sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Junasukat vauvalle kaksi sukkaa kerralla - ohje

Paljon on tullut kyselyjä, miten se kahden sukan neulominen yhtä aikaa onnistuu. Yritän laittaa mahdollisimman selkeän ohjeen Magic Loop-tekniikasta, jolla tämä tapahtuu (miljoona kuvaa... :) Sitä voi myös käyttää tietysti lapasten, hihojen tms. neulomiseen. Tässä valmistuu siis pikkuiset junasukat naapurin pikkuiselle tyttövauvalle Novitan Puro-langasta (takkatuli). Lopussa vinkit myös tiimalasikantapäähän sekä kärjen sädekavennukseen. 


Yhteensä 32 silmukkaa eli 16/puikko
Pyöröpuikot nro 4, 80 cm pitkät   (100-120 cm ovat myös hyvät, mutta vähintään tuo 80 cm) 



1.  Luo ensin puolet toisen sukan silmukoista (16) yhdelle puikolle 
     (tässä oranssi lanka) 



2.  Sitten perään kaikki toisen sukan silmukat (32) (tässä punainen lanka) 




3. Vedä sitten ensin luodut silmukat (oranssit) alaspäin ja ylös toiselle puikolle ja ota kaikki toisena luodut (punaiset) silmukat keskelle pyöröpuikkoa ja etsi silmukoiden keskikohta (16 silmukkaa kummallekin puolelle) ja vedä sitten puikon vaijeri sieltä esiin. Ks. kuva. 




4. Luo sitten loput silmukat ensimmäisenä aloitettuun sukkaan. Koko juttu aloitettiin siis luomalla 16 silmukkaa ensimmäiseen sukkaan ja nyt luodaan loput 16. Ks. kuvat.









5. Nyt tilanne pitäisi olla tämä. Käännä puikot "neulontasuuntaan" vasempaan käteen. Kuvassa takana olevalla puikolla neulotaan edessä olevan puikon silmukoita. Vedä kuvan mukaisesti taaimmainen puikko esiin niin, että saat puikon käännettyä kohti toista puikkoa. Ks. kuva. 




6. Aloita neulomaan ensimmäisen puikon silmukoita. Minä neulon tässä resoria, 2 oikein, 2 nurin. Eli taaemmalla puikolla (missä on lanka kiinni) neulotaan etummaisen puikon silmukoita!



7. Kun ensimmäisen sukan (oranssi) toinen puolikas on neulottu, siirrytään toiseen sukkaan (punainen)
  


8. Jatka toisen (punaisen) sukan neulomista normaalisti. HUOMIOI, että käytät juuri sen sukan lankaa, jota paraikaa neulot, muuten neulot sukat nätisti yhteen!! :)  



9. Tässä on saatu toisen sukan (punainen) ensimmäinen puoli neulottua. Sitten siirrytään toiselle puolelle. 



10. Käännä puikot taas "lähtösuuntaan", osoittamaan oikealle. Työnnä kuvassa oleva etummainen puikko "sisään" ja vedä taaimmainen puikko ulos. Tämä kääntö tehdään joka kerta kun on tehty yksi rivi. (Itse monesti vedän sieltä pyöröpuikon häntäpäästä, että saan vedettyä puikon sisään). Eli sillä taaimmaisella, missä on lanka kiinni, neulotaan etummaisen silmukoita!



11. Aloita toisen puolen neulominen samalla lailla kuin toinenkin puoli. 



12. Ja kun punaisen sukan toinen puoli on tehty siirrytään taas oranssiin sukkaan. 



12. Nyt on ensimmäinen kokonainen kierros tehty. Taas käännetään puikot oikealle, vedetään toinen puikko sisään ja toinen ulos. 



13. Ja aloitetaan toinen kerros. 





14. Ja siirrytään toiseen sukkaan. Muistetaan taas ottaa myös käyttöön sen toisen sukan lanka, ettei neulota sukkia kiinni toisiinsa :)



15. Näin on tehty puolet toisen kerrokset silmukoista. Siirrytään toiselle puolelle > käännä työ ja vedä toinen puikko sisään ja toinen ulos. 



16. Vedä se puikko esiin, jossa lanka. Vedä niin paljon, että saat käännettyä sen ja otettua silmukoita toiselta puikolta. 





17. Näin on tehty toisen sukan molemmat puolet eli yksi kokonainen kerros. Siirry toiseen sukkaan (oranssiin)




18. Nyt on tehty molempia sukkia uksi kerros. Käännä puikot taas osoittamaan oikealle, työnnä puikko sisään ja vedä se puikko ulos, jossa on lanka. Vedä se ulos niin paljon, että saat otettua silmukat toiselta puikolta. Ala neuloa toista kerrosta.








19. Toisen kerroksen toinen puoli on nyt neulottu, käännä taas puikot, työnnä toinen puikko sisään ja vedä se puikko esiin, missä on lanka. Vedä se esiin ja käännä niin, että saat neulottua silmukat toiselta puikolta.  









20. Kaksi kerrosta on nyt neulottu. Jatka samaan malliin. Seuraavat kuvat etenevät nopeammassa tahdissa, kerros kerrokselta...  




  

  

  










21. Olen tehnyt resoria siis 8 kerrosta, jonka jälkeen aloitin 4 kerrosta nurjaa, jonka jälkeen 4 kerrosta oikeaa. Taas 4 kerrosta nurjaa ja 4 kerrosta oikeaa...  Makkarat valmistuvat :) 
Oikeassa junasukassahan tehdään kahden "makkaran" väliin vielä resoria, mutta itse jätän sen pois ja teen tällaisen "ratikka"-mallin :D





22. Viiden makkaran jälkeen tein taas pätkän resoria (5 kerrosta) ja aloitin sitten kantapään. Itse tykkään tehdä tiimalasikantapään, mutta tässä voi hyvin tehdä myös sen perinteisen mallin.  Vuorotellen vaan, ensin toista sukkaa, sitten toista. 


TIIMALASIKANTAPÄÄ pyöröillä tehdään niin, että neulotaan yhtä puolta sukasta (ts. 16 silmukkaa).


  • Neulotaan yhden sukan 16 silmukkaa oikein. Päässä käännytään (eli käännetään koko työ nurjalle puolelle) ja nostetaan ensimmäinen silmukka kuvassa näytetyllä tavalla (tuossa kyllä jo toinen nosto, koska unohdin kuvata ensimmäisen :P)
  • Nosta silmukka neulomatta ja kiristä niin, että "alla" oleva silmukka tulee esiin ja näyttää, että siinä olisikin kaksi silmukkaa. 
  • Olet nyt siis nurjalla puolella ja yksi silmukka on nostettu ja näyttää silmukkaparilta. Neulo nyt nurjaa normaalisti toiseen päähän puikkoa. 
  • Käännä työ taas oikealle puolelle ja nosta sieltä samalla tavalla ensimmäinen silmukka neulomatta ja kiristä niin, että siitä tulee silmukkapari. Sitten neulo normaalisti oikeaa loput - mutta ÄLÄ neulo sitä viimeistä, nostettua silmukkaa, vaan jätä se toiselle puikolle ja käännä työ.
  • Samalla lailla nosta taas silmukka neulomatta ja kiristä niin, että siitä tulee silmukkapari. Ja taas normaalisti nurjaa toiseen päähän - mutta ÄLÄ neulo sitä nostettua silmukkaa vaan jätä se  puikolle ja käännä työ. 
  • Ja taas nosta silmukka neulomatta ja kiristä. Nyt molemmissa päissä on kaksi nostettua silmukkaa, joita ei neulota -vielä. Kun jatketaan näin, keskellä olevien normaalien silmukoiden määrä vähenee ja sivuilla olevien nostettujen silmukoiden määrä kasvaa.






  • Jatka näin kunnes molemmissa päissä on kantapään keskellä on jäljellä normaaleja silmukoita 1/3 kantapään kokonaissilmukkamäärästä. Jos jako ei mene tasan, pyöristä keskelle jäävien silmukoiden lukumäärää ylöspäin. Tässä tapauksessa 16 jaettuna 3 on 5,333 = 6 silmukkaa jätetään keskelle ja sivuilla on siis 5 nostettua silmukkaparia kummallakin puolella. 
  • Nyt pitäisi olla neuleen oikealla puolella. Jos kantapää olisi puikoilla, huomaisit nyt, että se näyttää kolmion malliselta. Nyt kun teet viimeisen noston oikealla puolella ja keskellä on sopivasti normaaleja silmukoita, neulo yksi kokonainen kerros ympäri sukan. 
  • Koska nyt tehdään sukkia pyöröpuikoilla, neulotaan tätä ensimmäistä sukkaa rivi oikeaa loppuun saakka (myös ne nostetut silmukat neulotaan nyt normaalisti!)  ja siirrytäänkin sitten tekemään kantapään alku tähän asti seuraavaan sukkaan! Ja kun päästään tähän samaan vaiheeseen siinä (kierretään koko sukka) niin tullaan takaisin ensimmäiseen sukkaan ja tehdään se loppuun. (Tämä kierto tulee luonnollisesti sen mukaan, miten pyöröillä edetään). 
  • Kun molemmat sukat ovat nyt  samassa vaiheessa (ks. kuva) aloitetaan lisäykset.  Aloita oikealta vasemmalle ensimmäistä sukkaa, oikealta puolelta neulomalla puikon silmukat oikein KUNNES tulet nostettujen silmukoiden kohdalle. (Tunnistat nostetut sieltä silmukan "kannasta", joka on paksumpi) Niitähän oli näissä sukissa viisi molemmilla puolilla. Käännä työ. 






  • Nosta ensimmäinen silmukka taas nurin neulomatta, samalla lailla kuin aikaisemminkin, vedä lanka kireälle, että saadaan tuplasilmukka ja neulo loput normaalisti nurin siihen asti kunnes tulet toiseen päähän nostettujen silmukoiden kohdalle (niitäkin oli siis 56). Ennen niitä käänny taas oikealle puolelle.
  • Nosta taas ensimmäinen silmukka neulomatta ja seuraavat normaalisti oikein kunnes tulet edellisellä kerroksella nostamasi tuplasilmukan kohdalle. Neulo se oikein JA vielä yksi silmukka sen jälkeen oikein. Käännä työ.
  • Taas nosta ensimmäinen neulomatta ja seuraavat nurin kunnes tulet ed. kerroksella nostamasi tuplasilmukan kohdalle. Neulo se nurin JA sen jälkeen vielä yksi silmukka nurin. Käännä työ.
  • Jatka tähän tapaan eli nosta aina ensimmäinen silmukka ja neulo keskimmäiset normaalisti oikein tai nurin sen mukaan kummalla puolella olet ja neulo vielä edellisellä kerroksella nostettu silmukka JA sen jälkeinen silmukka oikein/nurin sen mukaan kummallako puolella olet. 
  • Jatka näin kunnes olet päässyt puikon loppuun eli nostat nurjalla puolella 1. silmukan neulomatta. Neulo vielä kaikki normaalisti nurin ja käännä vielä kerran. 
  • Viimeinen nosto oikealla puolella ja loput silmukat oikein, mukaan lukien viimeinen nostettu tuplasilmukka. Kantapää on nyt valmis ja voit jatkaa siitä suoraan seuraavaan sukkaan ja tehdä samat lisäykset siellä. 
  • Kantapää näyttää sitten tältä:  




Muutaman kerran kun teet tämän niin se tulee kuin vettä vaan! Nopea ja helppo tapa tehdä kantapää. 

Tämän jälkeen neulo normaalisti koko sukkaa. Itse kavennan tässä vaiheessa pari silmukkaa pois, jotta jalkapöydän osa olisi tukevampi. 

KÄRJEN SÄDEKAVENNUS

Tällainen pikaohje vielä sädekavennuksesta...

Neulo puikon keskellä ja lopussa aina kaksi silmukka oikein yhteen niin, että kummallekin puolelle kavennuksia jää yhtä monta normaalia silmukkaa. 

Neulo kavennuskerrosten väliin yhtä monta normaalia kerrosta kuin mitä edellisellä kerroksella jäi kavennettujen silmukoiden väliin normaaleja silmukoita. 

Jatka näitä kavennuskerroksia kunnes puikoilla on yht. 8 silmukkaa. Katkaise lanka, pujota se silmukoiden läpi (tai neulo ensimmäinen oikein, siirrä vasemmalle puikolle ja nosta muut sen yli) ja päättele. 




Toivottavasti sait jotain selvää tästä selityksestä ja siitä on jollekin jotain iloa  :) :) 



53 kommenttia:

  1. pitääpä kokeilla tuota pyöröpuikolla neulomista.
    kiitos siulle selkeästä ohjeesta.

    VastaaPoista
  2. Olit tehnyt selkeän ohjeen. Juuri palautin kirjastoon "Neulo kaksi sukkaa samanaikaisesti" tms. Opin niillä ohjeilla tuon pyöröillä sukkien neulomisen. Käytin 100 sm pyöröä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva, että tunnet sen selkeäksi. Se on niin kätevä tapa kun sen oppii. Näppärää :)

      Poista
  3. KIITOS - OLI HYVÄ OHJE!
    Heti oli pakko kaivaa langat esiin ja tikutella pojalle Puro-sukat. Nopeaa ja helppoa + tuli tehtyä ekat tiimalasikantapäät. :)

    -AniiL-

    VastaaPoista
  4. Kiitos hyvästä ja super selkeestä ohjeesta. Vaikka tuo väkerrys on vielä hidasta, niin aion jatkossa tehä kaikki sukat tällä tekniikalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Kiitos palautteesta!

      Se on näppärä juttu ja muutaman kerran kun tekee niin sujuu kuin vettä vaan :)

      Poista
  5. Kauniit sukat ja vieläpä molemmat samalla kerralla tehty. Tuon kun oppisi itsekin tekemään kun se toisen samanlaisen sukan neulominen on aina niiiiiiiiiiiiiin työlästä. Eka sukka tulee hetkessä, mutta se toinen samanlainen tuntuukin jo kovin työläältä tehdä :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juurikin, se on se toisen sukan syndrooma :D Täl tappaa kun valmistuvat samaan aikaan niin ei pääse tylsistymään :)

      Poista
  6. Mahtavan ohjeen olet kyllä jaksanut väsätä! Saattaa olla että tulen sitä tänne vielä pari kertaa lukemaan uudestaan kunhan saan langat puikoille :D
    T:Piiaph

    VastaaPoista
  7. Kiitos hyvästä ja selkeästä ohjeesta! Ison työn olet meidän hyväksi tehnyt ja niin mielenkiintoiselta tuntuu että tuota on kokeiltava sitten kun taas kutominen alkaa, vielä en jaksa ottaa lankoja esiin.Saas nähdä kuinka käy kun sen otan työn alle onnistuuko vanha vielä uutta oppimaan.
    Oikein hyvää kesänjatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jo tokkiinsa me opitaan, jos minäkin niin kyllä sinäkin :)

      Lämpimiä kesäpäiviä sinnekin <3

      Poista
  8. Todella kiva että teit tämän ohjeen! Joskus pitää kyllä opetella tämäkin tekniikka

    VastaaPoista
  9. teetkö tällä systeemillä aikuistenkin sukkiin kantapään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, tiimalasikantapään voi tehdä minkä kokoiseen sukkaan tahansa. Jos katsot tuolta oikealta tunnisteista "sukat"-kohdasta, niin huomaat, että suosin sitä enemmänkin kuin tavallista kantapäätä. On yksinkertainen ja helppo kun sen opettelee.

      Poista
  10. Kiitos, tosi selkeä ohje! :)

    VastaaPoista
  11. minä en käsitä millään, miten tuo kantapään eka nostetaan ja kiristetään niin, että muodostuu silmukkaparin näköinen silmukka. Ainoa tapa, millä saan siitä saman näköisen kuin esimerkkikuvassa on se, että vetäsen kerältä tulevan langan silmukan etukautta yli :D ja se tuskin on se, mitä tässä tarkoitetaan. Miten se nosto ja kiristys tehdään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi itku kun mistään en löydä videota, että voisin näyttää. Jos maltat odotella, teen videon siitä, mutta en ihan tähän hätään ehdi?

      Poista
    2. itseasiassa, facebookin "Voihan Villasukka!"-ryhmässä vinguin tästä kantapääongelmasta (sain vinkin tulla katsomaan täältä) ja sitten siitä etten käsitä tota kiristystä. Siellä joku ihana ihminen linkkasi tämän juutuuppi-videon https://www.youtube.com/watch?v=-C_dAygtR8A&feature=youtu.be

      Näin tollona neulojana eka mietin, ettei se onnistu tälläkään vaan hoksasin sitten tavata uudelleen sun ohjetta! :D Että eka yks rivi normisti oikein ja sitten "paluu kerralla" alottaen, johan kierty!

      Poista
    3. No hienoa, että nyt onnistui! :)

      Se on niin tuttua kaikille meille neulojille, joku juttu voi olla niin pienestä kiinni. Sitten kun se tuolla takaraivossa "napsahtaa" niin alkaa sujua kuin vettä vaan :D

      Poista
    4. jälleen kommentoimassa. :D Olen siinä vaihessa, että molempien sukkien kannat on tehty siihen vaiheeseen, että saatii (mun määrällä) 8 keskisilmukkaa ja 8 sivusilmukkaa molempiin sivuihin molemmissa sukissa. Ohjeesta käsitin, että sitten neulotaan sukka ympäri (etupuolet). Ok, tämä tehy. Sitten mä en enää mitään tajuakaan. :D Mähän olen heti niiden nostettujen silmukoiden kohdalla; ohjeessa neuvotaan neulomaan siihen asti että tullaan niiden kohdalle. Nehän alkaa heti puikon alusta... ei käsitä. :D

      Poista
    5. No kyllä olen epäselvästi ilmaissut tuon :/

      Eli tarkoittaa niitä _vasemman_ puoleisia nostettuja silmukoita. Neulot oikein ensin kaikki oikealla puolella nostetut ja sitten ne oikeat keskellä, kunnes tulet vasemman puoleisten nostettujen silmukoiden kohdalle. Sitten käännös ja nostat taas ensimmäisen silmukan, kuten aikaisemminkin. Sama toisessa päässä.

      Poista
    6. Löysin sinun toisen ohjeen pelkkään kantapäähän googlella (http://arkimamma.blogspot.fi/2014/03/tiimalasikantapaa.html). Vaikka ohje on sama kuin tässä postauksessa, se tuntuu minusta selvemmältä! :D En tiedä miksi. Mutta mä hiffasin tän! :D Hitsi miten näin alottelijana nuo sanalliset ohjeet tuntuu ihan heprealta. :D

      Poista
    7. Hyvä hyvä! Hienoa, että homma edistyy :) Kohta niitä sukkia tulee kuin liukuhihnalta! :D

      Poista
  12. Langata ostettu tänään ja pyöröpuikot. Alku tuntuu kyl tosi hankalalta, mut periks en anna. Kyl mä viel hokaan tän jutun =) Ohjeet on kyl hyvät, mutta musta tuntuu et mä olen ihan solmussa noitten puikkojen ja lankojen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä anna periksi! Kun se siitä aukee niin sit lähtee luistamaan :) Muutaman eka kerran se alku on vähän työläs, mutta kyllä se tosiaan nopeasti sujuu kun siihen tottuu.

      Tsemppiä! <3

      Poista
  13. Hei! Kiitos ohjeesta! Alku oli tosi tuskaa, tunnin nysväämisen jälkeen oli ehkä 2 cm kasassa...Pieni luova tauko ja sitten sujui jo paremmin. Tein orjallisesti saman kokoisen junasukan. Mietin vain, jos kokeilen perus aikuisen sukkaa tavallisella kantapäällä, niin miten tällä tekniikalla tehdään kiilakavennukset? Tiimalasimalli kun ei minusta oikein istu aikuisen jalkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallisen kantapään voit hyvin tehdä ihan samalla tyylillä. Tarvittaessa voit tehdä kantapää kerrallaan ja ottaa apupuikon/-puikot käyttöön siinä kohtaa ja jatkaa pyöröllä taas kantapään jälkeen.

      Poista
  14. Ohjeessa "Nyt pitäisi olla neuleen oikealla puolella. Jos kantapää olisi puikoilla, huomaisit nyt, että se näyttää kolmion malliselta. Nyt kun teet viimeisen noston oikealla puolella ja keskellä on sopivasti normaaleja silmukoita, neulo yksi kokonainen kerros ympäri sukan. "

    Tarkoittaako tuo neulo yksi kokonainen kerros ympäri sukan, että kun on nostettu viimeinen nostettava silmukka, neulotaan oikeaa sen rivin loppuun (eli myös ne vasemman reunan nostetut silmukat normaalisti oikein), käännetään työ ja neulotaan koko rivi nurjaa ja jälleen käännetään työ ja neulotaan koko rivi oikeaa jonka jälkeen aletaan tekemään toista kantapäätä? En oikein ymmärrä tuota "ympäri sukan", koska sukka on pyöröillä eikä sen etupuolta pääse neulomaan, koska toinen sukka on siinä "edessä". Olenko ihan hakoteillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli neulotaan oikeaa sen rivin loppuun ja sitten jätetään tämä sukka hetkeksi rauhaan ja siirrytään tekemään toista sukkaa. Kun toinen sukka on saatu samaan vaiheeseen, päästään kiertämään yksi kerros etukautta ympäri, takaisin ensimmäiseen sukkaan.

