sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Käsityötä tuokin


Isommat aalto-sukat

Edellinen malli jäi kaivelemaan kun tuli vähän liian pieni, joten tulossa nyt siis samat, mutta sillä 2 oikein alussa versiolla.



Edellinen ohjeineen tuolla:


Näissä siis aloitin ja tein raidat 7-veikan kanervaraitalangalla ja pohjana on yksivärinen 7-veikan vihreä. Eli toisinpäin, kun edellisissä oli raitalanka pohjana ja raidat oli yksivärisellä.

Itse tein pyöröillä, jolloin tein 2 oikein molempien puikkojen alussa. Jos tekee viidellä puikolla, tulee 1 oikein jokaisen puikon alussa.  


Eli n. koko 39 viidellä puikolla: 

Luo 48 silmukkaa

Neulo 2 kerrosta nurjaa

***

Neulo 2 kerrosta oikeaa
(raitalangalla > )

Neulo 1 oikein, 2 oikein yhteen, 2 oikein yhteen, langankierto, 1 oikein, langankierto, 1 oikein, langankierto, 1 oikein, langankierto, 2 oikein yhteen, 2 oikein yhteen. *Toista kerros loppuun*

Neulo 1 kerros oikeaa
(yksivärisellä)

Neulo 1 kerros nurjaa 
(yksivärisellä) 

***

Toista tähtien välisiä kerroksia


Vanhin neideistä on innostunut maskeerauksesta. Eräänlaista käsityötä sekin, taitoa vaativaa taidetta todellakin. 

Upeasti hän loihtii erilaisia ilmeitä ja ihan vieraan näköisiä ihmisiä. Halusin laittaa kuvat tännekin teidän hämmästeltäväksi ja toivon, että hän jaksaa kehittää ja kartuttaa taitojaan tälläkin saralla.


Ja pikkuneidin bravuurikäsityö taitaa edelleen olla leipominen :D 

Tällä kertaa syntyi pipareita iso kasa! 


Meillä hypättiin halloween-teemasta siis aika nopeasti jouluisiin tunnelmiin, mutta mitä näitä säästelemään. Silloin pitää tehdä kun tuntuu siltä :)


Kohtahan se joulu jo kolkuttelee. Ajatelkaas, ollaan jo marraskuussa! 


Monena aamuna on jo saanut ihastella pakkasen puremaa luontoa <3


Luonto se osaa tehdä täydellistä taidetta... 


Ja töistä tullessa saa  ihailla upeita syksyn värejä auringon kultaamana.


Ollaan todella onnekkaita kun meillä on neljä kaunista vuodenaikaa!


Koskaan ei ole liian aikaista 
tarttua hetkeen
ja ihmisen käteen
avata ikkuna
nuuhkia sumua
kuunnella tuulta
antaa auringonläikän hiipiä lattialle. 

-Satu Hassi-








maanantai 26. lokakuuta 2015

Seepra-aaltosukat


Seepraraitaa aalloilla

Aloitin äidin kämmekkäitä (tuolla), mutta jotenkin vaan varren jälkeen päätin tehdä niistä kuitenkin sukat :D


Malli on aivan ihana! 

Olen pitkään ihastellut mallia eri paikoissa. Meille mm. eksyi jostain kaupasta ostettu pipo, jossa oli tämä sama malli. Myös huiveja olen nähnyt ja epäilemättä tällä vanhalla mallilla on moni sukkiakin tehnyt. Moneen kertaan on pitänyt kokeilla itse sitä sukkiin ja VIHDOINKIN! 

Äidin kämmekkäät innostivat :)  


Näissä on Novitan Seepra-raita ja kanervanpunainen 
yksivärinen 7-veikka. 

Puikot nro 3:n pyöröt. Normi sukkapuikoilla voi toki tehdä myös. 


Tein samoilla silmukkamäärillä kuin äitikin kämmekkäät > näistä tuli kokoa 36-37. Jäljempänä ohje isommalle koolle.


Ohje: 

Luo 44 silmukkaa

Neulo 2 kerrosta nurjaa 

(tai halutessasi nurja krs/oikea krs /nurja krs/ oikea krs > leveämpi "resori" tai 
miksei myös ihan normaali 2 oikein 2 nurin resori! 
Juuri niin leveä kuin tuntuu hyvältä.)

***

Neulo 2 kerrosta oikeaa 
(raitalangalla >)

Neulo 2 oikein yhteen, 2 oikein yhteen, langankierto, 1 oikein, langankierto, 1 oikein, langankierto, 1 oikein, langankierto, 2 oikein yhteen, 2 oikein yhteen. *toista kerros loppuun*

Neulo 1 kerros oikeaa 
(yksivärisellä!)

Neulo 1 kerros nurjaa 
(yksivärisellä!)

***

Toista tähtien välisiä kerroksia. 


Noista tuli omaan 38-39 jalkaan liian kittarat, mutta kuvasin silti omissa jaloissa, koska pienemmät jalat olivat karanneet jonnekin :)

Sopivampi tulisi varmaankin 48 silmukalla. Mietin, että helpoiten nuo neljä silmukkaa saa lisättyä mallikuvioon esim. lisäämällä yhden oikean silmukan jokaisen puikon alussa > jos tekee viidellä puikolla tai kaksi oikeaa silmukkaa puikon alussa > jos tekee pyöröpuikoilla. 

Eli n. koko 39 viidellä puikolla: 

Luo 48 silmukkaa

Neulo 2 kerrosta nurjaa

***

Neulo 2 kerrosta oikeaa
(raitalangalla > )

Neulo 1 oikein, 2 oikein yhteen, 2 oikein yhteen, langankierto, 1 oikein, langankierto, 1 oikein, langankierto, 1 oikein, langankierto, 2 oikein yhteen, 2 oikein yhteen. *Toista kerros loppuun*

Neulo 1 kerros oikeaa
(yksivärisellä)

Neulo 1 kerros nurjaa 
(yksivärisellä) 

***

Toista tähtien välisiä kerroksia. 

Jos haluat tehdä koko 40-42, lisää jokaisen puikon alussa 2 oikeaa silmukkaa > 52 silmukkaa yhteensä. 

♣♣♣♣♣♣♣♣

Nalle-langalle voisi olla sopiva 60 silmukkaa - voisin kuvitella. (Tämä pitää vielä testata, mutta joku muukin voi sen tehdä :) )

Silloin toimisi levennetty mallikuvio: 

***

Neulo 2 kerrosta oikeaa 
(raita-langalla)

Neulo 2 oik yht, 2 oik yht, 2 oik, lk, 1 oik, lk, 1 oik, lk, 1 oik, lk, 1 oik, lk, 2 oik yht, 2 oik yht, 2 oik yht. * Toista kerros loppuun*

Neulo 1 krs oikeaa
(yksivärisellä) 

Neulo 1 kerros nurjaa
(yksivärisellä) 

***

Toista tähtien välistä mallikuviota  


Näppärä ja nopea malli tehdä, ja ainakin minun silmääni kivan näköinen! 

Tuohon voisi lisätä vielä yhden raitakerroksenkin väliin niin tulisi selvemmin tuo seepraraita... hmm... se pitäisi kokeilla :)

En laita ohjetta nyt muuhun kuin tuohon mallikuvioon, jokainen tehköön sellaisen kantapään ja kärkikavennuksen kun haluaa. Itse tein - taas kerran - tiimalasin ja kärkeen sädekavennuksen hyvin epämääräisin välein :P  



Kukkia viime viikolta kun meillä oli suuri päivä: 

20-vuotta naimisissa tuon ihanan, saman ihmisen kanssa <3 

Vuoristorataa ylös ja kovaa alas, onneksi 
taas ylös ja sitä rataa :D


Elämä on uskoa tulevaan, 
rakkautta, vaikka ei aina rakastaisikaan, 
sen löytää vaan aina uudestaan. 

Kun jaksaa rakastaa.

-Arkimamman Arkiralli-


lauantai 24. lokakuuta 2015

Purppuraa piirakkaa


Kyllä piirakka vaan osaa olla kaunis! 

Nämäkin kaunokaiset on mummin tekemät - tietysti :) 

Tuntuu, ettei meikäläiseltä taas valmistu mitään. 
Keskeneräisiä sen sijaan on vaikka muille jakaa :D  


Piirakkasukkien ohjeita aikuisille ja lapsille löytyy tuolta:



Mitähän lankaa nämä olikaan...? 

Pahus kun jäi kysymättä! No, lisäilen tietoja myöhemmin :) 



Jos kuulet sisäisen äänen, 
joka sanoo: ”sinä et osaa neuloa”, 
jatka kaikin mokomin neulomista 
– ja pian se ääni vaikenee.


 Muokattu Vincent Van Goghin ajatelmaa