maanantai 31. joulukuuta 2012

Lumilyhdyn tunnelmaa



Olkoon uusi vuosi riemua tulvillaan, 
tuokoon onnea tullessaan. 





Tänään on laskettu mäkeä ja odotettu kovasti raketteja. Lumilyhtyjä tehtiin kaksin kappalein pihaa tunnelmoittamaan. 

Onneksi noi meidän koiruudet ei juuri korvaansa lotkauta raketin paukkeesta. Vai eikö näytä aika rennolta toi Hemulin asento :)


Onnen hetkiä uudelle vuodelle!


Tänä iltana, uuden vuoden kynnyksellä, 
kuiskasin pienen toiveen: 
Anna ystävälleni kaikkea hyvää tulevaan vuoteen! 
Anna tähti oppaaksi eteenpäin johdattamaan, 
kuu tietä valaisemaan ja aurinko lämpöä antamaan.
 Anna iloa päiviin, anna uskoa ihmeisiin, 
anna enkeleitä rinnalle kulkemaan. 






Edessä on sata ovea, tuhat tietä. 
Valitse sydämelläsi, punnitse tunteella, käytä hiven järkeä.

Ovet on tehty avattaviksi, tiet tallattaviksi, elämä elettäväksi. 
Jos erehdyt uskalla itkeä, uskalla nauraa, uskalla muuttaa suuntaa.

Ei mikään kasva ilman vettä, ei ihminen kypsy kyynelittä.
Mutta silti odota parasta, äläkä pelkää pahinta, niin saat mitä ansaitset.

Onnellista Uutta Vuotta! :)



Kutominen voi lykätä dementiaa


Artikkelin kutomisen terveysvaikutuksista Iltalehti 


Kutominen voi lykätä dementiaa


Harrastukset kuten lukeminen, tilkkutöiden tekeminen tai jopa tietokonepelien pelaaminen voivat lykätä dementian puhkeamista.



Televion katselu sen sijaan ei toimi samoin. Itse asiassa runsas tv:n tuijottaminen voi jopa nopeuttaa muistinmenetyksen kehittymistä, kertoo BBC.
Tutkimusryhmässä olleista niillä, jotka harrastivat keski-iässä runsaasti lukemista, käsitöitä tai pelejä, havaittiin 40 prosenttia lieventynyt riski saada muistihäiriöitä.
Myöhemmässä iässä riski pieneni 30-50 prosenttia.
Niillä, jotka katsoivat televisiota vähemmän kuin seitsemän tuntia päivässä, havaittiin puolet pienempi riski muistinmenetyksen kehittymiseen, kuin enemmän televisiota katsovilla.
Minnesotan Mayo-klinikan tutkijat haastattelivat lähes 200 20-89-vuotiasta, joilla oli havaittu lieviä muistiongelmia. Tämän ryhmän tuloksia verrattiin ryhmään, jolla ei oltu todettu häiriöitä muistamisessa.
Molemmilta ryhmiltä kysyttiin päivittäisistä askareista ja henkisestä aktiivisuudesta viidenkymmenen ja 65 ikävuoden välillä.
IL

Erittäin hyviä syitä jatkaa neulomista! :)


sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Neiti Näppärä teki ekat lapasensa siskontytölle <3

Tässä se täti touhuaa <3
Neiti Näppärä on siis 10v ja on tähän asti neulonut lähinnä pikkuisia laukkuja ja jotain muita pieniä viritelmiä. Nyt kiinnostui kun oltiin mummolassa välipäivinä ja minä ja isosisko tehtiin lovikkaita oikein urakalla. Katseli sitä aikansa ja pyysi sitten näyttämään, miten se tapahtuu. Sehän alkoi onnistumaan ja niin ne ekat lapaset syntyivät muutamassa päivässä. Heti oli selvää, että lapaset tulee kohta 3-vuotiaalle siskontytölle ja nehän olikin juuri sopivan kokoiset :) 

