perjantai 27. maaliskuuta 2020

Korona tuli ja pysäytti



Huh, on ollut kiireistä viime vuodet, ei ole ehtinyt ajatellakaan käsitöiden tekemistä ja vielä vähemmän bloggausta. Töitä kovasti, vuorotta voisi sanoa... 

Torstai 12.3.2020 muutti kaiken. Kaikki asiakkaat soittivat ja peruivat kyydit. Sama jatkui siitä eteenpäin. Kaikki puhelut ja viestit koskivat peruutuksia, koko kalenteri huusi sen jälkeen punaista. Peruutuksia täynnä. Korona oli täälläkin.

Stressi alkoi nousta, ja tyhjän odottaminen kävi hermoille. Liekö stressi vai korona, mutta kun flunssaoireet iski viime viikolla, oli jäätävä kotiin varmuuden vuoksi, ettei vaan...


Kotona oleminen oli ihan kummallista pitkästä aikaa. Hetken meni ihmetellessä ja itseä hoitaessa, mutta aika pian alkoi takaraivossa koputtaa, että käsille pitäisi saada jotain tekemistä.


Aloin kaivaa lankoja esiin - ja tietenkin ensimmäisenä olisin halunnut hakea uusia ihania lankoja, mutta nopeasti tuli kuittia, että ensin pitäisi edelliset tehdä pois. Koska niitä on niin PALJON! Muka... 


No mihin voi hukata langat helposti? Ihan mitä vaan lankoja?
No Huggeihin! Iso koukku ja tuplalankaa, siitä se taas lähti. Ihan lapasesta :)

Huggien ohje löytyy tuolta:
>>> Klikkaa linkkiä  Huggi-tossut Klikkaa linkkiä <<<

Nyt on jo neljännet tulossa... Aika pian noi pari laatikollista lankoja on hukattu.

Näissä on kaikissa TUPLALANKA. Tulee mukavan jämäkät ja on supernopea tehdä. 

Pohjaa ei tarvitse tehdä välttämättä näin, "toisin päin" vaan ihan hyvin voi tehdä samaa pohjaan kuin päälläkin. 

Näitä on tullut houkuteltua kyllä aika monet näiden vuosien aikana. Joka väreissä 😄

Kirjavan kukertavia kaikki, koska tuntuu, että keriä on kaikkia vaan yksi tai jotain jämiä... 

Kaikille tsemppiä karanteeniin, kotikouluun, töihin... Kyllä tilanne tästä paranee ja normalisoituu taas. Kärsivällisyyttä ❤️

Nautitaan nyt siitä, mitä meillä on. Pienet asiat. Huolehditaan itsestä ja muista <3

Haasteet ovat lahjoja, jotka pakottavat meidät etsimään uutta tasapainoa, joten nyt vain täytyy löytää uusi tapa seistä. 

- Oprah Winfrey -

16 kommenttia:

  1. Hauskoja tossuja! Pitäisköhän kokeilla...
    Mukavaa viikonloppua kaikesta huolimatta! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kokeilehan! Ja kerro, miten meni :)

      On helppo ja nopea tehdä!

      Poista
  2. Kokeiluun menee minullakin ja blogini on ollut myös pitkään hipihiljaa, pitäisköhän piristyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika ei vaan meinaa riittää kaikkeen... Harmittaa kun en ole ehtinyt käydä riittävästi ja vastata kysymyksiin :(

      Tsemppiä sinne! Onneksi nyt jo aurinko paistaa ja korona huolet on paljolti väistyneet.

      Poista
  3. Ihana kuulla taas sinusta. Olen epätoivoisena täällä aina käynyt ;-) Nyt palkittiin. Työni kässä alalla nyt entistä enemmän tauolla, omaishoito vienyt ajan ja voimat viime vuosina. Vanhukset tästä poikkeustilanteesta kärsivät, yksinäisyys korostuu entisestään. Nyt ei voi auttaa kuin omaansa. Toivottavasti teidän isomummi voi hyvin. T. Omaishoitaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei maaliskuussa... Mihin tämä aika juoksee??? :O

      Sanopa muuta, vanhuksille ja vammaisille karmeat ajat kun joutui olemaan sisällä ja eristyksissä. Onneksi nyt jo on parempi <3

      Oletko hei Facebookissa? Siellä käyn päivittelemässä tilannetietoja useimmin kuin täällä blogin puolella, tule sinne! Siellä voi helpommin myös jutella kun tämä on aika kankeaa... (tai käyttäjä on... :D )

      Kovasti voimia ja tsemppiä sinulle - ja teille sinne! Toivottavasti voitte hyvin! Isomummi voi hyvin kyllä ja täyttää 100 vuotta kolmen viikon päästä! Ainakin facen puolelle laitan kyllä kuvia <3 <3 <3

      Poista
  4. All the documents online do not propose to read and learn more buy dmt online.
    Now you could buy dmt

    VastaaPoista
  5. Interesting stuff you got here. Check this out, buy poochon puppies online
    Learn more about poochon puppies for sale

    VastaaPoista