sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Sydänsukat mun rakkaalle


Halusin tehdä sydänpalmikolla sukat. Ja kaikki ei mennyt ihan putkeen... :)

Nämä piti alunperin mennä anopille, jalka noin 40. Kokeilin tyttären jalkaan ennen kantapäätä ja todettiin, että "ihan muutama kerros enään". Tuli kuitenkin muutama kerros liikaa ja loppujen lopuksi nämä mahtuivat isännän 43 jalkaan :D 

Toisaalta meni ihan hyvin, koska juuri vähän aikaa sitten kuului, että "sä et koskaan tee mulle sukkia!" :P Saikin nyt siis oikein romanttiset sukat ja vielä ystävänpäivänä <3


Sydänsukat on tehty Novitan Isoveikasta
Pyöröpuikot nro 4
Varpaista varteen (Ohjevideo aloitukseen

Aloituslevennysten jälkeen 41 silmukkaa yhteensä. Sydänkuvioon 21 ja pohjaan 10 silmukkaa. 

Jos nyt tekisin suunnitellusti miehelle, lisäisin pari silmukkaa pohjaan. Nyt on vähän turhan napakka. Voi tehdä hyvin esim. 7veikastakin. Varaa kuvioon ne 21 silmukkaa ja lisää nurjia tai oikeita tarpeellisen määrän. Esim. yht. 50 silmukkaa n. 38-39 sukkaan > 25 pohjaan, 21 kuvioon + molemmille puolille 2 nurjaa/oikeaa lisää.

Ohje sydänkuvioon löytyi täältä:


Koitan suomentaa kaavion merkit sanallisesti: 

TYHJÄ RUUTU > Neulo oikein
VIIVA > Neulo nurin
KAKSIJALKAINEN PALLOPÄÄ > Kaksi nurin yhteen
KOLME VIIVAA KESKELLÄ > Tee yhdestä silmukasta kolme. Ohjeessa neuvotaan neulomaan silmukka oikein päästämättä sitä puikolta, väliin langankierto, neulo vielä sama silmukka toisen kerran oikein ja päästä sitten vasemmalta puikolta.

Tällä keinolla sain ainakin tuolla isoveikalla aikaiseksi aika ison reiän tuon silmukan kohdalle - jota sitten korjailin jälkeenpäin - joten aloin tekemään lisäykset näin: langankierto, yksi oikein, langankierto. Seuraavalla kierroksella neuloin langankierrot kiertäen oikein. Tuli ihan nätti.  

YKSI PALLO OIKEALLA + KAKSI VIIVAA KALLISTUNEENA VASEMMALLE
Siirrä kaksi silmukkaa eteen (jos haluat käyttää apupuikkoa niin apupuikolle, itse teen silmukoiden vaihdon "ilmassa" ensin ja neulon sitten). Neulo yksi nurin, sitten eteen siirretyt kaksi oikein. Sydämen kaari kallistuu vasemmalle.

YKSI PALLO VASEMMALLA + KAKSI VIIVAA KALLISTUNEENA OIKEALLE >
Siirrä yksi silmukka taakse, neulo 2 oikein, sitten taakse siirretty silmukka nurin. Sydämen kaari kallistuu oikealle. 

KAKSI PALLOA OIKEALLA + KAKSI VIIVAA KALLISTUNEENA VASEMMALLE
Siirrä kaksi silmukkaa eteen. Neulo kaksi nurin, sitten eteen siirretyt kaksi oikein. Sydämen kaari kallistuu vasemmalle.

KAKSI PALLOA VASEMMALLA + KAKSI VIIVAA KALLISTUNEENA OIKEALLE
Siirrä kaksi silmukkaa taakse, neulo 2 oikein, sitten taakse siirretyt silmukat nurin. Sydämen kaari kallistuu oikealle.

Eli sillä puolella missä "pallot" ovat, nurjat lisääntyy ja sydämen kaari kääntyy toiseen suuntaan.



Takana pieni koristepalmikko.

Ps. Yritin kovasti rajata miehen jalat karvoineen kuvasta pois. Joku nimittäin -jossain ryhmässä?- mainitsi, että ihan yököttää, jos näkee jossain karvaiset miehen jalat :D 

Aikaisemmin en ole ymmärtänyt edes ajatella moista ja taatusti on jalkoja näkynyt ihan karvoineen päivineen, mutta kylläpä jäi mieleen ja piti oikein yrittää... Pari karvaa voi kyllä silti vilahtaa, jos oikein tarkkaan katsoo :P



KAAVION OHJEET TAAS SANALLISESTI:

TYHJÄ RUUTU > Neulo oikein
RASTI > Neulo nurin
OIKEAN PUOLEINEN KOLMEN RUUDUN VINOMERKKI >
Siirrä kaksi silmukkaa eteen. Neulo yksi oikein, sitten eteen siirretyt kaksi oikein. 
VASEMMAN PUOLEINEN KOLMEN RUUDUN VINOMERKKI
Siirrä yksi silmukka taakse. Neulo kaksi oikein, sitten taakse siirretty silmukka oikein. 
ISO KOLMIO >
Siirrä kaksi silmukkaa taakse. Neulo kaksi oikein, sitten taakse siiretyt silmukat oikein. 


