maanantai 18. elokuuta 2014

Noitien yö



Tässä meidän neidit lähdössä


Isosisko ei enää halunnut pukeutua, mutta on kuitenkin pikkusiskon tukena <3


Ruoveden laivaranta oli täynnä ihmisiä. Tarjolla erilaista syötävää ja sirkushuveja. Uudessa ravintolassa sekä laivalla ihmiset viihtyivät yöhön asti. Meidän nuorimmaiset olivat upeaan ilotulitukseen eli n. kymmeneen asti ja sitten kotiin. Itse lähdin muiden unta valvomaan jo ennen räiskyntää. 


Erilaisia kädentaitajia oli myös paljon. Esim. huopamestari Eija Pirttilahden ihania töitä! 

Käy tutustumassa mm. hauskoihin eläinaiheisiin viinikuulereihin

"Huopainen kettukuuleri, 

suojaksi kesäisen viinin, 
viileydeksi jalon juoman.

Kasta huopa kylmään veteen, 

pujota pullo kuuleriin,
veden haihtuessa hiljalleen,
jäähtyy viinisi juojalleen".



Tällaisen isomman kuulerin alle olisi melkein voinut laittaa meidän pikkunoidan jäähdyttelemään :P


Olipa kerran pikkuinen noita-akka, 
jolla oli pikkuinen noitavakka. 
Vakassa sillä oli noitapilli
ja pillissä noitasävel villi. 
Kun noita puhalsi pilliin kerran, 
satoi karamelleja tonnin verran. 
Kun noita puhalsi kertaa kaksi, 
kasvoi kissa taloa suuremmaksi. 
Kun noita kolmasti soitti, 
niin uni kaikki voitti. 
Noita pani pillinsä vakkaan, 
sillä uni tarttui myös noita-akkaan. 

2 kommenttia: