maanantai 10. helmikuuta 2014

Aika ei taas riitä kutomiseen...


Lauantaina juhlittiin isännän, minun ja isännän vanhimman pojan yhteissynttäreitä Hyytiälän mahtavan kauniissa tiloissa. 

Torstai oli yövuoron jälkeinen nukkumapäivä, perjantaina järjesteltiin ja lauantaina juhlittiin reilusti sunnuntain puolelle. Sunnuntai menikin siinä siivoillessa ja järjestellessä paikkoja, lisäksi vielä vähän paisteltiin kodassa makkaraa ja nautittiin vapaapäivästä. 

Ei toivoakaan, että käsityöt olisivat edistyneet paria riviä enempää... 


Mahtavaa oli saada läheisiä koottua yhteen, hienoa oli myös tutustua isännän työkavereihin. Saatiin myös kuulla mielenkiintoisia seikkoja Hyytiälän historiasta. 


Rakkaat ystävätkin jaksoivat tulla kaukaa meitä katsomaan <3



Neidit lauloivat meille Tuulin "Paljon Onnea"-biisin <3


Pieni porukka jäi viettämään iltaa myöhempäänkin. 
Kodassa syötiin, juotiin ja laulettiin!  :D

Parasta seuraa, lämpimiä ajatuksia kaikille teille <3


Koiratkin pääsivät mukaan meininkiin sunnuntaina ;)  

"Anna pliiis vähän lisää maggaraa!!" 



ei hyvällä eikä pahalla.
Ystävyys syntyy noista,
elämän monista kiemuroista.


Olet olemassa, rakas ihminen.
Elämä kaunis on, kun tiedän sen.
Ei tärkeintä se, mitä sanot, teet,
vaan mitä olet, hymy, kyyneleet.

Mirjami Lähteenkorva


Hyvää tulevaa ystävänpäivää kaikille. 

Muistetaan ystäviä ja läheisiä <3 

4 kommenttia:

  1. Pitää sitä välillä juhliakkin, onnea kaikille:)

    VastaaPoista
  2. Onnee teille näin jälkikäteen ja oikein hyvää ystävänpäivää-etukäteen!!Terv.astan emäntä

    VastaaPoista
  3. onnea näin jälkeenpäin teille kaikille.silloin pitää juhlia kun on juhlan aika.

    VastaaPoista