tiistai 24. joulukuuta 2013

Ensimmäinen joulu


♫ Joulu ensimmäinen tuo...♫


Maa on musta ja vettä sataa, mutta sisällä on naurua, iloa ja kätkätystä. Yllättävää, että vaikka joulutunnelma oli ulkosalla todella kaukana, sisällä se kuitenkin nousi hetkessä kun koko porukka kokoontui yhteen. 

Tuntui ihan jouluaatolta, vaikka oltiinkin etuajassa joulua viettämässä, jo lauantaina. Pukki ymmärsi meidän tilanteen, ettei töiden takia päästä aaton aikoihin paikalle ja oli käynyt jättämässä lahjat kuistille iltasella. 


Voi sitä lasten riemua! Yhteiset leikin oli tietenkin parasta, pitkästä aikaa. Ja lasten mentyä nukkumaan pelattiin Trivialia monta tuntia, yöhön asti <3

Isomummikin oli toki mukana "aattoa" viettämässä. 


Ja jotain mieleistä ilmestyi paketista...

Neulootikolle langat on aina varma lahja! :D


Ja arvatkaas mitä me naiset tehtiin aina kun tuli tilaisuus? :P

Voi hitsin hitsi!! En muistanut kuvata mummin (äipän) miniältään saamaa upeaa huivia! Voi harmi! Enkä muuten sitä sukka-/tossukassiakaan, joka oli tupaten täynnä sukkia ja tossuja. 

No, joka tapauksessa JOKAISELLE lämmintä joulumieltä ja rauhaisaa jouluaikaa! <3 

<3 rakkaille kiitokset <3


Se hiipii mieleen kiireiseen
niin monin lapsuus muistoineen
se rauhoittaa ja hartaaksi saa.

Taas tahtoo antaa lahjojaan
ja valot syttyy loistamaan 
kun synkkä syksy jäänyt on taa. 

Huomaamatta herää joulun tuntuun
sydämessään  rauhan löytää rauhaton
viaton kuin lapsi on 

- Olli Lindholm -

6 kommenttia: