lauantai 15. elokuuta 2015

Tunnustus - ja vino pino kysymyksiä




Kiitokset 


sain teiltä tunnustuksen ja liudan kysymyksiä.

Tässä yövuoro kuluu mukavasti näihin vastaillessa :)

Näitä kysyi Lady in red:

1. Miten aloitit bloggaamisen?
Olin jo vuosia seurannut erilaisia käsityöblogeja siinä oman kässäilyn rinnalla. Halusin kokeilla itsekin, laittaa talteen omat työt ja samalla tuoda ohjeita, mm. isomummin tossut, muillekin. Ajattelin, että koska mummu neuloo, äiti neuloo, minä ja vielä tytötkin tekevät aina jotain, materiaalista ei pitäisi olla pulaa :) 


2. Unelma-ammattisi lapsena/nuorena? Toteutuiko se? 
Ihan pienenä muistan leikkineeni pankkineitiä. Siihen aikaan pankista sai pieniä nosto/pano-lappuja, joilla leikittiin. Ja juu, paperihommia olen saanut tehdä -riittämiin :) Pankissakin jopa joskus kesätyössä, joten sainpas kokeilla miltä se tuntuu :)


3. Paras ominaisuutesi? 
No apua... Ehkä positiivisuus? Tai ainakin pyrin siihen, että löytäisin asioista hyviä puolia enkä hautoisi niitä huonoja. Eihän se aina onnistu, mutta tietoisesti YRITÄN :)


4. Minkä taidon tahtoisit omata? 
Haluaisin ajaa rallia... :D Jaa pitiköhän tässä miettiä käsitöitä...? :P Kyllähän sitä haluaisi vaikka mitä... hmm... ennemminkin tahtoisin aikaa, että voisin opetella jotain uutta.

5. Mikä on isoin projektisi, jonka olet toteuttanut?
Jaa käsitöistä? En yleensä aloita isoja töitä, koska ne, jotka olen aloittanut jäävät monesti kesken tai sitten kaivan ne vuosien päästä keskeneräisinä. Siksi teen töitä, jotka saan valmiiksi suhteellisen pian :)



6. Millaisia projekteja sinulla on tällä hetkellä kesken?
Hahhaaa! Ainakin kolme huivia (yksi melkein valmis!), kolmet sukat... Joitain sukkia, joista puuttuu pari, koska en ole tehnyt niitä pyöröillä... Onhan nuita :D


(Tuo on ollut tekeillä taas aivan liian kauan... Mutta joku päivä vielä on sen vuoro! :D)

7. Mitä muuta harrastat bloggaamisen ja käsitöiden lisäksi?
Tällä hetkellä aika menee aika täysin työhön ja perheeseen. Jossain väleissä tehdään käsitöitä, joka välissä valokuvataan ja jossain välissä blogataan. Muuta tehdään sitten jos ja kun on aikaa. Salille olen yrittänyt saada itseäni kammettua, mutta kesä on mennyt kohta ja vieläkin mietin, että huomenna... 


8. Millainen on paras stressinpoistovinkkisi? 
Ihana lanka, kiva malli tai suunnitelma, sohvannurkka ja elokuva. Ei välttämättä elokuvaakaan, mutta hiljainen hetki, jolloin voi keskittyä käsillä tekemiseen. 

Toinen vaihtoehto minulle on lähteä kävelemään, hyvää musiikkia soimaan ja lenkille. Matkalla voin istahtaa laiturinnokkaan hetkeksi, nauttia maisemasta ja katsoa kun koirat nauttivat vedestä.



9. Onko sinulla lemmikkieläimiä?
Kaksi koiraa pitävät huolen siitä, että maalaismaisemasta tulee nautittua säännöllisesti :)

10. Millainen on paras lapsuusmuistosi?
Paras? Hmm... Kesälomareissut perheen kanssa oli kyllä ikimuistoisia. Yhteiset hetket jäävät lapsen mieleen. 


