sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Isäinpäivän iloittelua



Nämä mussukat täällä touhusivat keskenään aamulla ja herättivät isukin kahveineen ja lahjoineen kun äippä oli aamuvuorossa töissä. 


Isi muru, herätys,
sinulle on yllätys!
Paketissa odottaa,
kohta avata sen saa.

Mutta malta vielä!
Aamulla kun hämärtää,
hetkeksi jos sänkyyn jää,
ehtii tätä miettiä:
elämä on ihmettä!

Sillä!
Ihmisistä tärkeimmät,
yhteen tänne päätyivät.
Omaan kotiin, lähekkäin,
kaiken piti mennä näin.

Kiitos näistä hetkistä,
arkisista, hyvistä.
jolloin muistaa jälleen sen,
suuren onnen ytimen.

Ja nyt!

Ensin vielä halataan,
sitten päästään juhlimaan,
isän päivää, onneksi,
olet tänään sankari <3


Iskän suuret kädet
hypittivät polvilla,
nostivat olkapäille,
kantoivat sylissä,
veistivät leluja.

Isän suuret karheat kädet
sanovat pitkin päivää:
Rakastan sinua lapsi.
Ne ovat teon sanoja,
niin vahvoja, että kantavat
halki elämän.


– Maaria Leinonen -


Ihanaa isäinpäivää meidän isukille

sekä tietysti vaarille! 

Espooseen halit ja rutistukset meiltä jokaiselta!




Kuka väittaa että lapsi muka olisi heikko?
Pähkinän kokoisena se jo nostaa aikuisen
maan pinnasta viikoksi irti,
heittää sitten harteille kymmenien vuosien
raskaat huolet.
Ja vaikka kuinka kuuntelisin,
ei se edes huohota.


-Tommy Taberman



3 kommenttia: