sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Superhelppo virkattu lumihiutale



Ihanan helppo ja nopea lumihiutale

Tämä ohje tuli vastaan muistaakseni Virkkaus- tai Villiä virkkausta-facebookryhmässä. Otin sen talteen ajatellen pikkuneitiä, joka on tosi innostunut askartelemaan ja tekemään käsillään vaikka mitä. Näitä on helppo tehdä vaikka joululahjaksi.



Alettiin yhdessä tekemään ja neiti innostuikin, mutta niin innostuin itsekin! Kun yhdessä hiutaleessa on vain kolme kerrosta, sen saa valmiiksi kymmenessä minuutissa. Siinä telkkaria katsellessa valmistuikin jo mukava kasa lumihiutaleita. Nuo yläkuvassa olevat koukuttelin neulekerhossa tänä iltana :)

Hyvin selkeä video-ohje löytyy tuolta: 






Nopea kirjallinen ohje: 

1. Pyöritä lanka sormen ympärille ja vedä laka näin muodostuneen silmukan alta (Ohje) Virkkaa silmukkaan neljä ketjusilmukkaa, 1 pylväs, 2 ketjusilmukkaa, 1 pylväs,  2 ketjusilmukkaa. pylväs... kunnes pylväitä on kuusi kappaletta ensimmäinen ketjusilmukkapylväs mukaan lukien. Vedä sitten "hännästä" eli langanpäästä niin, että saat vedettyä alkuympyrän kiinni. Sulje viimeisten kahden ketjusilmukan jälkeen kiinteällä silmukalla ympyräksi. 

2. Virkkaa kaksi (videossa kolme, mutta kaksikin riittää :) ) ketjusilmukkaa ja kolme pylvästä. Väliin kaksi ketjusilmukkaa ja tämän jälkeen jokaiseen väliin neljä pylvästä. Jokaisen neljän pylvään ryhmän väliin siis kaksi ketjusilmukkaa. Sulje viimeisten kahden ketjusilmukan jälkeen kiinteällä silmukalla ympyräksi

3. Siirry piilosilmukoilla seuraavaan isompaan väliin. Virkkaa kolme ketjusilmukkaa > kiinnitä piilosilmukalla samaan väliin - siitä muodostuu kaari. Virkkaa viisi ketjusilmukkaa > kiinnitä piilosilmukalla samaan väliin. Virkkaa seitsemän ketjusilmukkaa > kiinnitä piilosilmukalla samaan väliin. Virkkaa viisi ketjusilmukkaa > kiinnitä piilosilmukalla samaan väliin. Virkkaa kolme ketjusilmukkaa > kiinnitä piilosilmukalla samaan väliin. Eli 3, 5, 7, 5, 3 ketjusilmukkakaarta jokaiseen väliin. Siirry tämän jälkeen piilosilmukoilla seuraavaan välikköön ja toista edellinen vielä viisi kertaa. 



Jos haluat kovettaa hiutaleen, tee esim. liima/vesi-seos (1 mitta liimaa + 1 mitta vettä) ja uita hiutale siellä. Kiinnitä sen jälkeen  kuivumaan. Kiinnitä sakarat nuppineuloilla sakarat tiukasti pitkäksi, että saat oikean muodon esiin. 


Näitä muutamia pieneen laatikkoon tai vaikka kynttilöiden kaveriksi lahjapakettiin, tulee tosi kiva lahja. Tai omaan kuuseen koristeeksi, joulumobile pöydän päälle, ikkunaan hiutaleita tai vaikka joulukorttiin <3


Rauhallista joulunodotusta <3





6 kommenttia:

  1. Kiitos selkeästä ohjeesta! Sukellan kohta jämälankapussiini etsimään valkoista lankaa ja alan testata ohjettasi.
    Tunnelmallista joulunalusaikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kaima! :)

      Ihanaa joulunodotusta sinullekin <3

      Poista
  2. Kiitos ihanasta ohjeesta!
    Olen etsinyt tällaista mallia ja nyt se löytyi! Kovettaisitko itse kuuseen laitettavat?
    Mietin koittaa myös heijastinlangasta tytöille heijastimet?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit tänne :)

      Jos tekee pienellä koukulla tiivistä, ei minusta tarvitse välttämättä kovettaa vaan kostuttaa ja vaikka höyryraudalla vähän painaa. Hiutale on kyllä mukavan monikäyttöinen, siitä voi kehittää vaikka mitä!

      Poista
  3. Kiitos tähden virkkausohjeesta. Meni aamu testatessa noita erilaisista langoista. Jos vaikka joulukortteihin tai kuusen koristeiksi?

    VastaaPoista
  4. Kiitos ihanan hiutaleen ohjeesta. Olen pitkään etsinyt mieleistäni ja nyt sen löysin. Monia malleja olen virkkaillut kokeeksi ja nyt tärppäsi. Asun talvet Espanjassa ja jotain itsetehtyä jouluista haluan tähän talvikotiinkin. Meillä on parvekkeen edessä burgundin punaiset pitkät verhot ja niiden koristeeksi olen parina talvena etsinyt hiutalemallia. Kun löysin tämän ja kiinakaupasta puuvillalankaa jossa on hopeinen säie ja sit vielä parin kokeilun jälkeen sopivan koukun niin se on siinä :). Malli on ainakin minun valitsemallani langlla ja koukulla sopivan jämäkkä että ehkä vähän kostutan ja pingotan mutta välttämättä ei tarvi mitään. Kiitos vielä. Voinko fb:n laittaa kuvan ja linkin. Terkuin Tuulikki

    VastaaPoista