11. Millainen on unelmiesi koti? 
Olen vuosien varrella todennut, että koti on siellä missä rakkaat on. Nyt meidän perheen koti on paikalla, jossa isännän puolen suvun juuret on, kyllä sekin on tärkeää. Koti on tunne siitä, että on turvallista olla, että kaikilla on hyvä olla. 







1. Mikä oli syy, että aloit pitämään blogiasi?
Kyllä se oli tuo isomummi, joka alunperin innosti tekemisillään. Olin itsekin tehnyt noita isomummin tekemiä Eila-mummun tossuja vuosikausia erikokoisina ja värisinä ja niihin en ollut törmännyt juuri missään neuleryhmissä tms. Halusin tuoda helpon ohjeen muidenkin tietoon. Eila-mummun suostumuksella toki :)


2. Millä tainnutat motivaation puuttumisen?
Teen vain silloin kun tuntuu hyvältä. Jos tökkii heitän puikot nurkkaan ja kohta taas tekee mieli tikutella :)


3. Mikä on epäonnistunein tekeleesi?
Niitä on niin paljon... Paljon on tullut huteja :D


4. Mikä on onnistunein käsityösi?
Tähänkin on vaikea vastata. On aina mukavaa kun työ valmistuu ja on sellainen on suunnitellut. Onnistuminen lienee parasta silloin kun tekee jollekin toiselle, joka sitten kovasti pitää valmistuneesta työstä. 


5. Mitä mieltä olet tästä tunnustuksesta?
Tunnustus aina lämmittää sydäntä ja on näihin mukava vastailla. Ja varsinkin näitä on minusta hauska lukea, joten toivottavasti joku muukin tykkää :P

6. Oletko koskaan kuullut haastajastasi?
En valitettavasti, mutta nyt olen kyllä lukenut molempia. Harmillisen vähän on aikaa tutustua uusiin blogeihin, tulee monesti luettua ne mitä omasta listasta löytyy. Kiva kun tätä kautta tuli kaksi uutta blogia listoille! 


7. Ompelu, virkkaus vai kutominen/neulominen?
Olen ommellut tosi vähän. Se kuuluu kategoriaan "sitten kun on aikaa" :P Virkkaus ja kutominen on molemmat minun juttuja, niitä vaihdellen fiiliksen mukaan. 

8. Minkä käsityötaidon haluaisit vielä oppia?
Haluaisin kokeilla joskus kehräämistä. Se on jotain, mitä en ole koskaan kokeillutkaan. Haluaisin kotiin kangaspuut ja tehdä mattoja. Ja vaikka mitä muuta mihin ei vaan ole aikaa... vielä :)


9. Miten kiteyttäisit itsesi bloggaajana kolmeen sanaan?
Hah, voi ei... No, teen fiiliksellä, helposti, värikkäästi :)


10. Mikä on paheesi?
Hmm.. varmaan se menee tähän internetin ihmeelliseen maailmaan eli netin käyttöä voisi ehkä vähän rajoittaa. Ainakin jos kysyy muilta perheenjäseniltä :P


11. Mitä 3 asiaa ilman et lähde koskaan kotoa?
Puhelin (netti), autonavaimet ja pankkikortti. Mitä muuta sitä tarvitsee? :) Okei, töihin tulee mukaan myös kori, jossa sen hetken lempparityö ja kaikki muut tarvittavat. Käsilaukkua en enää osaa kantaa mukana.



En tällä kertaa yksilöi ketään bloggaajaa vaan toivon, että otat haasteen tästä itsellesi ja vastaat näihin kysymyksiin, jos sinulla blogi on. Onhan näitä hauska lukea! :) 

Hyvää viikonloppua juuri sinulle! <3





2 kommenttia:

  1. Tuo viimeinen kuva romanttisine maisemineen ja jopa kuineen kaikkineen...
    asun nyt Suomen eteläisessä kaupungissa, mutta lapsuudessani (1960-luvulla) Pohjois-Pohjanmaan pikkukylässä.

    t. Anneli

    VastaaPoista