Artikkeli Seinäjoen sanomista
27.11.2012 12:00
Onpas ihana idea! Olisi ihana kokoontua moiseen neuletapaamiseen säännöllisesti. Täytyy pistää kyllä korvan taakse, josko tältäkin kylältä löytyisi innokkaita neulojia! :)
Marttis-kerhossa kudotaan ja kahvitellaan
http://www.seinajoensanomat.fi/artikkeli/189249-marttis-kerhossa-kudotaan-ja-kahvitellaan
|
Melissa Sandströmin (vas.), Tiina Ojaniemen ja Anne Kurunsaaren villasukat syntyvät omista puikoista |
Kolme nuorta pohjalaisnaista on levittäytynyt Tiina Ojaniemen olohuoneeseen.
Sohvalla lojuu lankakeriä, puikkoja, virkkuukoukkuja ja keskeneräisiä neuletöitä. Kahvi on tippumassa, ja Ojaniemi kantaa olohuoneen pöydälle kääretorttua ja muffinsseja.
Televisiossa pyörivät piirretyt. Mitä täällä tapahtuu?
– Me neulotaan, meillä on marttis! illan emäntä kertoo.
Marttis on nuorten omakeksimä versio marttailusta ja neulomisesta.
Marttis-illat naiset aloittivat kaksi vuotta sitten. Illoissa neulotaan, juodaan kahvia, herkutellaan ja vaihdellaan kuulumisia. Syksyn pimenevät illat saavat kokoontumaan yhdessä neuletöiden ääreen.
– Kesällä kokoonnutaan harvemmin. Syksyn tullen ja talvella kerran viikossa, tai jopa useammin, vauvanpeittoa neulova Anne Kurunsaari sanoo.
Nuorten naisten puikoista syntyy sukkia, kaulahuiveja ja pipoja. Myös virkatut isoäidinneliöt ovat tällä hetkellä suosittu juttu.
Ohjeet ja ideat naiset saavat käsityölehdistä, marttiskavereilta, netistä ja eri blogeista.
Netissä onkin nykyään paljon käsityöblogeja, joissa nuoret esittelevät töitään ja jakavat ohjeita. Näyttäisi siltä, että yhä useampi nuori on hurahtanut käsillä tekemiseen.
– Myös muotilehtien vaatteista saa joskus inspiraatiota neuletöihin, ala-asteelta lähtien neulonut Ojaniemi kertoo.
Naiset neulovat marttisiltojen lisäksi kotona, ja myös pitkät automatkat sujuvat mukavasti kun käsillä on tekemistä.
Yksi naisten mielipuuhista onkin kauppojen lankaosastoilla hengailu. Lankojen ostospaikkaa kysyttäessä vastaus tulee heti.
– Langat haen yleensä marketeista ja joskus käyn lankakaupoissa, tuubihuivia puikkoileva Melissa Sandström sanoo.