sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Palmikkoa kaulahuiviin



Tossuja valmistuu pikku hiljaa, samoin jotain muuta pukinkonttiin. Niitä en vielä tänne saa, mutta laitetaan väliin kaulahuivi Novitan Flip Flopista. Sivut aina oikeaa, välissä simppeli palmikko. Pituutta n. 2 metriä, päistä liitetty yhteen, saa kieputettua kaksi tai kolme kertaa kaulan ympäri. 

Ohje tähän kaulaliinaan : 

25 silmukkaa, puikot nro 7

5 o, 1 n, 6 o, 1 n, 6 o, 1 n, 5 o

Nurja puoli 

6 o, 6 n, 1 o, 6 n, 6 oik

Kuusi kerrosta normaalisti, sitten palmikkokierrot. Toisin sanoen silmukoiden paikkaa vaihdetaan niin, että silmukat kiertyvät ristiin ja syntyy palmikon kierto. Tämä tehdään tässä työssä kuuden kerroksen välein, muuten neulotaan oikeaa palmikon kohdalla. 

5 oikein
1 nurin
Nosta 3 silmukkaa apupuikolle työn eteen. Neulo sitten jälkimmäiset 3 silmukkaa oikein, jonka jälkeen apupuikon kolme silmukkaa oikein. 
1 nurin
Nosta 3 silmukkaa apupuikolle työn taakse. Neulo sitten jälkimmäiset 3 silmukkaa oikein, jonka jälkeen apupuikon kolme silmukkaa oikein. 
1 nurin
5 oikein

Seuraavat 6 kerrosta taas 

5 o, 1 n, 6 o, 1 n, 6 o, 1 n, 5 o

Ja näitä toistaen niin kauan kuin lankaa riittää tai et jaksa enää yhtään tehdä pitempää :) 

Palmikoiden tekemiseen ei välttämättä tarvitse apupuikkoa. Silmukat pysyvät - yleensä :P - hyvin tiputettuina eteen tai taakse sillä aikaa kun neulot jälkimmäiset silmukat. Aluksi ehkä kannattaa ottaa apupuikko mukaan ja testata kuvio ja kun ote varmistuu, jättää puikko pois.

Tämä lanka ei sisällä lainkaan villaa, 80% polyesteriä ja 20% akryyliä. Nopeasti valmistuu moinen vaikka pukinkonttiin. Lanka on kierrätystavaraa, tehty muovipulloista (!) Huomaa kyllä siitä, ettei sitä saa poikki muuta kuin saksilla, on todella kestävää. 

Flip flop  - kierrätyslankaa
Muovipullot kiertävät uudella tavalla. Pullot jauhetaan hiutaleiksi, joista valmistetaan kehruumassaa. Massasta tehdään polyesterikuitua samalla tavalla kuin muutkin tekokuidut valmistetaan. Flip Flop -langassa on kierrätetyn polyesterin lisäksi 20 % polyakryylia. Kestävä lanka sopii monenlaisiin käsitöihin, jopa virkattuihin mattoihin. Käsityöt valmistuvat nopsasti! 100 gramman kerässä noin 125 metriä lankaa. Virkkaa tai neulo numeron 7-8 virkkuukouokulla tai neulepuikoilla. Konepesu 40 asteessa.

Lisää Novitan sivuilta.




"Hei,, kuka häiritsee mun unia, häh!?"

"No, ihan sama, ota sitten kuvia ihan niin paljon kun haluat!" :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti