sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Vauvatossuja


Pieniä tossuja, pieniä tossuja... 




Olen nyt ihan totaalisen ihastunut tuohon tekniikkaan, jolla näitä tossuja tehdään. Alun perin nessukkaissa siihen törmäsin, sittemmin muokkasin vähän mallia erilaiseksi. 


Aikuisillakin on vaikea pitää tossut jalassa joskus, saati sitten lapsilla. Siksi pitkä varsi, joka saa vaikka housunpuntin päälle ja tarvittaessa voi pujottaa vielä narun, jonka voi solmia kiinni. Ei pääse siis tossut tippumaan jalasta kovemmassakaan vauhdissa. 

Isommille, jotka jo kävelevät ja juoksevat, tuonne pohjaan kannattaisi laittaa sitä jarruainetta estämään liukastusta. Sitä saa monesta paikasta. Sock Stop-merkkistä esim tuolta: 




Nämä tummat tossut ovat arviolta n. vuoden ikäiselle, Novitan Isoveikasta ja vaaleanpunaiset ihan pienelle tupla Cewecin Baby Marinosta

Parasta tuossa mallissa on, että kun kerran kokeilee ja keksii, miten se menee, on mallia  todella helppoa pienentää ja suurentaa ilman sen suurempia silmukanlaskemisia. 


Isommissa on jalkapöydän päällä leveämpi kaistale - 3silmukkaa oikein, jonka ympärille lisäykset - johon mietin, että voisi laittaa jotain kivaa koristeeksi... Mitään kivaa ei kuitenkaan kotoa löytynyt, joten se jäi vielä hautumaan :) 

Esim. hauskat napit, tupsut, pienistä helmistä tehty koriste (ei ehkä hyvä ihan pienelle) tai silmukoita jäljentämällä voisi tehdä jonkun pienen kuvankin siihen.   


Pikkuriikkisissä taas on jalkapöydän päällä pienen pieni palmikko ja varrensuuhun virkkasin popcornia. 


Laitan ohjetta erillliseen päivitykseen, muuten tästä 
tulee hirrrrveän pitkä :) 




Saat voimaa siitä, 

mikä täyttää sinut ilolla! 

Mikä se on?

Kehittyminen, 
Oivaltaminen,  
Uuden oppiminen,
Oman työn 
tuloksen näkeminen..?

Nämä mm. ainakin minulle :)

3 kommenttia:

  1. Ovatpa nuo nessukkaiset ihania, kuin karkkeja! Voi kun olisi joku vauva jolle nuo voisi tehdä, toisaalta onhan minulla vauvanukkeni, Kerttu-Orvokki, ihania neuleita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila <3 Kerttu-Orvokille vaan tekemään tossuja tai sitten teet isompia :)

      Poista
  2. Oi miten kauniiita. Ihania, varsinkin nuo vaaleanpunaiset.

    VastaaPoista