maanantai 12. elokuuta 2013

Ekaluokkalaisen tukijoukot


Voiko enää innokkaampia koululaisia olla? Koulutarvikkeita piti hankkia jo kuukausi sitten ja reput on olleet pakattuina siitä lähtien. No vihdoin viime torstaina se sitten alkoi, KOULU! 


Juoksujalkaa kohti koulua :)


Ihanat siskot pitää huolta ja tukee ekaluokkalaista <3


Eipä ole pitkä matka, kohta se jo häämöttää! 


Eka päivä takana ja uudenuutukainen aapinen repussa. 
Kyllä nyt hymyilyttää :)


Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi.
He ovat itsensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia. 
He tulevat sinun kauttasi, mutta eivät sinusta. 
Ja viakka he ovat sinun luonasi, he eivät kuulu sinulle. 

Voit antaa heille rakkautesi, mutta et ajatuksiasi, 
sillä heillä on omat ajatuksensa. 
Voit pitää luonasi heidän ruumiinsa, 
mutta et heidän sieluaan. 

Sillä heidän sielunsa asuvat huomisessa, 
jonne sinulla ei ole pääsyä, ei edes uniesi kautta. 
Voit pyrkiä olemaan heidän kaltaisensa,
mutta älä yritä tehdä heistä itsesi kaltaista. 

Sillä elämä ei kulje taaksepäin, eikä takerru eiliseen. 
Sinä olet jousi, josta sinun lapsesi lähtevät kuin elävät nuolet. 
Kun taivut jousimiehen käden voimasta, taivu riemulla. 

- Kahlil Gibran - 




8 kommenttia:

  1. Ihanaa, onnellista koulutietä ekaluokkalaiselle! Voi kun tuo into kouluinkäyntiin säilyisi kirkassilmän mielessä vuosienkin päässä.

    VastaaPoista
  2. Ai että mitä ihanaa riemua noista kuvistasi välittyy!

    Onnea ja iloa koulutielle!

    VastaaPoista
  3. Turvallista koulumatkaa. Upeita iloisia kuvia. Mukavaa päivää.

    VastaaPoista
  4. Täällä mieltä herkistää pienen Iidan alkava koulu... Niin äkkiä on mennyt vauva-aika, leikki-ikä, eskarilaisen pohdinta siitä, mitä sitten ensivuonna :)
    Lapsenlapsen koulutietä olen ajatellut siunaten, kuten niitä tuhansia samanikäisiä jotka koulun aloittavat!
    Halaus sinne!
    tuksu-mummeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun ne kasvaa niin nopeasti! Vähän liian äkkiä äidin mielestä :)

      Halaus sinnekin, mukavaa viikon alkua! <3

      Poista
  5. täällä mie ja katselin kun tyttärenlapset lähti opiskelu paikka kunnilleen jäi vähän haikea mieli.mutta tämä on sitä elämää.hyvää alkavaa kouluvuotta lapsille sinnekin

    VastaaPoista
  6. onko koulumatka pitkä?ettei tarvitse bussilla kulkea

    VastaaPoista