Vielä kerran ihanaa ystävänpäivää! 

Meillä on ollut mukava päivä, yhdessä touhuttu ja vähän herkuteltu ystävänpäiväherkkuja :)


Pikkumurun ystävänpäiväkortti minulle <3 


Sulje silmäsi. 
Laita vasen käsi 
oikean olkapääsi päälle
ja oikea käsi vasemman 
olkapääsi päälle. 
Purista hellästi. 
Tunnetko halauksen? 
Se on sinulle, ystäväni! ♥

14 kommenttia:

  1. Kauniit on sukat! Meilläkin miekkonen mielihyvin käyttäisi keltaisia sydänsukkia, kun vaan kerkeisin tehdä hälle jotkut (=ihan mitkä vaan) sukat.
    Eikä ole kyllä käynyt pienessä mielessäkään, etteikö miehen jalkakarvat saisi näkyä kuvissa. Onkohan viiksi- tai partakarvatkin ällöttäviä? Tai hiukset? Niitä ei meiltä onneksi löydy, niitä hiuksia siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Ei sitä aina arvaa, mitä kaikkia inhokkeja sitä voikaan olla :D

      Poista
  2. Ihanan aurinkoiset sukat! Minunkin blogissani on mieheni joutunut toimimaan jalkamallina, eikä ole ihan sileimmästä päästä ne sääret :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, että tää ole ihan ainoa "karvajalka"-blogi :D

      Poista
  3. Ihanat sukat, mitä nyt muutama karva haittaa, miesten jalat kun on vaan karvaset.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin olen aatellut, että aika normaalia se kai on, mutta joku taitaa olla toista mieltä :P

      Poista
  4. Voi miten suloiset sukat miehen jalassa! Oletkos muuten koskaan nähnyt silosäärimiestä, minä en, joten miesten kuuluu olla karvajalkoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila :)

      Joo, ei ole silosäärimiestä näkynyt ja enemmän se olis kummallista, koska se tyyppi varmaan ajelis ne karvansa säännöllisesti :D

      Poista
  5. Sinulla on aivan ihania neulomuksia, tämä ehdoton suosikkini ja mukavaa että olet jaksanut ohjeetkin laittaa :). Olen tekemässä tulevalle vauvalleni peittoa johon haluaisin keskelle samanlaisia sydämiä mutta yksittäisinä (eli ei siis jatkuvana palmikkona) ja olen koittanut tätä ohjetta soveltaa, mutta sydämen yläpuoli näyttää jatkuvasti hassulta (juuri siltä että sen pitäisi vielä jatkua). Osaisitko neuvoa pönttöä että miten sydämen viimeisen rivin voisi neuloa nätiksi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi pahoittelen Sanna! : ( En ole huomannut kommenttia. Jotenkin se on jäänyt huomiotta ihan täysin.

      Vastaus ei tässä vaiheessa tietenkään enää lämmitä, mutta mietinpä kuitenkin mikä voisi olla vastaus... Ajattelisin, että jos 7. rivin neljä oikeaa muuttaisi 2 oikeaksi ja muuten tekisi nurjaa ja siitä ylöspäin nurjaa? Voisi mennä sinnepäin?

      Anteeksi kovasti Sanna <3 :(

      Poista
  6. Yritän tehdä tuota sydän kuviota lapasiin, en vaan millään meinaa tajuta tuossa sydänpalmikko ohjeessa että mitä ihmeitä nuo harmaat neliöt tuolla on kun niihin ei ole selitystä �� että miten ne neulotaan ��
    T. Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Sanna,
      Älä huomioi niitä millään tavalla :)

      Poista
    2. Nyt kun aloin oikeasti ajatuksen kanssa ohjetta uudestaan lukemaan ja selitykset kunnolla niin eihän ne ollutkaan silmukoita ollenkaan :D

      Poista
    3. Niin sitä monesti jumittuu johonkin ja kun hetken tekee jotain muuta niin seuraavalla kerralla se asia selkenee :)

      Ihanaa ystävänpäivää! <3

      Poista