maanantai 11. marraskuuta 2013

Varsitossukat ja nenäpäivä


Jouluiset varsitossukat

Joulunpunaista lankaa tarttui käteen ja siitä lähti tulemaan tällaiset joulutossukat. Ihan perustossu pohjaksi ja siihen varsi. No ja pitihän se tupsukin siihen laittaa - kun on niin tottunut, että tossuun kuuluu tupsu :) 


Lankana noin seiskaveikan paksuinen lanka, nimeä en enää löytänyt, mutta TUPLANA (kaksi lankaa yhdessä) Halusin jämäkkää neulosta - ja pian :) Kutosen pyöröillä tasona tehty. 

Langaksi sopii ihan mikä tahansa silmää miellyttävä lanka. Kuutosen pyöröillä tulee pikaisesti. 
Yksinkertaisestakin langasta voi toki tehdä, 3,5 puikoilla, silloin tulee vähän kevyemmät tossut.
Nämä ovat kuvassa 38-39 numeroisessa jalassa.  

Ohje: 

*  Luo 35 silmukkaa, neulotaan aina oikeaa.

*  Neulo 11 silmukkaa, nosta 1 silmukka neulomatta, neulo taas 11 silmukkaa ja nosta 1       silmukka neulomatta (nostetuista muodostuu pohjan "reunat"), neulo loput 11 oikein. 

*  Nurjallakin siis kaikki muut oikein, paitsi nostetut silmukat neulotaan NURIN. 

*  Jatka näin n. 40 kerrosta (vertaa siihen jalkaan, johon tossua suunnittelet...) 

*  Päättele neulomalla neulomalla 2 yhteen kaikki silmukat, vedä sitten lanka läpi ja kiristä 
   tossun kärki tiukalle. 

*  Ompele jalan päältä sauma kiinni, samoin kantapään takaa. 

*  Nosta silmukat tossun suusta kolmelle/neljälle puikolle ja aloita 2 oikein, 2 nurin. (Minun 
   tossussa nostin 36 silmukkaa).

*  Tee vartta niin paljon kuin tuntuu hyvältä. Käännä sitten varsi kaksinkerroin. 


Kaikki ei tykkää tupsuista, senhän voi toki jättää poiskin. Minuun sen on isomummi niin iskostanut, että tupsu on ihana <3

Näiden kanssa meinasi kyllä hermo mennä. Pyörittelin vuorotellen punaista ja valkoista lankaa jouluvalojen paketin päälle ja solmin keskeltä. Sitten tuli tenkkapoo. Kokeilin kolmia eri saksia, mutta kaikki olivat aivan tylsiä. Nyrhimällä sitten niistä "terävimmillä" yritin saada leikattua tupsun muotoisen pallon. Ehkäpä sinnepäin :) 


Ja kukas siihen tuli taas makoilemaan kuin tilauksesta :D Herra tietää, että kun istun lattialle kuvaamaan ja menee liki, saa takuu varmasti huomiota.

Jokseenkin kuvauksellinen ilme! :D


Sitten pitää vähän alustaa runoa, jonka tähän liitän. Oltiin Ideaparkissa viettämässä Nenäpäivää tyttöjen kera. Vanhin neideistä oli vapaaehtoisena SPR-nuorten mukana, nuorempien kanssa mentiin muuten vaan katsomaan menoa.


Tässä tapahtumapisteessä sai kasvomaalauksen :)



Taito Pirkanmaa Ry:n tempaus oli saanut sukantekijät neulomaan ison kasan kauniita sukkia lasten hyväksi <3 

Oli laulajia, kokonainen orkesteri, bändejä, tanssiryhmiä ja muita esiintyjiä. 

Perhesirkus  oli mahtava! Esiintyvien lasten nautinto näkyi kilometrien päähän.


Kivaa oli kaikilla. Upeita esityksiä ja vaikka mitä oli järjestetty hyvän asian puolesta. Lapset sai nenät ja ilmapallot ja äiti sai ruusun sekä runon :) 


Eräässä pöydässä sai runon kun antoi 2 euron lahjoituksen. Isäntä kävi pyytämässä runon "rakkaalle vaimolle"  ja tässä se on... eikö ole ihana <3 :)

Harmittaa kun en tiedä kirjoittajan nimeä... 


Sinä olet se, 
jonka silmiin jäävuoret sulavat. 
Hiustesi kunniaksi lehmukset taipuvat. 
Aina kun kävelet kaduilla
kerrostalot kääntyvät katsomaan.
Liikennevalot viheltävät
sinun vuoksesi, 
pilvet hajoavat
 ja aurinko alkaa loistaa. 
Rakas vaimo, olet hirveän nätti! 


Ps. Kiitokset ihanista kommenteista! <3 

33 kommenttia:

  1. Hei, siis nurjalla puolella nostetut silmukat neulotaan nurin. Miten oikealla puolella ekan kerroksen jälkeen, nostetaan vai neulotaan oikein?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka kerroksella samalla lailla. Nostetut silmukat nostetaan oikealla ja neulotaan nurin nurjalla. Tulee pitkä rivi kauniita nostettuja silmukoita :)

      Poista
  2. Ihanat tossukat :) Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  3. Oi miten ihanan runon sie sait, tuostahan ihan sydän sulaa.
    Nu tossut on mukavan näköiset, ja tupsuista tykkään minäkin, olen vaan laiska niitä tekemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ole ihana :)

      Hei tupsukathan tulee tosi näppärästi, käden ympärille vaan kiertää lankaa, sit keskeltä kiinni ja saksilla pyöristää. Valmis :) Teetkö näin vai pahveja apuna käyttäen?

      Poista
  4. Voi kiitos tuhannesti ohjeesta, ihana malli! :)

    VastaaPoista
  5. Kyllä on niin,niin komeat tossut. Kiitos ohjeestakin. Runo on ihana.

    VastaaPoista
  6. kauniit tossut onnistuskohan jos tekis huopasesta?tuo runo on ihana.
    miun pitää aamulla tilata aika h-lääkäriin huh huh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annikki! Varmasti huopanenkin käy. Ainoastaan pestessä täytyy huomioida, ettei huovuta pienemmäksi - tai voihan huovuttaakin :))

      Tsemppiä sinne! :)

      Poista
  7. Mitä luulet jos tekee mieheelle, koko n. 41-42, niin miten silmukoiden luonti alussa ja muut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm.. Jos teet tuplalangalla niin kuin nuo minun, niin ajattelisin, että 12 + 1 + 12 + 1 + 12 = 38 voisi olla hyvän kokoinen. Kokeile ensin tuolla ja kokeile jalkaan tuleeko hyvä. Ehkäpä voisi olla j opa 13 + 1 + 13 + 1 + 13 = 41? Langasta/puikoista ja käsialastahan riippuu aika paljon. Mutta vähennä tai lisää tarvittaessa.

      Toivottavasti osuu oikeaan ekalla :)

      Poista
  8. Voi, nää on tosi söpöt~! ^____^

    VastaaPoista
  9. " * Päättele neulomalla neulomalla 2 yhteen kaikki silmukat, vedä sitten lanka läpi ja kiristä
    tossun kärki tiukalle. "

    Siis neulonko 2 yhteen kaikki silmukat niin että minulle jää puikolle 18 silmukkaa ja vedän langan niiden läpi vai miten se päättely tapahtuu???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Itse olen tehnyt myös niin, etten ole kaventanut olllenkaan vaan suoraan vetänyt langan silmukoiden läpi ja kiristänyt kärjen.

      Poista
  10. Kiitos neuvosta. Pitääpä alkaa kutomaan, jos vaikka saisin jouluksi ne tehtyä.

    VastaaPoista
  11. Hei! Minäkin kokeilin ohjeellasi omia värikkäitä tossukoita ja mainitsin sivuillani blogi osoitteesikin... todella yllätyin kuinka nopsat oli tehdä ko. värikkäät tossut itselleni... vielä tuon varren kanssa saan kyllä harjoitella että tulisi hyvin mukavan löysä varsi. ;)

    VastaaPoista
  12. Ihanat tossut! Onko varsikin tehty kaksinkertaisella langalla? :)

    VastaaPoista
  13. Minkä paksusella puikolla olet nuo kuvan tossut tehnyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kutosilla.

      Taasko se on tieto on hypännyt jonnekin, höh! Koitanpa lisätä sen tuonne...

      Poista
    2. Kiitos paljon ohjeesta ja kiva kun joku olikin jo kysynyt tuosta 18 s jäämisestä puikoille ennen kiristämistä, mä tässä tulostelen sitä ja päätin purkaa erään tossunaloitukseni, koska sun ohjees on paremman näköinen ja helpommin ymmärrrettävis. Ja täällä kans koirat sylis, jos lattialle istahdan, peräti kolme sellasta. :)

      Poista
  14. Todella ihania neuleita kertakaikkiaan!

    VastaaPoista
  15. Ihania tossuja sinun blogissasi, aion kokeilla ainakin näitä perustossuja ja huovutettuja Huopaset-langasta :)

    VastaaPoista
  16. Löysin tämän vanhan postauksesi ja aloin tekemään tossuja...miten neuloit tuon kantapään yhteen? Eli en ihan tajunnut kuinka pohja ja runaosat liitetään toisiinsa niin ettei kantapäähän jää reikää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli kun olet saanut neulottua pohjan ja kiristänyt kärjen kiinni, ompele neulan kanssa jalan päältä sauma kiinni. Sitten ompele samalla lailla neulalla kantapään takaa pystysauma kiinni.

      Jos on vaikea hahmottaa, laita valmis pala lattialle ja jalka pohjan -keskimmäisen osion- päälle niin, että se pää mihin lopetit on varpaiden puolella. Sitten nostat sivut pystyyn. Kun kärki on kurottu suppuun, näet mistä pitää ommella, että tulee tossun mallinen.

      Toivottavasti selvensi vähän :)

      Poista
  17. Pakko oli kommentoida; kiitos kiitos kiitos! Olen etsinyt tossujen ohjetta pitkään ja nyt vihdoin löysin mieleisen! Huippu hyvä ohje! Ihmetyttää moten en ole itse keksinyt, niin simppeli kuin ohje onkin. Pelastit ehdottomasti minun joulun tällä ohjeella! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että löysit tänne :)

      Oikein hyvää joulua! <3

      Poista
  18. Hei! Mitenkä yksinkertaisella langalla, tarviiko enemmän kun ton 35 silmukkaa pohjaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta tarvitsee. Tai... riippuu langasta ja sen paksuudesta paljonko silmukoita tarvitsee olla.

      Pahoittelut kun en ole huomannut viestiäsi... :/

      Poista