torstai 14. marraskuuta 2013

Tossuja tossuja


Nuo edelliset joulunpunaiset varsitossut saivat niin innostuneen vastaanoton sekä täällä blogissa, että Voihan Villasukka-ryhmässä, joten minäkin innostuin tekemään lisää sitä samaa. Tällä kertaa suloisen pehmeästä, lumivalkoisesta langasta.

Minullahan on se "toisen sukan syndrooma" eli tässä "toisen tossun syndrooma" (ei jaksaisi kiinnostaa enää tehdä toista kun saa yhden valmiiksi), joten päätin tehdä nämäkin yhtä aikaa.


Lankana tässä on luonnonvalkoinen Novitan Teddy ja pyöröpuikot nro 6. 

Nuo ovat vain 60cm pitkät pyöröt, mutta hyvin nuo mahtuivat silti vierekkäin, eikä ollut mitään vaikeuksia pyöritellä niitä edestakaisin.  

  

 OHJE on sama kuin tuolla: 


ja siis samoilla 35 silmukalla, vaikka lanka nyt yksinkertainen kun noissa edellisissä se oli kaksinkertainen. Näistä tulee siis n. kokoa 35. Silmukoita lisäämällä/vähentämällä voi kokoa voi muuttaa haluamaansa suuntaan.

 

Nopeasti nuo valmistuvat. Täällä yövuorossa on onneksi ollut rauhallista, joten tossuosat ovat nyt valmiit ja voin alkaa tikutella varsia. 

Kauniita unia kaikille, muutama tunti vielä niin pääsee nukkumaan :)


  Hyvää yötä piltit,
nalle silmät sulkee.
Lapsosista näkee nalle 
monta unta.

4 kommenttia:

  1. Sopii teddy lanka kivasti, ihanan muhkean oloiset :)

    VastaaPoista
  2. Hurmaavat tossut, ovat kuin talvinen pehmeä vasta satanut lumi.

    VastaaPoista
  3. voi miten ihanan näköiset, pörröiset! :)

    VastaaPoista
  4. Heips~!

    Siulle on haaste blogissani, otathan sen vastaan? :)

    VastaaPoista