      Seuraava kohta oli siis:

      "Koska nyt tehdään sukkia pyöröpuikoilla, neulotaan tätä ensimmäistä sukkaa rivi oikeaa loppuun saakka (myös ne nostetut silmukat neulotaan nyt normaalisti!) ja siirrytäänkin sitten tekemään kantapään alku tähän asti seuraavaan sukkaan! Ja kun päästään tähän samaan vaiheeseen siinä (kierretään koko sukka) niin tullaan takaisin ensimmäiseen sukkaan ja tehdään se loppuun. (Tämä kierto tulee luonnollisesti sen mukaan, miten pyöröillä edetään).

      Eli käytännössä tehdään ensin puolet ensimmäisen sukan kantapäästä, sitten puolet toisen sukan kantapäästä, sitten kierretään etukautta ympäri ja palataan ensimmäisen sukan kantapäähän. Tehdään ensimmäisen kantapää loppuun ja siirrytään toiseen sukkaan.

      Toivottavasti selvensi vähän :)

      Poista
    2. Kiitos, selvensi! Noin mä eka ajattelinkin sen menevän, mutta hämäsi tuo "yksi kokonainen kerros ympäri"; sehän on puolikas. Mulla on tapana ajatella liian pitkälle asioita ja kun eka meinasin tehdä niinku nyt neuvoit niin jäin miettiin tota yhtä sanaa ja hups vaan... aivot nyrjähti. ;)

      Kiitos, näillä mä kyllä osaan tehdä eteenpäin!

      Poista
  15. Ja tämäkin ohje....vihdoinkin tajusin miten tuo tekniikka toimii. Aivan mahtavaa ja kiitos, kun olet jaksanut tehdä tämän ohjeen näin selkeäksi. Seuraavat ja sitä seuraavat jne.jne. teen tällä systeemillä, sillä inhoan aina toisen samanlaisen sukan tekemistä, kun mieli tekisi päästä kokeilemaan jotain muuta sukkamallia, tai tilauksessa on niin monet sukat, ettei käsiparit meinaa riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että ohjeesta on ollut apua! Kiva kuulla <3

      Kyllä ne tuntuu nopeammin valmistuvan jotenkin näin pyöröillä, molemmat yhtä aikaa. Ei tosiaan tarvitse niitä parittomia sukkia ihmetellä :D

      Poista
  16. Heippa, kiitos hyvästä ohjeesta.. :) tällä tehtynä jo ekat sukat.. Kysyisinkin nyt kuinka tehtäisiin vahvistettu kantapää pyöröillä, olisiko siihen olemassa jotain yhtä hyvää ohjetta, kunnen netistä muuten ole löytänyt... Kauheasti olisin kiitollinen jos neuvoa tähän löytyisi.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa vaan. Tiimalasikantapään voi myös tehdä vahvistettuna, ihan samalla lailla kuin perus hollantilaisen. Eli Joka toinen nostetaan ja seuraavalla kerroksella toisinpäin, se joka on nostettu, neulotaan ja neulottu nostetaan. Jos taas haluat tehdä sen peruskantapään, sekin onnistuu. Teet vuorotellen kantalaput ja sitten nostat silmukat kantalapun sivuista + kavennukset.. Tässä helposti silmukat siirtyvät pyöröillä miten sattuu, mutta se ei haittaa, jatkaa vaan samalla lailla eteenpäin vaikka sukka olisi miten päin :) Olen myös käyttänyt tässä apupuikkoja ja tehnyt osan kantapäästä apupuikolle ja sitten siirtänyt takaisin pyörölle kun kantapää tehty. Siksi tiimalasi on pyöröllä jotenkin helpompi kun se menee niin näpsäkästi edestakaisin, eikä muuta :)

      Saatko tästä mitään tolkkua? :) Voin yrittää jossain vaiheessa tehdä ihan päivityksen tästä asiasta kun vaan muistaisin...

      Poista
  17. Miten aloitat tuon toisen 16s luomisen alussa toiselle puikoille? Jotenkin tosi hankala kohta tässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli 4. kohta/kuva? Otat langat vasemman käden sormiin ihan samalla lailla kun alussa kun luot silmukoita. Ja vaikka lanka on kiinni siellä toisessa puikossa, alat luoda silmukoita ihan normaalisti ja kiristät silmukat sinne "juureen".

