Halusin tehdä sydänpalmikolla sukat. Ja kaikki ei mennyt ihan putkeen... :)
Nämä piti alunperin mennä anopille, jalka noin 40. Kokeilin tyttären jalkaan ennen kantapäätä ja todettiin, että "ihan muutama kerros enään". Tuli kuitenkin muutama kerros liikaa ja loppujen lopuksi nämä mahtuivat isännän 43 jalkaan :D
Toisaalta meni ihan hyvin, koska juuri vähän aikaa sitten kuului, että "sä et koskaan tee mulle sukkia!" :P Saikin nyt siis oikein romanttiset sukat ja vielä ystävänpäivänä <3
Sydänsukat on tehty Novitan Isoveikasta
Pyöröpuikot nro 4
Aloituslevennysten jälkeen 41 silmukkaa yhteensä. Sydänkuvioon 21 ja pohjaan 10 silmukkaa.
Jos nyt tekisin suunnitellusti miehelle, lisäisin pari silmukkaa pohjaan. Nyt on vähän turhan napakka. Voi tehdä hyvin esim. 7veikastakin. Varaa kuvioon ne 21 silmukkaa ja lisää nurjia tai oikeita tarpeellisen määrän. Esim. yht. 50 silmukkaa n. 38-39 sukkaan > 25 pohjaan, 21 kuvioon + molemmille puolille 2 nurjaa/oikeaa lisää.
Ohje sydänkuvioon löytyi täältä:
Koitan suomentaa kaavion merkit sanallisesti:
TYHJÄ RUUTU > Neulo oikein
VIIVA > Neulo nurin
KAKSIJALKAINEN PALLOPÄÄ > Kaksi nurin yhteen
KOLME VIIVAA KESKELLÄ > Tee yhdestä silmukasta kolme. Ohjeessa neuvotaan neulomaan silmukka oikein päästämättä sitä puikolta, väliin langankierto, neulo vielä sama silmukka toisen kerran oikein ja päästä sitten vasemmalta puikolta.
Tällä keinolla sain ainakin tuolla isoveikalla aikaiseksi aika ison reiän tuon silmukan kohdalle - jota sitten korjailin jälkeenpäin - joten aloin tekemään lisäykset näin: langankierto, yksi oikein, langankierto. Seuraavalla kierroksella neuloin langankierrot kiertäen oikein. Tuli ihan nätti.
YKSI PALLO OIKEALLA + KAKSI VIIVAA KALLISTUNEENA VASEMMALLE >
Siirrä kaksi silmukkaa eteen (jos haluat käyttää apupuikkoa niin apupuikolle, itse teen silmukoiden vaihdon "ilmassa" ensin ja neulon sitten). Neulo yksi nurin, sitten eteen siirretyt kaksi oikein. Sydämen kaari kallistuu vasemmalle.
YKSI PALLO VASEMMALLA + KAKSI VIIVAA KALLISTUNEENA OIKEALLE >
Siirrä yksi silmukka taakse, neulo 2 oikein, sitten taakse siirretty silmukka nurin. Sydämen kaari kallistuu oikealle.
KAKSI PALLOA OIKEALLA + KAKSI VIIVAA KALLISTUNEENA VASEMMALLE >
Siirrä kaksi silmukkaa eteen. Neulo kaksi nurin, sitten eteen siirretyt kaksi oikein. Sydämen kaari kallistuu vasemmalle.
KAKSI PALLOA VASEMMALLA + KAKSI VIIVAA KALLISTUNEENA OIKEALLE >
Siirrä kaksi silmukkaa taakse, neulo 2 oikein, sitten taakse siirretyt silmukat nurin. Sydämen kaari kallistuu oikealle.
Eli sillä puolella missä "pallot" ovat, nurjat lisääntyy ja sydämen kaari kääntyy toiseen suuntaan.
Takana pieni koristepalmikko.
Ps. Yritin kovasti rajata miehen jalat karvoineen kuvasta pois. Joku nimittäin -jossain ryhmässä?- mainitsi, että ihan yököttää, jos näkee jossain karvaiset miehen jalat :D
Aikaisemmin en ole ymmärtänyt edes ajatella moista ja taatusti on jalkoja näkynyt ihan karvoineen päivineen, mutta kylläpä jäi mieleen ja piti oikein yrittää... Pari karvaa voi kyllä silti vilahtaa, jos oikein tarkkaan katsoo :P
KAAVION OHJEET TAAS SANALLISESTI:
TYHJÄ RUUTU > Neulo oikein
RASTI > Neulo nurin
OIKEAN PUOLEINEN KOLMEN RUUDUN VINOMERKKI >
Siirrä kaksi silmukkaa eteen. Neulo yksi oikein, sitten eteen siirretyt kaksi oikein.
VASEMMAN PUOLEINEN KOLMEN RUUDUN VINOMERKKI >
Siirrä yksi silmukka taakse. Neulo kaksi oikein, sitten taakse siirretty silmukka oikein.
ISO KOLMIO >
Siirrä kaksi silmukkaa taakse. Neulo kaksi oikein, sitten taakse siiretyt silmukat oikein.
Vielä kerran ihanaa ystävänpäivää!
Meillä on ollut mukava päivä, yhdessä touhuttu ja vähän herkuteltu ystävänpäiväherkkuja :)
Pikkumurun ystävänpäiväkortti minulle <3
Sulje silmäsi.
Laita vasen käsi
oikean olkapääsi päälle
ja oikea käsi vasemman
olkapääsi päälle.
Purista hellästi.
Tunnetko halauksen?
Se on sinulle, ystäväni! ♥