sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Sydämellinen sukkasunnuntai <3


Kyllä meitä on nyt hemmoteltu! Ensin perjantaista sunnuntaihin mummin ja vaarin hoivissa - ja herkkujen ääressä!- naatiskelemassa ja sieltä suoraan toiseen mummolaan syömään! Napa vaan paukkuu! :)


Aamulla olikin muksuilla jännää kun pääsiäispupu oli käynyt piilottamassa munia. Voi sitä riemua! :) Vähän oli ilmeisesti ollut pupulla rähmää silmässä kun yksi muna oli joutunut kukkamaljakkoon, joka oli melkein piri pintaan täynnä vettä! Siellä se sitten kelluskeli :D 


Mummin ihania pääsiäiskuvia. Lapset aina ihmettelee ja katselee noita iloisia yksityiskohtia. Ennen nämä koristivat koulun keittiön ja ruokasalin seinää :) 



Tässä mummilla tulossa keväisen väriset Eila-mummun tossut. 

Katso täältä ellet tiedä minkälaiset ne ovat valmiina! Ohjetta myös tuolla: 



Minun sukkasunnuntain ajanvietteenä oli edelleen nämä haitarit ja edistyihän ne, mutta vaan kantapään verran. Kärki uupuu vielä ja se saattaa olla sitten jo huhtikuuta kun valmistuvat. Nyt ei enää jaksa :)  




Vielä pienet leikit pehmokavereiden seurassa ja sitten lähtö kotiin päin. 
(Pieni palanen suklaamunaa näyttää vielä odottavan syöjäänsä :) )

Tai siis kohti toista mummolaa mennään; mummi ja pappa siellä jo odottelee meitä, 
luvattiin olla perillä iltapäivällä...  Mikäs matkatessa, hieno keli ajella! 


Ohhoh, pitkän päivän ilta. 
Masu täynnä hyvää ruokaa niin johan väsyttää <3  


Maalaan elämästäni 
kauniin akvarellin
kevyin siveltimen vedoin. 
Kehystän sen muistojen kullalla 
ja roiskin pisaroita
tummista sävyistä pintaan, 
ja pintaa syvemmällä näen 
sateenkaaren värit. 

Nyt jo melkein kotona... <3 



Hiljaa huomiseen, 
hipihiljaa hiivin huoneeseen, 
halaan hellästi heitukoitani, 
hämärän huomaan, 
hyvää yötä!


lauantai 30. maaliskuuta 2013

Lennokasta leikkiä lankalauantaina


Perjantaina me tänne tultiin. Pari päivää aikaa nauttia yhteisestä ajasta mummin, vaarin, isomummin ja veikan perheen kanssa <3

Serkusten leikit alkoi täysillä heti oven avauksesta ja koko tämäkin päivä on ollut vauhtia täynnä. Vihdoin kahdeksan jälkeen iltapuuhiin ja nyt nukkuvat umpiväsyneinä. 


Täällä on lunta tosi paljon, paljon enemmän kuin tuolla meillä pohjoisempana. 
Leikit maistui ulkonakin ihanassa aurinkoisessa säässä. 


Isomummia katsomaan <3



Isomummi on uskomaton viherpeukalo! Kukat kukkii pitkin talvea ja keväällä villiintyvät vielä enemmän. Vähän on kuulemma kädet kipeänä (mummu on siis todella 92 vuotias), mutta tarvitseeko sitä ihmetellä kun katsoo mitä on valmistunut tässä viimeaikoina? Hiihtolomallahan oltiin täällä viimeksi ja nämä on kaikki sen jälkeen uusia valmistuneita. 



Huomaattekos, pientä lankaa, pienillä puikoilla. Jälki on yhtä tasaista kuin koneella tehty! 