      Toivottavasti auttoi vähän? :)

      Poista
    2. Pitääkö siinä olla aloitussilmukka? En jostain syystä saa tehtyä yhtään silmukkaa tuolla tavalla. :D aivot nyrjähti. :D

      Poista
    3. Ei pidä. Otat langat peukalon ja etusormen otteeseen ihan samoin kun normaalisti loisit silmukoita puikoille. Ajattele, että se aloitussilmukka on siinä puikolla mihin luot vaikka lanka onkin kiinni toisessa puikossa. Sitten ihan normaalisti ensin peukalon vasemmalta puoleisen langan alta, sitten etusormen vasemmanpuoleisen langan päältä.

      Tuolta voit vielä vilkaista:
      http://www.garnstudio.com/lang/fi/video.php?id=2

      Onnistuiko?

      Poista
  18. Ikinä en ole kahta sukkaa tehnyt yhtä aikaa. Laitan tämän kuvaohjeesi talteen opettelua varten. Kiitos jo etukäteen. Palaan kyselemään jahka kokeilussa tulee sitten avun tarvetta.

    VastaaPoista
  19. Ikinä en ole kahta sukkaa tehnyt yhtä aikaa. Laitan tämän kuvaohjeesi talteen opettelua varten. Kiitos jo etukäteen. Palaan kyselemään jahka kokeilussa tulee sitten avun tarvetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan tekemään! :)

      Muutaman kerran kun teet niin menee jo kun vettä vaan. Ja sitten on kiva kun molemmat valmistuu samaan aikaan.

      Laita ihmeessä viestiä,jos voin auttaa! :)

      Poista
  20. Olen voihan villasukkakerhossa lukenut looppamisesta ja jopa unia nähnyt että miten ihmeessä se pyöröpuikolla onnistuu vai näillä ohjeilla kokeilen! Kuljen "Vanhasta uutta" käsityökerhossa missä meillä on tosi tehokas ja paljon osaava opettaja niin hän ei ollut edes kuullut kyseistä tapaa neuloa, jospa oppisin ja opettaisin opettajaa,hän on innokas neuloja myös:) Kiitos ohjeesta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Kiitos viestistä <3

      Tottakai opit tämän homman! Muutaman kerran kun teet tällä tekniikalla, se menee vaikka unissaan :D

      Jos et saajostain selvää tai haluat kysyä jotain, laita viestiä arkimamman@gmail.com

      Poista
  21. Kärsin tosta kahden sukan syndroomasta, joten aattelin seuraavat sukat tehdä tällä tekniikalla. Selailin tässä jo useampaa blogia ja yritin löytää selkeää ohjetta ja tässähän semmoinen on. Kiitos kun viitsit kirjoittaa näin yksityiskohtaisen ohjeen hyvien kuvien kera! :) katsotaan onnistuuko mulla puikoilla sitten, mutta ainakin näin ohjeen luettua tuntuu että tekniikka selkeentyi tosi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna!

      Tottakai onnistuu sunkin puikoilla kun onnistui munkin :) Kärsivällisyyttä vaan pariin ekaan kertaan, sitten alkaa sujumaan.

      Ja laitahan viestiä, jos meinaa tökkiä!

      Poista
  22. Suurkiitos tästä ohjeesta! Vihdoin sellainen ohje, jonka ymmärsin! Mulla on tämä perusongelmana, että eka sukka on aina kiva tehdä mutta toinen on tylsää. Olen etsinyt selvää ohjetta etenkin aloitukseen, ja tuskastellut kun on silmukat sekaisin, langat sekaisin ja itse vielä enemmän sekaisin mutta nyt se onnistui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle! Minulla on ihan sama ongelma - toisen sukan syndrooma :D Kun tämän tekee muutamaan otteeseen, ei halua enää muuta tehdäkään :)

      Iloista pääsiäisenaikaa <3

      Poista
  23. Tosi hyvä ohje, kiitos. Tein sen avulla eilen ensimmäisen kaksi sukkaa kerralla-kutomukseni. Suden kuoppia näin aloittelijalle tietysti riitti, mutta onnellisesti loppuun asti pääsin. Ensimmäinen ongelma tuli heti alussa kun en osaa luoda silmukoita ristikkäin vaan luon ne neulomalla. Monen yrityksen jälkeen luovutin ja loin silmukat tavallisilla sukkapuikoilla ja siirsin ne sitten pyöröillle. Osaatko neuvoa miten saisi neulomalla luotua tarvittavat silmukat suoraan pyöröpuikoille.

    VastaaPoista