Olen työssäoppimisjaksolla terveyskeskuksen vuodeosastolla. Vuorossa nyt on KUTU-jakso eli kuntoutuksen tukeminen. Ensin oli KTO-jakson harjoittelu (kasvun tukeminen ja ohjaus) päiväkodissa, sitten HOHU-jakson harjoittelu (hoito- ja huolenpito) kotihoidossa sekä terveyskeskuksen akuuttiosastolla ja nyt KUTU-jakso tosiaan kuntoutusosastolla.
Kotihoidosta pidin tosi paljon. Ihanat vanhukset mökeissään, kauniine pihoineen ja upeine maisemineen. Tai omassa pienessä asunnossa, hyvin tyytyväisinä kun saavat asua kotonaan. Ja sitkeästi viimeiseen asti pysyvätkin kotonaan, mielestäni sitä pitäisi tukea vain vielä enemmän. Kotipalvelua pitäisi järjestää juuri niin paljon kuin vanhus tarvitsee, niin monta kertaa päivässä kuin tarvitsee, kiireettömästi, monipuolisesti hoitoa, huolenpitoa ja myös siivousta tarvittaessa.
Osastotyöskentely taas on hyvin erilaista, mutta tykästyin siihenkin kovasti. Se konkreettinen auttaminen tuo tunteen tarpeellisuudesta ja vanhukset ovat yleisesti niin kiitollisia ja positiivisia, että meillä nuoremmilla olisi syytä ottaa heistä mallia. Siihenkin toivoisin lisää aikaa, jotta hoitajilla riittäisi motivaatiota ja resursseja työhönsä ilman uupumista ja sitä seuraavaa välinpitämättömyyttä.
Tänään olin yövuorossa hoitamassa mummoja ja pappoja. Kyllä sydän oli taas syrjällään ihanien vanhusten kanssa! Sykähdyttävin -ja säikähdyttävin- hetki oli kun pian satavuotiaan ihanan mummelin sydän oireili kivuliaasti ja istuin vieressä, silittelin ja odottelin, että nitro alkaa vaikuttamaan. Hänellä oli todella hankala hengittää ja todella tukala olla kun rintaa puristi. Pienellä äänellä, hyvin katkonaisesti hän sanoi "on niin mukava kun joku on siinä lähellä, ettei minun tarvitse olla yksin". Sain kuulla muilta hoitajilta, että on onni kun on opiskelija paikalla, eivät he muuten ehdi vieressä istua. Onneksi pahin meni ohi. Mummo piristyi kovasti ja kertoili pitkään asioita elämästään. Huomasi myös ajatella hoitajaa, lupasi valtuustolle laittaa aloitteen, että hoitajille hankitaan kiikkutuoli, jossa olisi mukavampi potilaan vierellä valvoa <3
” Sitten kun en enää muista nimeäni, sitten kun tämä päivä on sekoittunut eiliseen, sitten kun aikuiset lapseni ovat kasvaneet muistoissani pieniksi jälleen, sitten kun en enää ole tuottava yksilö! Kohdelkaa minua silloinkin ihmisenä, välittäkää minusta, antakaa rakkautta, koskettakaa hellästi. Kello hidastaa, eräänä päivänä se pysähtyy kokonaan, mutta siihen on vielä aikaa! Antakaa minulle arvokas vanhuus!”
(kirjoittaja tuntematon)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti