Virkattu PÖLLÖ
Pöllöt on aina IN! Jokainen tuntuu tykkäävän symppis pöllöstä, meillä tytöt on innostuneet näihin ja tehneet niitä aina välillä jo vuosien ajan.
En ole koskaan tainnut laittaa mitään ohjetta näihin, enkä nytkään mitään ihan silmukantarkkaa laita, mutta sellaisen, että kokeilemalla pääsee pitkälle! :)
OHJE
Valitse paksu lanka tai liitä useampi lanka yhteen niin kuin noissa ylemmissä on tehty. Ohuemmasta tulee toki nätti ja siisti, mutta ainakin lapset ja lyhyellä kärsivällisyydellä varustetut (minä :D) saavat nopeasti valmista paksulla langalla. Tulee hyvä mieli nopeasti :P
Koukku saa olla vähän pienempi kuin muuten lankaan nähden. Esim. vitosen tai kutosen koukulla tuollaista paksuhkoa lankaa voisi kokeilla.
(tai vaihtoehtoisesti kuusi ketjusilmukkaa ja sulje piilosilmukalla ympyräksi. Tälloin voit lopuksi neulalla sulkea liian ison reiän)
Virkkaa ympyrään kiinteitä silmukoita n. kahdeksan ja kiristä sitten vetämällä langanpäästä ympyrä kiinni. Sanon noin siksi, etten koskaan ole lapsillekaan opettanut tiettyjä silmukkamääriä vaan mutu-tuntuman :) Sehän tarkoittaa, että jokaisesta pöllöstä tulee oma yksilönsä. Jos haluat tehdä prikulleen samanlaisia pöllöjä, tee alkusilmukat ja levennykset oheisen ohjevideon mukaan:
Virkkaa ensimmäisten silmukoiden jälkeen suoraan seuraavalle kerrokselle spiraalina. Virkkaa seuraavalla kerroksella kaksi silmukkaa jokaiseen silmukkaan ja kolmannella silmukalla kaksi enää vain joka kolmanteen jne.
Kun pohja on mielestäsi riittävän iso sinun pöllöösi, lopeta lisääminen ja jatka virkkaamalla jokaiseen silmukkaan yksi silmukka. Kun jatkat hetken, huomaat, että reunat alkavat nousta. Jatka edelleen virkkaamista normaalisti, yksi silmukka yhteen niin kauan, että pöllö on mielestäsi riittävän korkea.
Näissä yksilöissä tytöt ovat lopuksi kaventaneet eli vastaavalla tavalla kuin levennyksissä, aluksi pidemmillä väleillä ja lopuksi kiristetään kaventamisen tahtia. Kaventaminen tapahtuu siis niin, että jätetään yksi silmukka väliin kokonaan ja koukataan vasta seuraava silmukka.
Yhtä hyvin pöllön voisi lopettaa niin, että jättää kaventamatta kokonaan ja lopuksi virkkaa etu- ja takareunat yhteen (tai neulalla ompelee). Näin reunat näyttää korville ilman, että niitä tarvitsee erikseen virkata :)
Silmät voi tehdä esim. niin, että virkkaa ensin mustalla ohuemmalla langalla muutamia kerroksia (sama aloitus kuin aikaisemmin) ja jatkaa valkoisella vielä muutaman kerroksen. Sitten neulalla kiinni pöllöön.
Nenäänkin voi tehdä ensin pienen ympyrän ja muutama silmukka vielä samaan kohtaan niin näyttää nokalta :)
Tuolla noita aikaisempia pöllöjä lasten tekeminä muutamien vuosien takaa:
Kyllä kuka vaan olisi iloinen tällaisesta sydämen sulattavasta lahjasta, eikö vaan? :)
Parasta on, että näihin voi upottaa kaikki langanjämät ja melkein mitä värikkäämpi sitä parempi!
Minut teki äidin muru,
enkä ole mikään pulu!
Minua voi rutistella ja
tarvittaessa ongelmista kertoilla.
Minulta löytyy viisaita neuvoja
sekä ajatuksia mullistavia
<3 <3 <3