Ja vauvatossut ja -sukat vaaleanpunaisena <3 

Ohje tossuihin löytyy täältä: 


Ohje vauvan sukkiin löytyy täältä: 




Ja Eila-mummun tossut tässä kokoa 39-40. Ovat ihanan pehmoiset ja joustavat. 

Ohje näihin löytyy täältä: 




Mummun tekemä tiikerikakku on maailman parasta! :)


HYVÄ PÄIVÄ
Pitkästä aikaa 
katsoin taakseni ja
näin sillan, jota en ollut 
polttanut kävellessäni sen 
ylitse nykyisyyteeni. 
Muistin taas kuka olen ja 
 mistä olen tullut tähän 
pisteeseen missä nyt olen. 
Iloitsin mahdollisuudesta 
löytää menneisyydestä se 
maailma, johon niin kauan
sitten saumattomasti kuuluin. 
Sen paikan, jossa en olekaan 
ainoa lajini edustaja vaan
omieni joukossa. 



torstai 28. maaliskuuta 2013

Iloiset tiput


Rairuohonjuurella 
kasvaa iloisia muistoja
lapsuuteni pääsiäispyhistä.
Kukko muni munia, 
joiden ihmeellisyydelle
ei vetänyt vertoja edes
hammaskeijun jättämät 
markat tyynyt alla.






Parasta pääsiäisessä; kevään värit, suussa sulava sulavat suklaamunat,  lapsellisen ihanat askartelut ja puuhailut ja tietysti lasten ilo  <3 

Mitä tässä talossa odotetaan eniten? Pääsiäispupua, joka piilottaa munia? Vai muita pääsiäisen herkkuja? Ei, kaikista eniten odotetaan, että päästään taas mummin, vaarin ja isomummin luokse kyläilemään! Vielä yksi iltavuoro tänään ja huomenna nähdään! 




Auringon lämpö kasvoillani, 
tuulen vire tukassani.
-Kevät, kauan kaivattu
kevät!




Niin rikas elämä
etten voisi enempää 
toivoa rakkautta,
rikkautta, rohkeutta.
Täysillä elän, jotta tiedän
tehneeni tehtäväni kun
aika on täysi. 



Ihanaa pääsiäisenaikaa jokaiselle!

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Keväthaitari


Huomenta!

Täällä taas - noh, vähän vähemmän reippaana tänä aamuna. Oli vaikea saada silmät 
auki tänään, jostain syystä.

Ajattelin taas laittaa kuvan mitä koulussa tänään ohessa puuhaan. Tuommoiset pätkät ehdin eilisen päivän opetuksen ohessa kutomaan. Josko tänään vähän enemmän? 
Suap nähhä :)

Näiden kanssa kävi nimittäin niin, että jouduin aloittamaan vielä yhdet haitarit vanhimmalle neidille kun pilasin hänen omatekemänsä sukat pesukoneessa! :( Vahingossa tulin heittäneeksi ne 40 pesuun ja nehän tuli takaisin ainakin yhden numeron huopuneena :( 

Järkytys oli tietysti suuri, mutta sitten neiti muisti sini/vihreät haitarisukat ja kuulemma sellaiset pitäisi nyt tilalle tehdä. Jospa saisin siis näillä kamalan tekoni hyvitettyä ;) 





Neiti tykkää eriparisukista, joten nämäkin elää väreiltään ihan omaa elämäänsä :) 



Tuon verran tuli tänään. 
Huono valo tässä mun kopissa, mutta näkyyhän tuo jollain tavalla :) 


Mämmi noidan
Tiellä pitää,
Ruoho vihreänä itää.
Kissa vaatii kermaa lisää,
Tulkoon pääsiäinen sisään!



Eilen herkuttelin mämmillä ja vaniljakastikkeellta! NAMI! :)


tiistai 26. maaliskuuta 2013

Äippä teki pieniä haitarisukkia!


Äippä on ollut ahkerana! Tuossa oikealla edellisessä postauksessa olevat herkulliset piirakkasukat. Nämä on numeroa 39

Sitten vasemmalla ihanat pääsiäisenkeltaiset haitarisukat! Pienemmät numeroa 34 ja isommat 38. Kaikki on tehty Novitan Tivoli langasta. 

Haitarin ohje: 

Pienet sukat numero 34, lanka Tivoli
Alkuun 42 silmukkaa (malli on kuudella jaollinen!), puikot 3,5



Sukat numeroa 38, lanka Tivoli

Alkuun 48 silmukkaa (malli on kuudella jaollinen), puikot 3,5

Edit 21.10: Hups kun oli noi silmukkamäärät lipsahtaneet väärinpäin. Nyt on pienille sukille korjattu pieni silmukkamäärä ja isolle iso :)

Resoria 1 oik, 1 nurin 6 kerrosta



* 5 oikein 1 nurin 

* 4 oikein 2 nurin
* 3 oikein 3 nurin
* 2 oikein 4 nurin
* 1 oikein 5 nurin
* Neulo kaksi kerrosta nurin



* 5 nurin 1 oikein

* 4 nurin 2 oikein
* 3 nurin 3 oikein 
* 2 nurin 4 oikein 
* 1 nurin 5 oikein 
* Neulo kaksi kerrosta oikein


Toista näitä niin pitkään kun varsi on mielestäsi riittävän pitkä. 

Äippä on tehnyt haitaria myös jalkapöydän päälle! Tosi hieno ajatus, sopii hienosti! 


Tässä edellisten postausten haitarisukkia:




Tässä äippä on tehnyt lahjaksi pyyhkeen, jossa neulotut pitsit päissä. 
Kaunis ja kovasti ihasteltu lahja. Hauska lanka, jossa juuri pyyhkeen sävyä mukana. Lankana Novitan Pirtelö (60% Bambu, 40% Polyamidi)

Ohje pitsiin löytyy täältä: 





Aamulla reippaana kouluun. Ihana auringonpaiste! Aatelkaas, kohta ei enää voi ottaa tällaisia huurrekuvia, kevätaurinko lämmittää jo ihanasti! 

Jospa pian saisi jo kuvata koivujen hiirenkorvia, leskenlehtiä ja muuta keväthuumaa <3 
Kyllä nää nyt alkaa varmaan olemaan jo viimeisiä lumikuvia. 



Pajunkissan poskinukka on niin pehmeää. 
Sitä tahtoo lapsen käsi aina silittää. 
Kerä pienten aurinkoisten leskenlehtien, 
kevääntuojia ovat meille ne pääsiäisen. 

<3

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Äipän tekemää piirakkaa


Tässä äipän tekemät piirakkasukat. Nam! Kuin karkkia! :) 

Lankana Novitan Tivoli

Piirakkasukkien ohje löytyy Novitan sukkalehdestä, ja tässä pikaohje: 

Piirakkamalli syntyy näin: 


1.krs: 5n, 6o, lk,1o, lk ,6o, 5n.
2.krs: 4n, 2o yhteen,5o, lk, 3o, lk, 5o, ylivetokav, 4n.
3.krs: 3n, 2o yhteen, 5o, lk, 5o, lk,5o, ylivetokav, 3n.
4.krs: 2n, 2 o yhteen, 5o, lk, 7o, lk, 5o, ylivetokav, 2n.
5.krs: 1n, 2o yhteen, 5 o, lk, 9o, lk, 5o, ylivetokav, 1n.
6.krs: 2o yhteen, 21 o, ylivetokav
Toista 1.-6.krs:ia.



Etuosan neulekuvio tehdään 23 silmukalla > 6 krs:ta. Muuten voi tehdä joustinta normaalisti ja kämmenpuolelle sileää oikeaa. Langan vahvuudesta ja sukan koosta riippuen muuta silmukkamäärää kuvio-osan lisäksi. 


Lisää samalla mallilla tehtyjä täällä: 

Ja täällä:

Tässä myös Tivoli lankana.


Yökyöpeli


Yötyö takana taas pitkästä aikaa. Ilahduinpas suuresti kun toinen yököistä veti laukusta sukkakutimet esiin! Jee! Seuraavalla kerralla uskallan minäkin ottaa kutimet 
mukaan yövuoroon ;P 




Tosi kivoja tyyppejä on tuolla töissä, huumoria löytyy ja sillä mennään eteenpäin. Rauhallinen yö oli ja meni oikein nopeasti, yhtäkkiä kello olikin jo seitsemän aamulla. Nyt alkaa olla kyllä jo niin väsynyt olo, ettei ajatus enään luista. Ehkäpä olisi syytä lähteä vähän lataamaan akkuja välillä?



Vielä koirat lenkille ja sitten... 

Kauniita unia! :) 


sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Pääsiäinen ja palmikkopipo


Noidat lähti liikkeelle. Niinkuin arvasin, täpinät alkoi heti aamusta. Namipurkki on valmiina naapurien pikkunoitia varten :) 


Uno varmistaa josko korista jo löytyisi jotain. Edes pikkuriikkinen suklaamuna... Tää koiruus on ihan suklaa-addikti. Joo-o, tiedän, se on koirille vaarallista myrkkyä, mutta silti tuo on onnistunut syömään aika reilut lastit sitä aina välillä. Mm. lasten  suklaakalenterit... : / Toinen ei välitä siitä mitään, mutta tämä rämäpää haistaa pienenkin palan taskusta, laukusta tai pöydältä. Ja sitten kun silmä välttää... 





Tässä Puro Retrosta tehty pipo valmiina. Tuplapalmikkoa , välissä kolme nurjaa. Tässä vielä tällainen nuorisomalli, mutta ajattelin heittää kuivausrumpuun kun menee anopille. Huopuu siellä  pikkuisen pienemmäksi. 

Lankana Novitan Puro Retro
Pyöröpuikot nro 5
Silmukoita 120 
Ensin resoria 2oik, 2nurin
Sitten tuplapalmikkoa tällä kaavalla: 







Sitten tulikin varsinainen NOITA-AKKA ja kuivausrummussa hyvän aikaa pyörinyt pipo.  



Oliskohan se sopiva? Vai pyöritänkö vielä vähän? 


Seisahdapa hetkinen ystävä hyvä,
nauti, rentoudu ja vedä henkäys syvä. 
Anna nautinnon tulla pääsiäiseen tähän, 
itseäs ja kaverias halaa ja hymyile vähän.

<3 <3 <3

Anopin neulomaa


Tänään käytiin taas tuolla anoppilassa ja kuinkas ollakaan käsitöitähän siellä tehtiin sekä  ihailtiin. Täälläkin päässä mummi on aina ollut kova tekemään käsitöitä, neulonut puseroita, villatakkeja ja vaikka mitä lapsille ja aikuisille. 

Tässä yksi hänen tekemänsä upea villatakki.




Ja tämä on paljon pienempää kokoa :) Noin 130 cm:lle lapselle tehty, tämä on jo periytynyt meillä isommilta pienemmille :) 



Samoin tämä ihanuus on ollut käytössä sekä pojalla, että tytöillä.  Noin 90 cm:lle pojalle tehty alunperin. 



Sitten me herkuteltiin! Tytöt teki yhteisvoimin herrrrkullisia mokkapaloja, NAM! :) 




Täpinöissään menivät nukkumaan nuo pienimmät. Varmaan heräävät ennen kukon laulua jo laittautumaan noidiksi. Siitä enemmän todennäköisesti huomenna ;)


Luuta hukassa,  narsisseja tukassa. 
Hiiren korvat höröllä, mämmivatsa löröllä. 
Tättärää, noita tää, terveisiä lähettää. 
Hyvää Pääsiäistä!