perjantai 20. joulukuuta 2013

Huovutetut tossut


Kätköistä löytyi kiekko hahtuvalankaa. Siis yksi kiekko. Siitä tuli siis eripariväritossut :)

Yhtään en muista mistä se on peräisin, mutta hahtuvaa löytää kun laittaa googleen hakusanaksi "hahtuvalanka". Toki tällaiset tossut voi tehdä myös huopuvasta langasta, kuten Novitan Huopanen tms. 100% villalanka. 

Käytin nron 6 pyöröjä. Olisi voinut olla 7-8 numeroiset myös. 

Näistä tuli sopivat 38-39 numeroiseen jalkaan!


Tein näistä tällaiset pienellä varrella olevat versiot. 

OHJE:

Luo 60 silmukkaa.

Neulo aina oikein 30 kerrosta.

Päättele sitten molemmista päistä 10 silmukkaa. (Kun käännyt oikealta vasemmalle, päättele ja kun pääset toiseen päähän ja käännyt takaisin päin, päättele. Sitten jatka lopuilla 40 silmukalla  taas noin 30 kerrosta.)

Vedä sitten lanka kaikkien silmukoiden läpi ja vedä kärki yhteen. (Vaihtoehtoisesti neulo ensin 2 yhteen ja toista loppuun asti. Vedä sitten lanka loppujen silmukoiden läpi)

Koska hahtuvalanka katkeaa todella helposti, liitin tässä loppuvaiheessa mukaan 100% villalankaa, jonka vedin silmukoiden läpi (Novitan Puro). Tällä myös ompelin päällisauman sekä takasauman yhteen. Ei ollut ihan samaa sävyä (tai oikeastaan ei sinne päinkään :P), muttei juurikaan näy huovutetuissa tossuissa. 


Kokeilin ensin huovuttaa kuivurissa. Onnistui, muttei minusta huopunut riittävästi. Heitin sitten vielä koneeseen tunnin ohjelmalle 30 asteeseen ja huopui juuri sopivasti. 

En laittanut mitään pusseja sisään, mitään yhteenhuopumista ei tapahtunut. 


Päälle neulahuovutuksella kukat :) 

Jos tykkää enemmän tossuista ilman varsia, voi neuloa koko ajan sillä 40 silmukalla suorakaiteen muotoisen kaistaleen. Huovuttaessa kappale pienenee noin 40%. 


Ei muuta kuin tossua toisen eteen! :) 


32 kommenttia:

  1. Ompas kivan näköiset tossut ♥ Laitankin tämän ohjeesi heti talteen.

    VastaaPoista
  2. Hyvännäköiset. Tuo on hyvä niksi päättelyyn: käyttää toista lankaa apuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Juu, muuten tuon hahtuvan kanssa päättely on hankalaa :)

      Poista
  3. Voi että osaa olla ihanat kukkaistossut! MInullakin taitaa olla hahtuvalangan loppuja useampi kiekon jämä, pitääpä katsastaa, tulisiko ... :)

    VastaaPoista
  4. Hienot! Ja helposti hienoa- malliset... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Se on juuri ajatus, että kuka vaan osaa tehdä nämä :) Kuten kaikki muutkin ohjeet mitä täältä löytyy :)

      Poista
  5. Kauniin väriset ja malliset tossut! Minä pidän enemmän hahtuvalangasta kuin huovutuslangasta. Jostain syystä paremmin onnistun hahtuvalangan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahtuva on kivaa ja monikäyttöistä. Kiitos kommentista <3

      Poista
  6. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kosotäti kommentistasi!! Onnistuin jotenkin klikkailemaan niin, että poistin sen kun olin lukenut! :O Pahoittelut :(

      Kiitos kun kävit taas kehumassa <3 :)

      Poista
  7. Niistä tuli todella upeat tossut!

    VastaaPoista
  8. nuohan on mukavat tossut ja voi vaidella kun ovat eriväriset.tosi kivat

    VastaaPoista
  9. Nämä on kyllä niin mahtavan ihanat! Tykkään juuri tuosta kun ne ovat eriväriset, ja kukat sitten vastaväreillä :)

    VastaaPoista
  10. IHANAT
    Ihanaa Joulunaikaa Sinulle Ja Läheisillesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Samoin, lämmintä ja rauhaisaa joulua Sinulle <3

      Poista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Tuota hahtuvaa, mistä nämä on tehty saa mm. tuolta: http://www.pirtinkehraamo.fi/.

      Näitä huovutettuja tossuja voi kuitenkin tehdä myös muista täysvillaisista langoista, mm. Novitan Puro (lopetettu, mutta jostain voi vielä saada), Novitan Joki (uusi), Huopanen, jne...

      Poista
  12. Kokeilin tätä ohjetta hahtuvalangalla ja ihmettelen kuinka sitä voi kutoa, kun katkeaa niin helposti. Päädyin sitten kaksinkertaseen lankaan. Toinen tossu valmis ja oottelee pesuun pääsyä.
    Saas nähdä kuinka käy.
    Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, katkeaa helposti ja saa varovasti kutoa, varsinkin alkuun, ennen kuin tottuu hellävaraiseen otteeseen :P Varmasti helpompaa kaksinkertaisella. Saatoin olla vähän nuuka ja säästellä lankaa :)

      Poista
  13. Ihanat tossut! En ole koskaan kokeillutkaan hahtuvalankaa, täytyy pistää listalle. Kiitos vinkistä! Jos tekee tossut kokonaan Novitan Joella, pysyykö silmukkamäärä samana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä voi tehdä Joesta samalla silmukkamäärällä :) Vähän pesukoneesta, linkouksesta yms riippuu sitten lopputulos...

      Poista
    2. Kiitos tiedosta! Olen sinun blogiasi paljon selaillut (varsinkin tiimalasikantapäätä), mutta en ole muistanut kommentoida. Hieno blogi sinulla! :)

      Poista
  14. Riittäisköhän 100 alotussilmukkaa ja 15 kavennus päissä 40-41 kokoiseen tossupariin. Osaako joku auttaa suorilta, kun ite en oo näis muuntamisis kovin hyvä :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä luulisin, että riittää. N. 40cm pituutta pitäis olla ennen huovutusta siihen kokoon. Huovutuksessa pieni riski tulee aina mukaan käsialasta ja jopa pesukoneesta. Toiset koneet huovuttaa todella tiukaksi, kannattaa linkousta vähentää johonkin 1000 kierrokseen.

      Poista
    2. Kiitos! Pääsen aloittamaan urakan ja jos ei sovi niin lahjaksi sitten :-D

      Poista