maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulusukat valepalmikkoa


Eilen valmistui vielä rakkaalle kummitädille menevät joulusukat. Mietin, että mikä kuvio näkyisi tuosta kirjavan langan seasta ja kokeilin valepalmikkoa. 

Lankana näissä on Novitan Nostalgia
Puikot 3,5 numeroiset  80 cm pyöröt 
Magic loop-tekniikalla varpaista aloittaen
Nämä sopivat 38-39 numeroiseen jalkaan


Jos Magic Loop on outo juttu, voit tuolta käydä tutustumassa, miten se tapahtuu: 


Kärjestä aloituksen ohje taas löytyy esim. tuolta Ullan sivuilta: 


Jos ensin saa aloitettua Ullan ohjeella kärjen niin voi sitten siirtää pyöröpuikoille aloituksen jälkeen, jos se tuntuu helpommalta. Aloitus kyllä lähtee sujumaan kun pari kertaa harjoittelee. Kun saa silmukat luotua ja muutaman kerroksen tehtyä lisäyksineen niin siitä se lähtee!

Näissä lisäsin alussa joka kerros (alussa ja lopussa langankierto, seuraavalla kierroksella neulotaan nurin kiertäen eli takareunasta) n. seitsemän kerrosta, sitten loput joka toinen kerros, kunnes puikoilla oli yhteensä 52 silmukkaa. Sitten aloitin valepalmikon.


Valepalmikko neulotaan normaalisti:

*  3 oikein, 2 nurin

* Joka 4. kerroksella oikeiden silmukoiden tilalla ensimmäinen silmukka nostetaan, kaksi seuraavaa neulotaan normaalisti oikein ja ensimmäinen, nostettu silmukka vedetään neulottujen silmukoiden yli. 

*  Seuraavalla kierroksella kolmen oikean tilalla on 1 oikein, langankierto, 1 oikein. 


Tässä tein pienillä muutoksilla: 

* 3 oikein, 3 nurin

* Joka 5. kerroksella ensimmäisen silmukan nosto, kaksi neulotaan ja ensimmäinen vedetään niiden yli. 

* Seuraavalla kierroksella 1 oikein, langankierto, 1 oikein, 3 nurin. 


Punomon sivuilta löytyy myös ohje ja mallikuva: 



Koska näissä on vähän pidemmät varret, pelkäsin, että sukan suusta tulee liian kiristävä pääteltäessä ja tein sen sillä joustavammalla tavalla: 

Neulotaan 2 oikein, siirretään molemmat takaisin vasemmalle puikolle ja neulotaan takakautta yhteen. Sitten yksi oikein (taas on oikealla puikolla 2 silmukkaa), siirretään taas vasemmalle puikolle ja neulotaan takakautta yhteen. Jatketaan kunnes kaikki silmukat on päätelty. 

Pian lisää joulujuttuja... :) 

Rauhaisaa joulua kaikille <3

10 kommenttia:

  1. Hitsinpimpulat, en ole kuullutkaan että sukan voi näinkin päin tehdä! Kokeilen kyllä ja Ullan sivuilla oli hyvä ohje. Ihanaa ja rauhallistajoulua myös sinulle!

    VastaaPoista
  2. Nätit sukat, kivasti sopii nostalgia-lankaan tuo valepalmikko. Ja joulu tulee mukavasti väristä mieleen. :)

    VastaaPoista
  3. Kauniit sukat :) Mukavaa ja rauhaisaa joulun aikaa!

    VastaaPoista
  4. kauniit joulun punaiset sukat.hyvää joulua koko perheelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annikki, oikein hyvää joulua sinullekin <3

      Poista
  5. Rauhallista joulua sinnekkin! aina pitää käyvä noi sinun uudet mallit katsomassa ja kokeilla sitten,pukinkontissa on taas sukat poikineen.Terv.astan emäntä

    VastaaPoista