maanantai 26. lokakuuta 2015

Seepra-aaltosukat


Seepraraitaa aalloilla

Aloitin äidin kämmekkäitä (tuolla), mutta jotenkin vaan varren jälkeen päätin tehdä niistä kuitenkin sukat :D


Malli on aivan ihana! 

Olen pitkään ihastellut mallia eri paikoissa. Meille mm. eksyi jostain kaupasta ostettu pipo, jossa oli tämä sama malli. Myös huiveja olen nähnyt ja epäilemättä tällä vanhalla mallilla on moni sukkiakin tehnyt. Moneen kertaan on pitänyt kokeilla itse sitä sukkiin ja VIHDOINKIN! 

Äidin kämmekkäät innostivat :)  


Näissä on Novitan Seepra-raita ja kanervanpunainen 
yksivärinen 7-veikka. 

Puikot nro 3:n pyöröt. Normi sukkapuikoilla voi toki tehdä myös. 


Tein samoilla silmukkamäärillä kuin äitikin kämmekkäät > näistä tuli kokoa 36-37. Jäljempänä ohje isommalle koolle.


Ohje: 

Luo 44 silmukkaa

Neulo 2 kerrosta nurjaa 

(tai halutessasi nurja krs/oikea krs /nurja krs/ oikea krs > leveämpi "resori" tai 
miksei myös ihan normaali 2 oikein 2 nurin resori! 
Juuri niin leveä kuin tuntuu hyvältä.)

***

Neulo 2 kerrosta oikeaa 
(raitalangalla >)

Neulo 2 oikein yhteen, 2 oikein yhteen, langankierto, 1 oikein, langankierto, 1 oikein, langankierto, 1 oikein, langankierto, 2 oikein yhteen, 2 oikein yhteen. *toista kerros loppuun*

Neulo 1 kerros oikeaa 
(yksivärisellä!)

Neulo 1 kerros nurjaa 
(yksivärisellä!)

***

Toista tähtien välisiä kerroksia. 


Noista tuli omaan 38-39 jalkaan liian kittarat, mutta kuvasin silti omissa jaloissa, koska pienemmät jalat olivat karanneet jonnekin :)

Sopivampi tulisi varmaankin 48 silmukalla. Mietin, että helpoiten nuo neljä silmukkaa saa lisättyä mallikuvioon esim. lisäämällä yhden oikean silmukan jokaisen puikon alussa > jos tekee viidellä puikolla tai kaksi oikeaa silmukkaa puikon alussa > jos tekee pyöröpuikoilla. 

Eli n. koko 39 viidellä puikolla: 

Luo 48 silmukkaa

Neulo 2 kerrosta nurjaa

***

Neulo 2 kerrosta oikeaa
(raitalangalla > )

Neulo 1 oikein, 2 oikein yhteen, 2 oikein yhteen, langankierto, 1 oikein, langankierto, 1 oikein, langankierto, 1 oikein, langankierto, 2 oikein yhteen, 2 oikein yhteen. *Toista kerros loppuun*

Neulo 1 kerros oikeaa
(yksivärisellä)

Neulo 1 kerros nurjaa 
(yksivärisellä) 

***

Toista tähtien välisiä kerroksia. 

Jos haluat tehdä koko 40-42, lisää jokaisen puikon alussa 2 oikeaa silmukkaa > 52 silmukkaa yhteensä. 

♣♣♣♣♣♣♣♣

Nalle-langalle voisi olla sopiva 60 silmukkaa - voisin kuvitella. (Tämä pitää vielä testata, mutta joku muukin voi sen tehdä :) )

Silloin toimisi levennetty mallikuvio: 

***

Neulo 2 kerrosta oikeaa 
(raita-langalla)

Neulo 2 oik yht, 2 oik yht, 2 oik, lk, 1 oik, lk, 1 oik, lk, 1 oik, lk, 1 oik, lk, 2 oik yht, 2 oik yht, 2 oik yht. * Toista kerros loppuun*

Neulo 1 krs oikeaa
(yksivärisellä) 

Neulo 1 kerros nurjaa
(yksivärisellä) 

***

Toista tähtien välistä mallikuviota  


Näppärä ja nopea malli tehdä, ja ainakin minun silmääni kivan näköinen! 

Tuohon voisi lisätä vielä yhden raitakerroksenkin väliin niin tulisi selvemmin tuo seepraraita... hmm... se pitäisi kokeilla :)

En laita ohjetta nyt muuhun kuin tuohon mallikuvioon, jokainen tehköön sellaisen kantapään ja kärkikavennuksen kun haluaa. Itse tein - taas kerran - tiimalasin ja kärkeen sädekavennuksen hyvin epämääräisin välein :P  



Kukkia viime viikolta kun meillä oli suuri päivä: 

20-vuotta naimisissa tuon ihanan, saman ihmisen kanssa <3 

Vuoristorataa ylös ja kovaa alas, onneksi 
taas ylös ja sitä rataa :D


Elämä on uskoa tulevaan, 
rakkautta, vaikka ei aina rakastaisikaan, 
sen löytää vaan aina uudestaan. 

Kun jaksaa rakastaa.

-Arkimamman Arkiralli-


lauantai 24. lokakuuta 2015

Purppuraa piirakkaa


Kyllä piirakka vaan osaa olla kaunis! 

Nämäkin kaunokaiset on mummin tekemät - tietysti :) 

Tuntuu, ettei meikäläiseltä taas valmistu mitään. 
Keskeneräisiä sen sijaan on vaikka muille jakaa :D  


Piirakkasukkien ohjeita aikuisille ja lapsille löytyy tuolta:



Mitähän lankaa nämä olikaan...? 

Pahus kun jäi kysymättä! No, lisäilen tietoja myöhemmin :) 



Jos kuulet sisäisen äänen, 
joka sanoo: ”sinä et osaa neuloa”, 
jatka kaikin mokomin neulomista 
– ja pian se ääni vaikenee.


 Muokattu Vincent Van Goghin ajatelmaa


maanantai 19. lokakuuta 2015

Mummin tekemät aaltokämmekkäät



Tämä on ihana malli! 

Ikivanha malli, jota olen nähnyt huiveissa, pipoissa, lapasissa ja sukissa. Pitänyt itsekin niin monesti tätä kokeilla! Todella kaunis <3


Ja todella yksinkertainen, kokeile vaikka, ohje alempana :) 


Lankana näissä on Novitan Tivoli
 (ilmeisesti, ihan satavarmoja ei olla kun vyöte oli hukkunut)
Puikot nro 3,5


Ohje: 

Luo 44 silmukkaa

Neulo 2 kerrosta nurjaa 
(tai halutessasi nurja/oikea/nurja/oikea > leveämpi "resori")

***

Neulo 2 kerrosta oikeaa

Neulo 2 oikein yhteen, 2 oikein yhteen, langankierto, 1 oikein, langankierto, 1 oikein, langankierto, 1 oikein, langankierto, 2 oikein yhteen, 2 oikein yhteen. *toista kerros loppuun*

Neulo 1 kerros oikeaa

Neulo 1 kerros nurjaa

***

Toista tähtien välisiä kerroksia niin pitkään, että ranneosuus on mielestäsi sopivan pitkä (ylettyy peukalon alimman nivelen kohdalle). Tee sitten peukalon paikka erivärisellä langalla. Ohje löytyy esim. tuolta > Kolme peukalon perusohjetta

Jatka sitten normaalisti tähtien välisiä kerroksia niin pitkälle sormien yli kun haluat. Voit hyvin tehdä lapasetkin - tai mikset sukatkin (itse aloitin sukkia tällä mallilla :) )


Kivasti sopii myös niin, että tekee 7-veikan raitalangalla nuo kolme ensimmäistä kerrosta (eli kaksi oikeaa ja lisäykset/kavennukset) ja yksivärisellä seuraavan oikein ja vielä yhden nurin. 

Sellaista aloittelin, laitan kuvia pian :)


Samalla silmukkamäärällä, mutta pienemmillä puikoilla teen 7-veikasta, ainakin minun käsialalla tulee oikein sopiva sukanvarreksi. Mukavan joustava neulos tässä mallissa. 


Jos tuota haluaisin tehdä leveämpänä, olisi ehkä helpointa lisätä silmukoita esim. alkuun/loppuun. 

Eli 46 silmukkaa > lisäisin 1. puikon alkuun 1 oikein ja 3. puikon alkuun 1 oikein. 

Tai 48 silmukkaa > lisäisin jokaisen puikon alkuun 1 oikein. 

Se leventäisi tuota keskiosaa (aallonpohjaa) eikä haittaisi yhtään. 
Kokeilemalla löytyy oikea koko :) 


Ja vielä kuva on mummin seuraavista kämmekkäistä.
Tähän ihan koukuttuu, on niin ihana malli <3 


Välillä kun tuntuu siltä, 
että elämäsi ei oikein suju 
niin kuin olet ennakoinut, 
voi olla, että asiat ovat 
asettumassa paikoilleen, 
etkä aivan näe koko kuvaa
... vielä! 

-Sherri Bishop- 


sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Syksyiset talkoot isomummilla


Perjantai iltapäivä kun koitti me lähdettiin. 

Suoraan töistä, isoin neideistä matkassa, kohti etelää. Siellä odotti kaksi pienempää ipanaa, mummi ja vaari ja isomummin haravointitalkoot! 


Lauantaipäivä oli varattu talkoopäiväksi ja ilma oli kuin tilattuna aivan mahtava! Aurinko lämmitti meitä kun pistettiin hihat heilumaan :)


Mukana oli sisko ja sen veli ja heidän lapset ja lapsenlapset :) 


Pienemmätkin jaksoivat hienosti uurastaa. Lähtötilanne veti aika vakavaksi, mutta onneksi meitä oli kunnon porukka ja eipä aikaakaan kun näytti jo ihan erilaiselta.


Lehdet sai kyytiä. Pressun päälle vaan koko kasa ja menoksi kohti kompostia. 


Välillä piti tietysti vähän huilata :D


Ja haaveilla... :)


Se on syysloman loppu jo aika lähellä. Koko viikon on neidit saaneet taas nautiskella mummin ja vaarin luona, kaikenlaista touhua on kuulemma riittänyt. Huomenna jatkuu taas aherrus koulussakin.


On syksy niin ihmeellinen. 
Minä kaikkea ymmärrä en. 
Miten vihreä maa, värin uuden nyt saa, 
linnut lentävät merien taa. 


Mihin siilit ja etanat käy? 
Niitä syksyllä missään ei näy. 
Mihin pois katoaa, missä siiien maa, 
mullan allako ne asustaa?


Kuka vaahterat kauniiksi saa, 
värit muuttaa ne, nyt punertaa?
Kuka pensselillään lehdet käy värjäämään? 
Missä maalarin tuon kotimaa? 

-Juhani Konola-


Kun homma oli selvä, oli makkarasopan vuoro. Saappaat oli täynnä syksyä, joka tipahteli rappusille. Onneksi ei sisään asti viety :) 


Isomummi oli niin iloinen kun oli talkooporukka kasassa ja homma saatiin hoidettua! 


Tässä vielä näitä isomummin viimeisimpiä tuotoksia. Koko ajan tulee lisää...

Sainpa mukaani taas yhdet ihanat tossut varpaita lämmittämään! <3



Aurinkoisia syyspäiviä kaikille!