maanantai 29. kesäkuuta 2015

Muuton myräkkää



Huhhuh! Kyllä muuttaminen on vihoviimeistä hommaa! 

Jos olisi oikeasti aikaa keskittyä siihen siivoamiseen, tavaroiden lajitteluun ja kierrättämiseen! Aika tuntuu vaan lipsahtavan sormien välistä työhön, nukkumiseen, tavaroiden kantamiseen ja niiden ajamiseen paikasta A paikkaan B. Nukkuminen muuten tuntuu taas niin turhanpäiväiseltä hommalta, ihan kuin aikaa menisi hukkaan. Mutta kun ei voi olla nukkumattakaan. Varsinkaan nyt yövuorojen aikaan en uskalla nukkua liian vähän, koska yövuorot umpiväsyneenä ovat hirveitä! Hereillä pysytteleminen väkisin on kammottavaa. 



Tässä ollaan lähdetty taas kerran paikasta A ja ollaan menossa tuonne sateenkaaren päähän eli paikkaan B. Siellä se onni odottelee? :)


Voi ne kesäyöt! Miten kaunista voi Suomen suvi ollakaan! <3



Alhaalla yövuoron "eväät". Eka yövuoro puoleen vuoteen, mutta muistan vielä, että hyvin pitää varustautua :D 

Tuossa näkyy muuten noita ProArgi ja E-9 pakkauksia, ovat tätä nykyä jokapäiväistä herkkua, suunnatonta apua olen saanut niistä. Myös paino on tippunut kivasti, hiljalleen, mutta koko ajan alaspäin, mutta varsinkin olen saanut apua astmaan ja allergiaan! 

Tuolla uudessa talossa asui ennen meitä kaksi mopsia, joille olin alkuvuosina niin allerginen, etten voinut olla samassa tilassa puolta tuntia kun jo hengitys oli tukossa. Siihen ei silloin auttanut avaavat lääkkeetkään, pois oli päästävä. Omille koirillehan olin siedättynyt jo ja lisäksi ne ovat sellaista rotua, etten niihin koskaan ole niin paljon reagoinut. 

Hyvin olin siedättynyt niille mopseillekin vuosien varrella, mutta en taatusti olisi voinut muuttaa niiden entiseen taloon ilman arginiinin apua! Tälläkin hetkellä olen yötöissä paikassa, jossa on pentukoira. Ei ole tarvinnut yhtään avaavaa eikä muutakaan. 

Ennen sain myös rasituksesta todella helposti hengenahdistusta, Ventoline oli oltava aina taskussa ennen, mutta nyt voin liikkua reippaasti ja jopa juosta ilman, että tarvitsen Ventolinea. Juoksukoulun aloitus onkin sitten seuraavaksi... :P


Simpukkahuivi on kulkenut mukana ja silmukka silmukalta edistynyt... :P

Nyt tilanne on se, että kaikki neljä tuota varten ostamaani kerää on käytetty ja haluaisin siitä kuitenkin vielä isomman. Mitähän tuohon voisi lisätä...? Tuliskohan ihan hassun näköinen, jos alareunaan tekisi jotain muuta väriä? Kun ei taida olla nyt aikaa lähteä ajelemaan kaupoille hakemaan lisää tuota lankaa... Vai pitäisköhän vaan antaa olla ja odottaa sitä päivää kun ehtii hakemaan samaa lisää.. :D


Koti

Se on lasten naurua, 
mummin laulua ja 
papan tuomaa turvallisuutta. 
Se on rakastavien sydänten lämpöä, 
onnellisten silmien valoa.
Ystävällisyyttä, 
uskollisuutta ja kaveruutta. 


4 kommenttia:

  1. Onnellisia aikoja uudessa kodissanne :) Ihanan näköinen paikka :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä Suomen suviyö on todellakin kaunis. Liian harvoin sitä tulee nykyään ihasteltua.
    Voimia vielä viime rutistuksiin muuton kanssa. Edellinen muutto oli 2008 ja vieläkin on varastossa purkamattomia laatikoita pari. Liekö niissä kovin tarpeellista tavaraa :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä kun tulee vaan säilytettyä kaikenlaista, JOS vaikka joskus tarvitsee. Ja siellä ne makaa ihan turhanpanttina :D

      Poista