Arkimamman Arkiralli

Mummo kultainen, 
istuu kiikkustuolissa sukkaa kutoen.
Ruutua, raitaa, värikkäät, 
kohta jo varpaita lämmittää.
Mummo kultainen,
istuu kiikkustuolissa telkkaria katsellen,
kauniit ja rohkeet on mummolle tuttu, 
hauska on myos tuttu juttu. 
Mummo kultainen
istuu kiikkustuolissa lapsia keinutellen, 
hellästi päätä silittää, 
hyvä muisto lapsille jää. 

Se on ainakin varmaa, että neuloosi on perinnöllinen ja ilmeisen parantumaton tauti. Neljässä polvessa sitä jo esiintyy, ja pahenee vaan :) Toivon, että neuloosin lisäksi suvussa kulkee sisukkuus, sitkeys ja positiivisuus, joita ainakin kaikkia löytyy roppakaupalla sekä mummulta, että äidiltä! 

Meidän mummu täytti 92-vuotta elokuussa 2012. Hän asuu yksin omakotitalossa, jossa on kolme kerrosta. Alhaalla sauna ja kellari, ylhäällä makuuhuoneet. Puutarha loistaa, kukkia löytyy kaikissa eri väreissä ja marjat ja omenat hän poimii ja keittää mehuksi joka syksy. Mummulla, kuten vanhan ajan ”tervaskannoilla” on valtava tietomäärä entisajan raskaasta elämästä. Tämä saa minut syvän kunnioituksen valtaan. Ollaan äitini ja tyttärieni kanssa monet kerrat ihmetelty ja mietiskelty mummun elämää, miten raskasta, mutta rikasta se onkaan ollut. 

Mummun äidin äiti, oli hänelle hyvin läheinen ja opetti käsitöiden taidon jo nuorena. Siitä asti on valmistunut sukkia, lapasia, tossuja ja vaikka mitä muuta lukematon määrä ja jatkuu vaan. Entisaikaan käsitöiden tekeminen ei ollut mitään "pään tyhjentämistä" tai "arjen hidastamista" vaan monesti täyttä työtä. Sukat, lapaset ja muut tehtiin tarpeeseen kun muutakaan ei ollut ja sen lisäksi käsitöillä myös hankittiin leipää pöytään. 

Hieman mummun tarinaa: 16-vuotiaana hän lähti  kotipitäjän kunnalliskotiin piiaksi. Asukkaille laitettiin syötävät ja lisäksi henkilökunnalle tehtiin vielä eri ruoat. Työpäivä alkoi neljältä aamulla, myös pyhäaamuisin. Kunnalliskodin johtajatar oli tiukka nainen, vanhapiika, joka vaati tiukkaa kuria kaikilta. Hän toimitti siankimpaleen keittiöön aamulla, josta valmistettiin sitten ruoat. Valmista piti olla kymmeneltä. Pyhäisin, kun oli hautajaisia, Mummu pyydettiin aina johtajattaren kanssa veisaamaan virsiä ruumishuoneelle. Sieltä hän sitten kiiruhti takaisin keittiön töihin.

Naimisiin isovanhempani menivät vuonna -38. Mummu oli silloin 18-vuotias. Kun miehet olivat sodassa, naiset omien kotitöidensä ohella auttoivat naapureitakin peltotöissä ym. Jos lainasit naapurilta hevosta, teit heille vastaavasti 2 pv työtä. Kun vaari joutui rintamalle, mummulla oli huolehdittavana kaksi lasta, sata kanaa, lehmät, hevonen ja viisi hehtaaria maata. Siinä ei muu auttanut kuin tarttua härkää sarvista ja kääntää maata, levittää sontaa, laittaa perunaa maahan ja nostaa ylös. Illat eivät loppuneet siihen, että hän sai lapset nukkumaan. Sitten piti mm. hakata halkoja ja yöllä valvoa, ettei riihi syttyy palamaan kun kuivia ruislyhteitä kuivatettiin. Vilja kuljetettiin hevosella kymmenien kilometrien päähän myllylle. Perunajauhot tehtiin itse, sekä saippua valmistettiin teurastähteiden rasvasta lipeällä. 