Ei se ole ihmekään, että alkaa kiinnostamaa kun äiti, mummi ja isosisko kilisyttelee puikkoja jatkuvalla syötöllä. Oli ihana loma kun saatiin olla yhdessä ja touhuta kaikkea ja illat viettää mukavasti neuloen :) Isomummia käytiin katsomassa monesti ja sielläkin saatiin joka kerta aimo annos kutomisen huumaa mukaan - sen ison lankapussin lisäksi, jonka isomummi meille laittoi matkaan <3 

Tädin tekemät lapaset taitaa olla mieleiset <3

Ai kun sopii hienosti! :)








Ihanat punaiset lapaset
sormia lämmittää
voi pakkasella hurjallakin
lumipalloja pyörittää.

Ilo kirkkaista silmistä vilkkuu 
ja naurussa on suu 
kun mäkeä lasketaan
ja vauhdista hurmaantuu. 

<3 <3 <3

Pienen pojan mietteitä sukista vuodelta 1913!


Tämä on pienen pojan kirjoittama mietelmä sukista.

Julkaistu Lahti-lehdessä (?)  9.2.1913

Sukat on keksitty sitä warten, etteivät pojat saisi käwellä awojaloin. Aatamilla ei ollut sukkia eikä Kainilla, kun hän tappoi veljensä Aapelin. Ne oliwat onnellisia aikoja. Sukkia on kolmenlaisia: miesten, naisten ja lasten. Miesten sukkia sanotaan joskus syylingöiksi ja isoisä sanoo syylingöitään töppösiksi. Naisten sukkia näkyy wain wähän, eikä tiedetä,
kuinka pitkiä ne owat. Lasten sukat ovat pitkiä talwella ja lyhyitä kesällä. Poikain sukat ovat hywin hyödyllisiä. Niissä woi kantaa kiwiä ja multaa, ja kun owat märkiä, on niillä hyvä lyödä. Niitä pidetään niin kauan, että kantapäähän tulee suuri reikä. Silloin sanoo äiti, että minulta näkyy jalasta "peruna". Ettei äiti sitä huomaisi, maalaan kantapään musteella. Paljasta ihoa ei saa näyttää muualla kuin kaswoissa ja käsissä. Jos ne owat puhtaat.

Lähde Punomo.fi



lauantai 29. joulukuuta 2012

Äiti neuloo tytölle...


Nämä unelman kauniit Olga-sukat ovat siis sen edellisessä postauksessa mainitun ystävän 4-vuotiaalle tyttärentyttärelle.  Terän äippä tekee sitten kun saa tarkat mitat typsykän jalasta :) 

Lankana Cewec Baby Marino, puikot 2,5  (Samanlaiset kuin nämä! *linkki*)








perjantai 28. joulukuuta 2012

Äiti neuloo pojalle...

Äiti on tehnyt ihanat vaaleanpunaiset unisukat ystävälleen aikaisemmin (niistä ei valitettavasti ole kuvaa :( ) Hänen 7-vuotias tyttärenpoikansa on kuulemma hirveän ihastunut niihin ja aina kun on mummin luona yökylässä, poika menee aina etsimään mummin sängystä nämä sukat ja laittaa jalkaansa ennen kuin menee nukkumaan. No, kuultuaan tästä äiti tietenkin lupautui neulomaan omat unisukat pojalle, sekä tämän pikkusiskolle :) 

Tässä pojalle unisukat... Terän äippä tekee loppuun kun saa tarkat senttimetrit pojan jalasta :)





Sukan malli on taas kerran simppeli, mutta nätti: 

1-4. krs       > 2 oik, 2 nurin
5. krs          > 2 oik, 2 nurin, mutta SIIRRÄ aloitusta yksi silmukka vasemmalle. 
6-8. krs       > 2 oik, 2 nurin
9. krs          > 2 oik, 2 nurin, mutta SIIRRÄ aloitusta yksi silmukka vasemmalle. 
10-12. krs   > 2 oik, 2 nurin
Jne...





torstai 27. joulukuuta 2012

Kaksi vasuria! KÄÄÄK!!




Että sellaiset lapaset piti tehdä! Mrrrr....

Telkkaria katsellessa ja samalla höpötellessä tein sitten kaksi VASENTA lapasta! Voihan räkä. No, ei ollut kyllä eka kerta, ehkäpä se oppi nyt menisi perillle :) 

No olihan nuo muutenkin ihan väärän väriset pareiksi (yhdestä kerästä tehty), joten en taida viitsiä purkaa vaan teen suosiolla toisen parin :) 

Ja edit... Tässä toinen pari uunista ulos! Kummitus-setä sai lapaset mukaan, pääsee lumitöihin lämpimin käsin :)



Lankana Novita Puro, puikot nro 6, ohje Lovikka (vähän pidempi vartiset...) 

Novitan Lovikka ohje täällä!




keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Mummolassa kyläilemässä




Hyvää joulun jälkeistä aikaa kaikille! 

Ollaan tyttöjen kanssa mummin ja vaarin luona kyläilemässä. Nautitaan läheisistä, yhdessä olosta ja upeista talvisista maisemista. Pojat ja koirat jäivät kotivahdeiksi :) Kyllä tänään olikin mahtava ilma! 

Ja mitä me täällä tietenkin myös tehdään? Kudotaan tietysti! Vaikka joulu on jo ohi, sukkaa ja lapasta valmistuu vauhdilla, melkein joka tytöltä. Pieninkin aloittin oman työn, kaulaliinan tekemisen :) Äiti tekee kauniita, pieniä sukkia ystävänsä lastenlapsille ja minä teen vielä yksiä Lovikkaita yhden tyttären kummisedälle, joka tulee huomenna käymään. Vanhin tytsy tekee ensimmäisiä Lovikkaitaan - kohta jo valmiit! - ja keskimmäinenkin halusi opetella lapasten tekemisen, ensimmäiset ovat jo puolessa välissä. Voi sitä puikkojen kilinää :) Vaari ihmetteli eilen illalla kun vielä puolen yön jälkeen kolmessa polvessa kilisteltiin täällä :D 





No entäs sitten isomummi 92-vuotta? Siellä vasta puikot suihkii! Vein joululahjaksi uudet NELISKANTTISET puikot, jos helpottaisivat vähän nivelvaivoja. Katsotaan, mitä se isomummi niistä tuumaa kokeiltuaan :) (Äiti sai samanlaiset ja sanoi, että vähän löysenpää neulosta tuli kuin normaalisti. Tietysti kestää hetken ennen kuin tottuu. Itse en ole vielä moisia kokeillut).

Lukemattomia sukkia, lapasia, tossuja ym. on siirtynyt uusiin koteihin ennen joulua isomummin puikoilta. Tällaisia unelmia oli vielä laatikossa kun siellä käytiin:


Vastasyntyneen vauvan sukat ja töppöset <3

Tässäkin vastasyntyneen sukat ja töppöset, keltaisena <3 
Vauvan tossukat on tehty tällä ohjeella > linkki!

Vauvan sukat on tehty tällä ohjeella > linkki!


Joulun punaiset perus tossut

Miehen perussukat pitkällä varrella. N. kokoa 43.
Huomaa, miten napakka neulos!! Nämä sukat EI pyöri jaloissa :)

Lasten lapasia

Samalla mallilla kuin vauvan sukat ja töppöset on isomummi tehnyt lasten lapasia.

Täällä ohje > linkki!

Isomummin perustossut jämälangoista

Tällaiset suklaanruskeat sukat oli isomummilla puikoilla
kun eilen mentiin  käymään heti kun tänne tultiin. 

Ja tässä ne nököttää sitten valmiina kun tänään mentiin 

torstai 20. joulukuuta 2012

Lovikat tuloo!

Viimeinen koulupäivä ennen joulua! Vielä ajattelin puristaa ainakin parit lovikka-lapaset pukinkonttiin. Tämän aamun aikana valmistui toinen ja kohta on toinenkin valmis. On kyllä nopeat tehdä. Että vielä ehtii! ;)

Mulla ei ollut huopasta varastossa, joten tähän valikoitui Novitan Rustika ja kaveriksi yksinäinen kerä harmaata Novitan Kaikua. Puikot nro 6. Yhdet ison miehen Lovikkaat tein tumman vihreästä Novitan Teddystä ja Viivistä (ne unohdin kuvatakin kokonaan). Tosi ihanan tuntuiset! Sitten kun Teddy loppui tein tupla-Viivistä (nuo alemmat kuvat, siniset ja vihreät). Vaaleanpunaiset Viivi-Lovikkaatkin on puolitiessä, mutta lankaa pitää käydä ostamassa lisää... :)

Ja niin, edit edit... Ohje meinasi unohtua, jos joku haluaa vielä pika pikaa jollekin rakkaalle tehdä lämmittävää lahjaksi :)

Novitan hyvä ohje täällä. Linkki!











Äipältä lapaset ja sukat



Lapaset on aikuisen kokoa. Lankana 7veikan paksuista Kotikultaa. 

12 x 4 = 48 silmukkaa, puiko nro 4 (tai 3,5 riippuen käsialasta)

Malli: 1 oik, 1 nurin. Kuuden kerroksen välein yksi kerros nurjaa. 

Pikaisesti valmistuu lämmintä kätösille! :)

Novitan ohje lapaselle:



Perussukat samalla kuviolla kuin lapasetkin. 

Novitan perussukan ohje: 


Karkkikukkia

Ensin vanhin tytöistä innostui tekemään karkkikukkia kavereilleen joululahjaksi ja sitten tietysti toisetkin halusivat tehdä. Koko olohuoneen lattia oli täynnä tarvikkeita ja härpäkkeitä! Silkkipaperia ei nyt ollut, joten käytettiin kreppipaperia, suklaakonvehteja, silkkikukkien lehtiä yms.

Tällaisia "joulukukkia", nyt sitten saavat kaverit ja opetkin kuulemma sekä koulussa, että päiväkodissa :)







Tämä Candy Bouquet menee kaverille :) 


tiistai 18. joulukuuta 2012

Joulusukat



♫    ♫  ♪  ♫   ♫  

Mistä tunnet pienen tontun?
Punaisesta lakistansa
punaisista sukistansa
hymystänsä lempeästä
katseestansa veikeästä.
Siitä tunnet pienen tontun.

♫    ♫  ♪  ♫   ♫  


Joulusukat on siis tehty Hepsun sukat-ohjeella (linkki)

Lankana on 7veljestä, kaverina kimaltava Dora Sim, sukkapuikot nro 4.

42 silmukkaa (eli kuusi mallikuviota), koko n. 39


Neulo ensimmäinen kerros oikein, toinen nurin ja aloita sitten mallineule seuraavasti: 

1. krs  2 nurin, 2 oik yhteen, langankierto, 1 oik, langankierto, ylivetokavennus
2. krs  2 nurin 5 oik
3. krs  2 nurin, 5 oik
4. krs  2 nurin, 5 oik

Toista tätä


Alkuperäinen ohje Hepsun sivulla täällä.







Rauhallista joulua! 

Marttis-kerhossa kudotaan

Artikkeli Seinäjoen sanomista 27.11.2012 12:00

Onpas ihana idea! Olisi ihana kokoontua moiseen neuletapaamiseen säännöllisesti. Täytyy pistää kyllä korvan taakse, josko tältäkin kylältä löytyisi innokkaita neulojia! :)

Marttis-kerhossa kudotaan ja kahvitellaan

http://www.seinajoensanomat.fi/artikkeli/189249-marttis-kerhossa-kudotaan-ja-kahvitellaan


Melissa Sandströmin (vas.), Tiina Ojaniemen ja Anne Kurunsaaren
villasukat syntyvät omista puikoista


