maanantai 16. marraskuuta 2015

Maitosuklaasukat



Nämä sukat ovat lojuneet päättelyä vailla valmiina ihan liian pitkään. Miten lie unohtuneetkin, ihan vahingossa :O

Mallikuvio on kiva kutoa ja mukavan näköinen.


Malli on hyvin samanlainen, jota äiti monesti tekee, pienin muutoksin. Huomasin tämän tyyppisen malllin Voihan Villasukka-ryhmässä Sylvia Regenbergin tekemänä ja halusin kokeilla.


Lankana 7-veikka ja puikot nro 3. 

Näissä on 56 silmukkaa > koko n. 41/42
(Kokoon 39/40 > 52 silmukkaa ja 
kokoon 38 > 48 silmukkaa?)

Resorin tein taas tuolla kierteisellä tavalla: 

1. kerros > 2 oikein, 2 nurin
2. kerros  >  2 oikein yhteen, älä pudota silmukoita vasemmalta puikolta vaan neulo ensimmäinen silmukka vielä oikein, 2 nurin. 

Toista näitä.

Sitten mallikuvio:

1. kerros:   1 nurin, 3 oikein  >  koko kerros
2. kerros: 1 nurin, 3 oikein  >  koko kerros 
3. kerros: 1 nurin, langankierto, 3 oikein yhteen, langankierto

Ja näitä toistaen eteenpäin :) 

***
Tuon 3. kerroksen voi siis tehdä myös näin: 
1 nurin, langankierto, nosta silmukka neulomatta, neulo kaksi oikein yhteen, nosta neulomaton silmukka edellisten yli, langankierto.

Tuo kolme yhteen on vähän hankalampi kuin tuo, mitä äitikin monesti tekee, mutta ehkä nostaa vielä enemmän esiin tuota "nyppylää". Hieman eri näköinen joka tapauksessa. 


Sylvian mallissa oli kuitenkin kai viisi kerrosta eli pidemmät välit. Voi tehdä vaikka neljä kerrosta ennen reikäkerrosta, kuten minä epähuomiossa telkkaria katsellessa - ihan alussa, toinen mallikuvio :D Huomasin sen niin myöhään, etten jaksanut purkaa :)


En mistään enää löytänyt juuri sitä mallia, mistä tähän innostuksen sain. Ainakin se löytyy muistaakseni tuolta Voihan Villasukka-ryhmästä kun jaksaa kaivaa tiedoston 1757-sukkamallia läpi :P


Kiva malli, joka sopisi hyvin liukuvärjätylle tai raidoitetullekin langalle. Tuolla esimerkiksi liki samalla mallilla äiti tehnyt vauvan 
sukat ja lapaset: 



Surullinen viikonloppu takana. Sytytimme kynttilän kaikille terrorismin uhreille ja heidän läheisilleen Pariisissa, Beirutissa ja ympäri maailmaa. Voi kun ihmiset voisivat asua ja elää rauhassa, ilman pelkoa! :´(


Pidä huolta itsestäs ja niistä, jotka kärsii. 
Anna almu sille, joka elääkseen sen tarvii. 
Muista siellä rakentaa, missä koti maahan sortuu. 
Koeta niitä rohkaista, jotka päätöksissään horjuu. 

Sillä jokainen, joka apua saa, 
sitä joskus tajuu myös antaa!

Pidä huolta luonnosta, se susta huolen pitää. 
Pidä kii päätöksistä, niistä voima itää. 
Muista, vanhukset ei kuulu vanhainkotiin. 
Toimi niin, ettei nuorukaiset joudu uusiin sotiin. 

Sillä jokainen, joka apua saa, 
sitä joskus tajuu myös antaa! 

Uskon, että joskus vielä tajuu antaa...


4 kommenttia:

  1. Ompa kauniit sukat.

    Viikonlopun tapahtumat vetää mielen surulliseksi, miksi ihmiset ei koskaan opi olemaan ystäviä keskenään.

    VastaaPoista
  2. Kiva sukkamalli ja kiitos ohjeesta:-)

    VastaaPoista