sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Ikuisuusprojekti


Ikuisuusprojekti pääsi vihdoin blogiin asti! :) 

En edes muista milloin olen nuo isoäidinneliöt tehnyt, mutta joka tapauksessa KAUAN siitä on. Joskus ehkä vuosi sitten sain ne yhdistettyä kassiksi ja jossain vaiheessa se sai myös sankansa. 

Tuossa se on rahin päällä kärsivällisesti odottanut, että vielä joku päivä tulee oma vuoro :D  


Noista paloistahan saisi tehtyä vaikka ja mitä.

Tuossa laukussa on 17 palaa. 

Perusohje isoäidin neliöön löytyy kuvina tuolta:


Ja videona opastus löytyy tuolta: 


Ei muuta kun koukku käteen ja tekemään! 
Koukuttavaa puuhaa! :)


Mukava kesäkassihan siitä tuli loppujen lopuksi :) 

Tuossahan on siis ensin kaksi palaa, sitten kolme palaa, taas kaksi palaa ja pohjassa kolme palaa. Ja toisella puolella myös kaksi, kolme ja kaksi. 

Ihan kiva malli. Valitettavasti en enää muista, mistä malli on kotoisin. Näin kuvan vastaavasta ehkä Pinterestissä ja siitä aloin tekemään. Nyt noita on näkynyt Facebook-ryhmissä, joten ehkä uskallan julkaista. 


Lisäksi muutama retkikuva :)

Oltiin Siikanevan suolla retkeilemässä tänään. Isoveikka on pitkästä aikaa käymässä ja hälle pitää näitä ihania paikkoja näyttää. 

Vähän meinasi pilvet meitä pelotella, mutta vain muutama pisara tuli alas asti. Muuten oli oikein nätti ilma. 


Tänään pääsi mukaan vuorostaan Uno. Sai juosta oikein sydämensä kyllyydestä ympäri metsiä <3


Nuotio tulille ja ei muuta kun hiillosta odottelemaan. 

Isommat lähtivät käymään muutaman kilometrin päässä näköalapaikalla, mutta me muut tehtiin pikku lenkkiä lähimaastossa. Isukin polvi on ollut pitkään kipeä, joten sitä ei voi paljon rasittaa. Huomenna se leikataan ja toivotaan, että siitä tulee parempi ja päästään kunnolla retkeilemään. Reissu oli siitäkin hyvä, että sai ajatukset pois huomisesta toimenpiteestä.



Siinä odotellessa tutkittiin maastoa ja kevään merkkejä. Uno varsinkin tutki, sanan varsinaisessa merkityksessä! Jatkuvaa liikettä, edes takaisin ja ympäri :D


Ja hyvin tarkkana herra on tietysti koko ajan eväistä! Josko hänellekin vähän lipsahtaisi jotain! Ei malta kovin kauas lähteä kun haistaa, että makkaraa on kohta tarjolla :P

Tässä tulossa neidin retkiherkkua: mansikkaa ja vaahtokarkkia paahdettuna :D


Ja nami, että oli hyvää! Kuulemma :D


Mukava reissu, akut ladattu seuraavaa viikkoa varten. 

Tervetuloa maanantai! :)


Ja kyllä se Unokin sai oman osansa makkaroista, tokikin :) 


Oli meillä millaiset geenit tahansa, 
nauru auttaa vaivaan kuin vaivaan. 
On päiviä, jolloin naurunaiheita on vaikea löytää, 
mutta usein se tuleekin nurkan takaa ja kutittaa, 
kunnes annat periksi, löydät ilon jälleen. 

- Nina / Enkelin kuiskauksia, runoja ja ajatelmia



5 kommenttia:

  1. Aivan mahtava kevätretki, onnea isukin leikkaukseen

    VastaaPoista
  2. Ihana kassi ja väri niin kohillaan! Mukavia kuvia retkestä, aivan kuvittelin itseni tuonne mukaan!

    VastaaPoista
  3. Hienon hyväntuulinen postaus pienestä leikkausjännityksestä huolimatta.
    Teillä on ollut niin mukavan oloinen kevätretki. Ja retkiherkut... Vaahtokarkki ja mansikka tikunnokassa, eipä olisi tullut mieleeni. Nams.
    Herra Hyvätuuli Spanielille erikoisraapsut. Elämänilo oikein huokuu toisesta, mussukka <3

    VastaaPoista
  4. onpas kiva pirteä kesäkassi :)
    tsemppiä Isukille leikkaukseen <3

    VastaaPoista
  5. Ihana kesäkassi ja tosi upeita kuvia kivalta reissulta.

    VastaaPoista