Kolme nuorta pohjalaisnaista on levittäytynyt Tiina Ojaniemen olohuoneeseen.
Sohvalla lojuu lankakeriä, puikkoja, virkkuukoukkuja ja keskeneräisiä neuletöitä. Kahvi on tippumassa, ja Ojaniemi kantaa olohuoneen pöydälle kääretorttua ja muffinsseja.
Televisiossa pyörivät piirretyt. Mitä täällä tapahtuu?
– Me neulotaan, meillä on marttis! illan emäntä kertoo.
Marttis on nuorten omakeksimä versio marttailusta ja neulomisesta.
Marttis-illat naiset aloittivat kaksi vuotta sitten. Illoissa neulotaan, juodaan kahvia, herkutellaan ja vaihdellaan kuulumisia. Syksyn pimenevät illat saavat kokoontumaan yhdessä neuletöiden ääreen.
– Kesällä kokoonnutaan harvemmin. Syksyn tullen ja talvella kerran viikossa, tai jopa useammin, vauvanpeittoa neulova Anne Kurunsaari sanoo.
Nuorten naisten puikoista syntyy sukkia, kaulahuiveja ja pipoja. Myös virkatut isoäidinneliöt ovat tällä hetkellä suosittu juttu.
Ohjeet ja ideat naiset saavat käsityölehdistä, marttiskavereilta, netistä ja eri blogeista.
Netissä onkin nykyään paljon käsityöblogeja, joissa nuoret esittelevät töitään ja jakavat ohjeita. Näyttäisi siltä, että yhä useampi nuori on hurahtanut käsillä tekemiseen.
– Myös muotilehtien vaatteista saa joskus inspiraatiota neuletöihin, ala-asteelta lähtien neulonut Ojaniemi kertoo.
Naiset neulovat marttisiltojen lisäksi kotona, ja myös pitkät automatkat sujuvat mukavasti kun käsillä on tekemistä.
Yksi naisten mielipuuhista onkin kauppojen lankaosastoilla hengailu. Lankojen ostospaikkaa kysyttäessä vastaus tulee heti.
– Langat haen yleensä marketeista ja joskus käyn lankakaupoissa, tuubihuivia puikkoileva Melissa Sandström sanoo.

maanantai 17. joulukuuta 2012

Tee palmikkoa


 

Yhteishyvä 9/12

Palmikkoneule

Palmikoiden neulominen onnistuu vaivattomasti ylimääräisen sukkapuikon tai palmikkopuikon avulla. Palmikkoneuleen ohje on toteutettu lukijoiden toiveesta.
Palmikoilla neuleeseen saa elävän pinnan ja kuohkean tunnun. Palmikoita voi käyttää joustinneuleen sijaan esimerkiksi kintaiden rannekkeissa, koristeena patalapuissa tai harjoituksen vuoksi yksittäisenä pitkänä raitana kaulaliinassa.
Palmikkokuviot näyttävät usein monimutkaisilta, mutta niiden neulominen onnistuu vaivattomasti, avuksi tarvitsee vain ylimääräisen sukkapuikon tai mutkallisen palmikkopuikon. Apupuikkoa tarvitaan silmukoiden siirtämisessä, koska palmikko muodostuu ristiin neulottavista silmukkaryhmistä. Apupuikko kannattaa olla hieman neulepuikkoja ohuempi, jotta silmukat eivät veny liikaa.
Palmikon voi neuloa oikein, nurin tai neuloa siihen haastavampaa pintaneuletta. Parhaimmin palmikko erottuu sileänä neuleena, jonka väleissä on nurjia silmukoita. Kun silmukat siirretään apupuikolle työn taakse, palmikko kiertyy oikealle. Jos palmikon halutaan kiertyvän vasemmalle, silmukat jätetään työn eteen. Vaihtelemalla palmikko-osan silmukkamäärää neuletyöhön saa leveämmän tai kapeamman palmikon.

Linkistä löydät hyvät ohjeet ja kuvat palmikon tekemiseen!

http://www.yhteishyva.fi/viihde-ja-vapaa-aika/neuleohjeet-ja-askartelu/palmikkoneule/0218010-77379