Lankataiturin 95v juhlat

Isomummin 95-vuotisjuhlia juhlittiin viikonloppuna <3

Ihanan virkeä ja pirteä mummu, kokosi taas suvun yhteen, mahtavan aurinkoinen, ihana päivä! 

Pakko muistella vähän...

Isomummi ja mummi (eli minun mummu ja äiti - kummasti tulee puhuttua kuin lasten suulla :D)  työskentelivät yhdessä kymmeniä vuosia pienen koulun keittiössä ruokkien pieniä koululaisia. Silloin vielä tehtiin ruoka alusta alkaen itse, kunnon aineksista. Kyllä se ruoka olikin hyvää, ihan oikeaa kotiruokaa!

Kun olin pieni, me myös asuimme siinä samaisen koulun yhteydessä. Kun lapset lähtivät koulusta kesälaitumille, mummu ja äiti jatkoivat hommia suursiivouksella. Minäkin sain juosta siellä koulun käytävillä, ihmetellä sitä isojen lasten maailmaa. Karttakepit, pulpetit, opettajan pöytä... Siellä sitä leikittiin koulua ennen kuin päästiin aikuisten oikeasti opiskelemaan :D

Nykyään koulussa on paljon isompi keittiö, paljon enemmän luokkia ja siivousfirma, joka hoitaa siivoukset.

Niin se maailma muuttuu...

Semmoinen pari, kovia ovat työtä tekemään molemmat -

 edelleen, vaikka voisi jo eläkkeellä vähän huiliakin <3

Pitkään saatiin elää ihan lähellä, neljä sukupolvea 

muutaman kilometrin sisällä toisistaan...  

Nyt tilanne on toinen, mutta onneksi mummulla on siellä äidin lisäksi paljon apua, mm. minun eno ja ihana serkkulikka, joka aina auttaa mummua kun tämä apua tarvitsee <3

Mummulle toivotaan paljon aurinkoisia päiviä ja 

virkeitä vuosia lisää! 

Vanhuus

Vanhuus tulee meille kaikille,
jos sinne asti pääsemme.
Se tulee hiljalleen ja hiipimällä,
ei koskaan kovalla rytinällä.

Lapsena vanhuutta ihmettelemme,
nuorena sitä tuskin muistamme.
Aikuisena jo hieman ajattelemme,
ja eläkekertymää laskeskelemme.

Seuraamme vanhuuksien ikääntymistä,
pohdimme pärjäämistä.
Onko halua ja tahtoa auttaa heitä?,
silloin kun he tarvitsevat meitä.
Onko meillä aikaa heille,
vai ovatko vain rasitteena meille?
Mietitään kenen on velvollisuus,
ja onko kyseessä sukulaisuus?

Vaadimme apua yhteiskunnalta,
mielellään halvalla tai jopa ilmaista.
Harmittaa kun rahat kuluu hoitomaksuihin,
haluaisimme saada ne omiin taskuihin.

Kun vanhukset poissa silmistä on,
ja meillä olo huoleton.
Voimme käydä pikipikaa katsomassa,
jos löytyy aikaa kalenterista.

Ja kun vanhus kysyy tulemisesta,
välttelemme vastausta.
Kerromme kiireistämme monista,
töistämme vaativista.
Vanhus tyytyy vastaukseen tähän,
olisi kuitenkin tarvinnut apua vähän.
Nielee pyynnön ja huokaisee
ennen kuin suutaan aukaisee.
Muuttaa mieltään ja kiittää meitä,
kun kiireiltämme kuitenkin ehdimme katsomaan heitä!

-Kesäheinä-

http://www.etlehti.fi/artikkeli/runot/vanhuus