Lankaa tehtiin pellavasta. Pellavat laitettiin lyhteille, jotka liotettiin vedessä. Talvella lyhteet laitettiin aidalle valkenemaan, josta ne vietiin saunaan kuivumaan. Kuivista pellavista loukutettiin kuoret irti, jäljelle jäi ydin. Näin syntyi kuorista rohtimia ns. halvempaa lankaa ja ytimistä sydänpellavia, siis parempaa lankaa.

Aamuisin lapset (äitini ja kolme vanhempaa veljeä) jäivät nukkumaan kun mummu lähti lypsämään lehmät. Maitotonkka piti olla seitsemältä tien varressa ja siihen mennessä sen piti olla myös jäähtynyt. Mummu oli huolissaan, ettei lapset vaan herää sillä aikaa kun hän on työssä ja juoksi aina kun kerkesi katsomaan, ettei pienin ole herännyt. Lapset kuitenkin nukkuivat hyvin ja hän sanookin ajatelleensa, että luoja on niin hyvin asiat järjestänyt, että hän ehti pakolliset työt tehdä. Hän luotti aina siihen, että selviää kaikesta. Kun vaan oli pakko tehdä niin paljon kuin ehti ja jaksoi, ei ehtinyt murehtia. Illalla uni tuli heti kun pään painoi tyynyyn.

Sodan jälkeen perhe muutti työn perässä pääkaupunkiseudulle vuonna -51. Vaari sai työtä Helsingistä ja mummu oli neljän lapsen kanssa kotona, kunnes nuorin lapsista, äitini siis, täytti seitsemän vuotta. Tänä aikana mummu hankki rahaa mm. kutomalla mattoja ja myymällä niitä kauppatorilla. 

Naapurin mies tiesi, että mummu oli tehnyt keittiötöitä vuosia ja esitti häntä läheisen koulun keittäjäksi. Vuonna 1955 hän sitten sai emännän paikan, johon kuului lisäksi talonmiehen työt, siivous ja ruuanlaitto. Kun nuo työt oli tehty, oli lähdettävä ruokakauppaan ostamaan tarvikkeita seuraavaa päivää varten. Talviseen aikaan hän kävi vielä yhdentoista aikaan illalla lämmittämässä koulun kakluuneja. Siitä huolimatta kovilla pakkasilla oli vesiämpärit jäässä. 

Kouluruoka oli siihen aikaan lähinnä puuroa, velliä ja keittoa. Käytössä oli vain puuhella, eikä mitään koneita ollut, kaikki tehtiin käsin. Joka aamu haettiin 25l maitotonkka koulun portilta ja raahattiin se kellariin. Siellä säilytettiin juurekset ja hedelmät, siellä kuorittiin perunat. Siellä juostiin monen monta kertaa päivässä. Ruoka pakattiin puulaatikoihin ja vietiin kärryillä luokkiin lapsille. Tarvittaessa lapset hakivat ämpärillä keittiöstä lisää.  Opettajat ja lapset aina kiittelivät hyvää ruokaa, ja varsinkin lasten palaute aina ilahdutti mummun mieltä, se oli niin aitoa.

Kun koulun oppilaita alkoi olla ylin sadan, mummu sai muutamaksi tunniksi apulaisen. Äitini haki paikkaa ja pääsikin töihin tähän pieneen kouluun. Pienessä 12 neliön keittiössä he työskentelivät siis yhdessä, äiti ja tytär. Mummu oli emäntänä 28 vuotta kunnes jäi eläkkeelle ja äitini jatkoi siitä ja oli yhteensä 43 vuotta emäntänä ruokkimassa pieniä koululaisia. 

Esimerkiksi tätä tarinaa voi miettiä silloin kun elämä tuntuu raskaalta ja pohtia olisiko itse jaksanut noina aikoina. Se toivottavasti asettaa omat murheet oikeisiin mittasuhteisiin ja auttaa löytämään ne aurinkoiset asiat sieltä harmaan arjen keskeltä. Nykyaikana meillä on kuitenkin niin paljon helpompaa elämä, sitä vaan täytyy arvostaa ja olla kiitollinen siitä kaikesta hyvästä mitä on. 

Jos saan luvan, laitan kuvia mummun taidonnäytteistä. Tulossa sukkia, lapasia, sormikkaita, tossuja.... :)