sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Matkalla kuplii lapaset


Isäntä tykästyi tähän kuplamalliin, joten uudestaan kuplat puikoille. Tällä kertaa IIISOT, isoon kouraan :)

Lankana näissä Puro Retro ja Ice Yarnin Etno Alpaca (25% Alpaca 50% Merino 25% Akryyli). Valkoinen on aika paksua, vähän paksumpaa kuin puro. Ihan mukavan tuntuinen tulee tästäkin.
Silmukoita näissä on alussa 40 kun edellisissä Teddy-lapasissa oli 36. Niistä tuli sopivat nuoren/naisen pienelle kädelle ja tuo 40 tuntuu olevan hyvä miehelle.  


Ja HEUREKA, täällä Alituiset-blogissa sain ahaa-elämyksen! Peukalonhan voi tehdä ENSIN, pois jaloista, sitten ei enää lopuksi tarvitse palata siihen. Se on ollut mulle jotenkin vastenmielistä palata siihen, mukavalta tuntuu, että se onkin jo valmiina. 


Toinen valmistui matkalla, vielä toinen... :)


Esikoisen ihanassa kodissa vierailulla. Kisu kisu kisu... <3


Likat tykkäsi kun sai kisun kanssa leikkiä. 

Matkalla pysähdittiin tivolissa - eikun Keskisellä :P 



Tässä koko perheen lempparijoululaulu tällä hetkellä <3 


Tahtoisin päästä paimenten mukaan,
unohtaa kiireen ja melun rasittavan.
Aamu kun koitti, tiesikö kukaan,
tuo yksi joulu sai muuttaa historian.

Joulu on taas, riemuitkaa nyt.
Lapsi on meille tänä yönä syntynyt.

3 kommenttia:

  1. Ihanat isot kuplat isoon käteen:))
    Tuo laulu on tosi ihana, tykkään siitä.

    VastaaPoista
  2. kivat nuo kupla lapaset onkin.miten tuo peukalon alapuolen silmät on tehty?onko ne luotu niinkuin tavallisestikin.miulla ei tuo systeemi ihan auennut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmukat luodaan yhdellä langalla, kiertämällä lanka puikolle niin, että siitä tulee silmukat. Täytyisi ottaa kuva...

      Poista