksi koivuista kolmosen puikkoa otin mukaan kimppaan. Yhden kumpaankin sukkaan, kyllä se siellä tasoittuu. Käsialani on aika tiukkaa eli arvelin, ettei siitä ole haittaa vaikka onkin puolikkaan isommat puikot. Nallea löytyi turkoosia ja vihreää , kaikki muut langat on jotain pikkuruisia jämäkeriä. 



Johannalla on ihanan tasaista ja upeaa jälkeä. Ja niin syksyisen seesteiset värit <3


Anne tekee eri värisiä sukkia. Molemmat on upeita, mutta valkoinen pohja ja vihertävät kuviot kyllä näyttää hienolta minun silmään! Olikohän näissä joku kokojuttu, jonka takia Anne aloitti toisen... hmm.. täytyy kysyä.


Toisen annen sukat on iloisen väriset, syksyä ja talveakin jo vähän tunnelmassa. 


Ja laaduntarkkailija on tarkkana vieressä, ettei silmukat mene hukkaan! : )


Anniina tietää, että musta ja vaaleanpunainen sopii aina yhteen <3


Nyt on menossa 12. päivä eli vähän jälkeen kantapään. Itse tein eilen kantapäät, mutten ole vielä päässyt siitä eteenpäin. Onneksi tämä ei kuitenkaan ole kilpailu, joten no hätä, ehtiihän tuota! : )

Jos joku ei ehtinyt alkuun mukaan niin näitähän voi aloitella milloin vaan oman aikataulun mukaisesti. Sieltä se ohje löytyy Muita ihania-blogista. 

Itsellä on vielä harjoittelemista, että kirjoneuleesta tulee tasaista ja kaunista, mutta ei stressiä, ehkäpä tässä kehittyy : )


***
Knitting is even better
when we do it together!
***


torstai 13. lokakuuta 2016

Kissanpesä


Tyttärellä on ihana kisuli, Pimu. 

Pimu on itsekin pikkuinen, noin vuoden ikäinen mirri ja nyt Pimun järkytykseksi talouteen on muuttanut KAKSI uutta vauvaa! Siis kissavauvaa!

Nämä löytyivät jostain ilman emoa eikä neiti voinut muuta kuin ottaa hellään huomaansa.


Ajattelin, että ehkä Pimun järkytystä helpottaisi, jos pääsisi omaan pesään karkuun pikku riiviöitä :D


Tämä on täysin hatusta vetäisty juttu, mutta inspiraatio lähti tuosta Kodinkuvalehden kuvasta. Sieltä löytyy ihan silmukantarkka ohje myös, jos haluaa tehdä tarkasti ohjeen mukaan 



Uno ja Hemuli tekivät laaduntarkastuksen ennen huovutusta... :D 





Lankana tässä on "jämäjoet" eli Novitan Joki tuplana ja koukku taisi olla 8? Nopeasti valmistui. Tein siksi noin isolla koukulla, koska halusin huovuttaa siitä tiiviin. 


Pelkäsin tosin ennen huovuttamista, että siitä tulee liian pieni, mutta eikös ne kissat halua tunkea kaikkiin pieniin paikkoihin? :O


Pimu pääsi tutustumaan pesään eilen. Se ei TODELLAKAAN tajunnut mikä ihme se on, mutta ehkäpä vielä joku päivä... :D


Piilotin sinne pienen, vikisevän tekohiiren ja sillä houkuttelin sitä sillä tutustumaan pesään : )


Katsotaan, löytääkö kisumisu koskaan pesään vai jääkö se ehkä pennuille leikkikaluksi?



 Ainakin se katsoi siihen malliin, että "älä unta näe, että menisin tuonne!" :D :D 



Olenkin tästäkin jo postannut kuvia tuonne instaan. Se on jotenkin niin helppo ja nopea päivittää, että tulee usein laitettua kaikkea, mitä milloinkin. Mutta niin kuin edellisessä viestissä vähän mietiskelin, muutoksen tuulet puhaltelevat taas ja pian on ilmeisesti taas enemmän aikaa neulomisille ja blogin päivittämiselle...


Puolen vuoden  sisään saapi taas etsiä uutta työtä valitettavasti. Vokki, jossa työskentelen, lopetetaan ja todennäköisesti työt loppuvat siihen. 


Voisiko joku ottaa minut esim. lankakauppaansa kutomaan, kuvaamaan, somettamaan ja bloggaamaan? :D 

Siinäpä unelmaa kerrakseen :D 


Mahdollisuudet löytää itsestämme 
syvempiä voimia tulevat esiin silloin
kun elämä vaikuttaa kaikista 
haastavimmalta. 

-Joseph Campbell-